Nolo tapahtuma parturissa

  • Viestiketjun aloittaja 16v poika
  • Ensimmäinen viesti
16v poika
Olen siis 16-vuotias poika ja kävin tänään aiemmin parturilla. Parturina oli puolituttu nainen jolla käyn usein. Kun istuin parturintuolissa niin minulla alkoi seisoa mutta onneksi minulla oli sellainen kaapu päällä, joten sitä ei huomannut. Kun hiustenleikkuu saatiin valmiiksi niin minun kuitenkin piti nousta ja epäonnekseni minulla yhä seisoi. Jalassa minulla oli kollarit joista seisokkini erottui hyvin. Yritin hätäisesti taskun kautta saada seisokkini sellaiseen kulmaan jotta se ei sojottaisi ihan niin selvästi. Jälkikäteen ajateltuna tämä saattoi näyttää vähän epäilyttävältä. Kuitenkin kävelin nolona tiskille maksamaan ja minusta tuntui, että parturi vilkaisi muutaman kerran etumustani. Maksoin hiustenleikkuun naama punaisena ja lähdin pois. Minua nolottaa hyvin paljon, koska hän on kuitenkin vakioparturini ja pelkään, että hän pitää minua jonakin pervona. Apua?
 

Yhteistyössä