Hae Anna.fi-sivustolta

Nlite ja KTP laserit couperosan hoitoon?

Viestiketju osiossa 'Kropan kohentajat' , käynnistäjänä tipsuliini, 07.09.2007.

  1. Hei, Luin viime kesänä paikallislehdestä ihotautilääkärin artikkelin, jossa suositeltiin Mirvaso-geeliä uutena lääkkeenä, jolla ainoana todettu lääketieteellisessä tutkimuksessa olevan vaikutusta couperosaan ja ruusifinniin. Päätin kokeilla lääkettä ohueen, herkkään, punakkaan ihooni.

    Sain lääkkeen neljä päivää sitten ja olen laittanut sitä iltaisin ohjeen mukaan herneen kokoisen määrän poskille, leukaan ja nenään. Seuraavana aamuna iho on ollut tosi punakka, paljon pahempi kuin normaalisti, ja ihoa myös kuumottaa koko päivän. Minulle siis tästä voiteesta ei näytä olevan apua.

    Harmittaa, että en lukenut käyttäjäkokemuksia ennenkuin kokeilin voidetta. Toivottavasti iho palautuu normaaliksi, kun lopetan voiteen käytön 4 päivän jälkeen.

    Voiteessa luki myös haittavaikutuksissa, että voi aiheuttaa punakkuutta.

    Mitkä muut voiteet (kosteusvoiteet, seerumit, meikkivoiteet) ovat auttaneet teitä couperosan hoidossa tai sen peittämisessä? Minä en ole löytänyt hyvää voidetta. Käytän Lumenen SOS-kosteusvoidetta, koska se kosteuttaa kuivan ihoni eikä lisää punoitusta. Onko olemassa joku voide, joka vähentäisi punoitusta? Tällä palstalla joku kirjoitti Bioeffet EGF-seerumista. Onko siitä muilla kokemuksia?
     
  2. Moonshine Vierailija

    Kirjoittelin keväällä tällä samalla nimimerkillä Pycnogenolista. Olen muistanut nappailla sitä lähes joka päivä, Isotretinoiinia menee myös 2-3 kapselia viikossa, vahvuus 20 mg.
    Iho on aika kohtuullisessa kunnossa. Näppylöintiä ei ole juurikaan ole, mutta se vihoviimeinen punalehotus ilmaantuu silloin tällöin.
    Mirvasoonhan en alussa mielistynyt ihmeemmin, mutta paremman puutteessa olen käyttänyt sitä. Ja tyytyväisyyteni sitä kohtaan on lisääntynyt. Ihan kuin vaikuttaisi vielä seuraavanakin päivänä käytön jälkeen (y)? Ja ihan kuin ajan kanssa se olisi alkanut "toimimaan" paremmin, vaikka vähän mystiseltä kuulostaakin. Eka tuubi on nyt melkein loppuun käytetty. Mirvasosta on tulossa minun luottotuotteeni, ei ole pettänyt kertaakaan.

    Huomaan, että naama lehottaa esim. sen jälkeen, kun olen nyppinyt koirani turkkia ( = terrieri, nypittävä rotu). Ei ainakaan pitäisi olla allergiaperäistä, vaan ruusufinni reagoi kuitenkin johonkin, karvoihin tai hilseeseen.
    Vaikka kortisonivoidetta pidetään ruusufinnin vihollisena (ellei aiheuttajana), niin vahva Bemetson-kortisoni on ainoa, mikä taltuttaa täysin tuon koirannyppimis-punoituksen. Tämän voiteen on määrännyt sama ihotautilääkäri, joka myös diagnosoi ruusufinnini ja määräsi siihen isotretinoiinin, Rozex-voiteen ja Mirvason.
    Näiden avulla olen tasapainoillut, Rozexia laitan nykyään tuskin koskaan, alussa sitä meni harva se päivä.
     
  3. kaisa7675 Uusi jäsen

    liittynyt:
    08.11.2015
    Viestejä:
    4
    Saadut tykkäykset:
    0
    Last edited: 08.09.2017
  4. Ihanko totta, miten iso parannus ja pitääkö joka päivä siis käyttää?

    Samat oireet kun monillä: kestävä puna väsymyksestä tai ruuan jälkeen, illalla on pakko olla kotona vähintään pari tuntia kunnes pahin puna lähtee
     
  5. Takana on kahden päivän hyvin varovainen Mirvaso-kokemus. Ja ihmetys: vaalensi alle tunnissa.
    Ja pettymys, kun luin noita ketjun kuvauksia: pitihän se arvata, ettei tässä vieläkään tullut autetuksi.
    Tyrmistyskin: miksi ihotautilääkärit, kokeneet ja koulutetut, tarjoilevat mirvasonsa varoitellen lähinnä vain annostelusta? Täytyyhän heidän mahdolliset haittavaikutuksetkin tietää, uusi valmiste vaikka kyseessä onkin.
    Kun tätä lukee muutama alan ammattilainenkin, niin mainittakoon, että ihmiset jotka tulevat lääkäriltä hakemaan apua punoituksiinsa, ovat kärsineet ehkä hyvinkin pitkään, hakeneet apua milloin mistäkin ja lyöneet päätä seinään. Olen työssänikin nähnyt, että kun paikalla on tai sinne tulee punakkanaamainen, huomio onkin sitten vain hänessä, ja kun joku tiedetään punakaksi, poissaolevana hänestä lähinnä vitsaillaan. Asianosainen kyllä tietää tämän, eikä siihen tarvita enää mitään uusia varoittamatta iskeviä lisäpunoituksia varsinkaan, kun on ensin nostatettu toivoa päästä vihdoinkin ongelmasta.
    Punakalla nimittäin kyse on oikeasta ongelmasta jota meikit eivät peitä ja jota ikä ei hälvennä. Miehillä ei ole edes niitä meikkejäkään. Muistakaan hoitokeinoista ei juuri ole hyötyä.
    Kyllä ihotautilääkärit voivat ehdotella Mirvasoja edelleen, mutta rehellisesti. Silloin hoidettavakin tietää millaisesta "helpotuksesta" on kysymys.
     
  6. Mikko753 Vierailija

    Laser-Tilkasta voi kertoa oman kokemukseni. Kävin siellä huhtikuussa laseroitavana nenäympäryksen verisuonista ja poskistapäistä. Tulos ekan kerran jälkeen (ja viimeinen Tilkassa) on huono tai pahempi kuin lähtötilanne. Nenän ympäryksen verisuonet ovat hieman ohentuneet, mutta muutos on pieni. Sen sijaan poskipäissä oli jo hoidon jälkeen pieniä pahkuroita/arpia ja ne ovat edelleen olemassa ja punaisuutta on tullut lisää.

    On todellakin tärkeää itse tajuta, että KTP-laser AIHEUTTAA ihoon pysyviä arpia.
     

Tarot-ennustus – valitse kortti ja lue, mitä se enteilee elämääsi

Tilaa Annan uutiskirje!

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti