niukka vuoto...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja maria
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

maria

Vieras
Tällä hetkellä raskausviikkoja 9+2. Vielä ei ole ultrattu eikä sydänääniä kuunneltu. Nyt eilen tuli vähäistä vaalean punaista vuotoa valkovuodon mukana ja tänään se on ollut enemmän rusehtavaa. Vuodon olen huomannut vessassa käydessäni eli alushousuihin ei ole tullut mitään. Mahassa hieman menkkamaisia tuntemuksia. Nyt todella suuri huoli. Eniten mietityttää, että onkohan tuolla masussa normalia kehitystä tapahtunutkaan... Ultra olis kahden viikon päästä.. Neuvolaan ajattelin tänään soittaa, jos ne nyt sieltä pystyvät tähän mitään sanomaan...
 
Älä hätäile. Alussa ja koko raskauden aikana voi tulla ruskeaa veristä vuotoa ja varsinkin valkovuodon yhteydessä. Itselläni sitä tuli tuohon suurin piirtein samaan aikaan ja tiputteluja jatkui lähes koko raskauden aikana (välillä taukoja). Ja neuvolassa ja lääkäsissä ei todettu mitään outoa eikä siitä ole vaaraa eikä edes tehty asialle mitään erityisiä tutkimuksia koska niin yleistä se on. Minulla nyt viikkoja 37+2 kohta vauva syntyy.

Sitten jos vuoto yltyy punaiseksi vereksi ja sitä tulee paljon ja esim. vatsaan tulee kouristuksia niin on ehkä jotain vialla. Mutta nyt tilanteesi vaikuttaa normaalilta. Onnea jatkoon!


 
Kiitos kannustuksesta! Helpottavaa kuulla, että samoja kokemuksia on.. Sitä on vaan niin ihmeissään muutenkin, mikä on normaalia ja mikä ei. Toivottavasti kaikki menis hyvin!
Soitin neuvolaankin. Neuvolasta sanottiin myös, että ei ole mitenkään harvinaista, että vuotoa tulee jonkin verran. Terveydenhoitaja käski vaan seurata tilannetta, koska mitään ei oikeastaan ole tehtävissä oli asia sit, mitenpäin vaan. Sain ultra -aikaa aikaistettua viikolla, joten se on sit jo ens viikolla.
 
mulla tuli myös rv 8 hieman veristä vuotoa.

Vuotoahan voi tulla esim yhdynnän jälkeen, mulla tuli ihan itsestään ja raskausviikkoja nyt 28+3:)

Meillä kuunneltiin sydänääniä jo 9+2 ja hyvin kuului joten se tietysti yksi kokeilemisen arvoinen juttu.. ei kyllä kuulu läheskään aina vielä tuossa vaiheessa.

Jos vuoto muuttuu punaiseksi eli kunnolla veriseksi, ota yhteyttä suoraan päivystyspolille. Onnea!:)
 
Mulla oli ekan kerran reilummin vuotoa viikolla 8 ja seuraavan kerran viikolla 11. Toisella kerralla kävin lääkärissä ja totesivat, että vuodon syytä ei tiedetä, mutta masukki voi hyvin.
 

Yhteistyössä