M
"minttu"
Vieras
Olen 28- vuotias ja jätin e-pillerit pois 6 kk sitten. Kiertoni on ollut hyvin säännöllinen koko tämän ajan: Kierron pituus on 26-27 päivää ja ovulaatio testien mukaan on tapahtunut aina kp 16 tai 17. Pillereiden aikana ja muutaman kierron pillereiden lopettamisen jälkeen kuukautiseni kestivät noin 6-8 päivää ja kunnon vuotoa tuli noin neljänä päivänä (muina päivinä jonkinverran siteeseen asti). Pillereiden lopetuksen jälkeen kuukautiseni ovat niukentuneet kokoajan. Kahdet viimeiset kuukautiset ovat kestäneet vain kaksi päivää ja näistä vain toisena päivänä vuotoa on tullut siteeseen asti ja toisena päivänä vain pyyhittäessä olen havainnut vuotoa ja tuo runsaampikin vuotopäivä on ollut sellainen, että olisin pärjännyt pelkällä pikkuhousun suojalla.
Alkuvuodesta minulta on otettu työterveystarkastuksen yhteydessä "perus" laboratoriokokeet melko laajasti eikä niissä ollut mitään poikkeavaa vaan kaikki arvot olivat todella hyvät. En ole lihonnut tai laihtunut moneen vuoteen, painoindeksini on 21, myöskään liikuntatottumuksissani ei ole tapahtunut muutosta viimeisten vuosien aikana, enkä koe olevani stressaantunut mikä voisi selittää kuukautisten niukkenemisen. Raskaustestin olen tehnyt varmuuden varalle kummassakin edellisessä kierrossa, vaikka muita raskauteen viittaavia oireita ei ole ollut kuin nuo niukat kuukautiset ja negatiivistahan tuo testi on aina näyttänyt.
Onko siis täysin normaalia, että kuukautiset tällä tavalla niukentuvat e-pillereiden lopettamisen jälkeen? Olisiko järkeä mennä käymään gynekologilla asian tiimoilta vaiko vasta sitten kun yritystä ilman tulosta on takana se vuosi? Gynekologilla olen käynyt joka toinen vuosi, eikä minulla ole ilmennyt koskaan mitään gynekologisia sairauksia, papa muutoksia tai vastaavia. Tosin alavatsan ultaääni on tehty viimeksi 10 vuotta sitten ollessani 18-vuotias, eikä siinä silloin näkynyt mitään poikkeavaa mutta olisiko tuo tutkimus syytä tehdä nyt uudestaan? Onko jotain kotikonsteja millä kohdun limakalvoa saisi vahvistettua?
Kiitos vastauksesta näin etukäteen!!