Noloin seksijuttusi?

  • Viestiketjun aloittaja Doris
  • Ensimmäinen viesti
wappu 2
Joo, mulle kävi samoin kun edelliselle. Toin kotiin työn kautta tuntemani miehen, olin todella vahvassa humalassa. Tiesin kyllä että oli menkat, mutta siinä tilassa järki ei oikein seurannut mukana ja lopputuloksena oli hirveä sotku, sen lisäksi muutenkin estot olivat vähän turhan kaukana, ja tuli sitten muutenkin käyttäydyttyä kuin pahinkin hutsu.
Aamulla kun heräsin olin aivan järkyttynyt kun muistin koko tapahtuman. Ei sillä muuten niin kamalan väliä olisi, mutta kun mies on vielä työn kautta tuttu, ihan järkyttävää, häpeän niin paljon ettei paremmasta väliä.
Kiva mies, ja koko homma tuli pilattua tolkuttomalla, vähemmän naisellisella humalatilalla, en enää ikinä kehtaa nähdä koko miestä.
 
Kauan sitten
Seurustelin ensi kertaa 16-vuotiaana miehen kanssa joka oli 19-vuotias, hänelle menetin neitsyyteni. Mies luuli olevansa taitava rakastaja ja kehuili sillä usein mutta minusta hän oli onneton. Kerran kän hän sitten päälläni oikein kosvasti taas ähki, minusta tuntui etten saa henkitettyä kun hän painaa niin rintakehääni niin aloin itsekkin ähkiä kun ilma meinasi loppua. Mies luuli että nyt sillä tulee ja hän on tosi mestari ja kehui taas jälkeenpäin itseään. En viitsinyt vaivautua sanomaan, että henki mainasi vaan topata hänen painonsa alle.

No en tiedä oliko tämä kylläkään minulle noloa. On vaan jäänyt mieheeni ja huvittanut jälkeenkin päin.
 
Ykx
Juu, monta kertaa käynyt niin, että menkat sotkeneet koko sängyn. Nolointa taisi olla kerran, kun lähdin lähibaarista pari vuotta sitten juuri joulun alla kahden itseäni n. 15 vuotta nuoremman miehen matkaan.

Mentiin toisen miehen kämpille ja siinä sitten parisängylle rietastelemaan ja kaikilla kolmella tietysti hirmuinen kännitaso. Menkat oli loppuvaiheessa, mutta tietysti siinä nuolemisen ja kostumisen myötä sängyn petivaatteet olivat sen näköiset, kuin joku olisi teurastettu siinä. Joku miehistä lienee myös pyyhkinyt vehkeensä tyynylle perspanon jälkeen, joten komeat rusketusraidat. Luikin siitä vähin äänin kotiin ja jätin miehet hoitelemaan pyykinpesua.
 
eräs
aikoinaan seurustelin opiskelijatytön kanssa, joka asui solukämpässä.
kerran rakastelimme yöllä hänen kämpillään, jo heti alussa alkoi mahani valittaa, mut tein temput loppuun asti, laueten takaa päin häneen.
en ollut viellä irrottautunut hänestä, kun kysyin saisinko luvan pierasta, hän antoi luvan mut jostakin ihmeen syystä päätin mennä vessaan rutajammaan, vessa pöntöllä sitten päästin elämäni kovimman laukauksen, muovisen istuinsuojan alta kaikki oli ruskeanliejun peitossa.
jos olisin silloin luvan kanssa pierassut, olisi kämppä ollut täysin paskassa.

 
No doping
Kerron tämä jutun lyhyesti ""sen tutun kaverin puolesta"".
Oli uusi seksikäs nainen kierrossa. Suuteloita oli jo aiemmin käyty ja kiima molemmin puoleista. Ilta oli täydellinen; hyvää ruokaa idyllisessä paikassa ja hotelli varattu intiimiä hommaa varten. Kaikki eteni oletetusti, mitä nyt pientä ensi kerran aikuisikäänkin ehtineiden kesken.
Peti puuhiin mentyä oli jos minkälaista asentoa ja yritystä, mutta hommasta ei tullut miehen takia valmista.
Kaveri oli vetänyt itseluottamusta lisäämiseen tukevat pirit eli amfetamiinisatsin. Siinä hommassa tunnetusti vehjettä saa hakea, mutta jos pääsee juonesta kiinni ja kalun seisomaan niin nalli ei pala aivan heti. Riskinä on mahdoton ajatusten harhailu ja sekisession romuttuminen mikä tässäkin oli kohtalona. Nolous oli ymmärrettävästi kaamea!
 
nuori nainen
Oltiin mun opiskelijakämpässä joka on tosi pieni. Kiihkeenä litistely meni itse asiaan ja jätkä pani mua pöydän päällä. Ulahtelin tietysti siinä jolloin mun koira hyökkäsi pojan palleja nuolemaan. Jätkä säikähti ja siltä tuli heti jolloin hurtta nuoli sekaisin minua ja jätkää... naurattaa vieläkin kun narttukoirani nimi on sellanen ilotytön niminen. Sillä hetkellä se oli kyllä ihan nimensä veronen.
 
kiinni jäätiin
Äiti tuli kerran yllättäen huoneeseeni jossa olin housut kintuilla ja tyttöystäväni polvillaan ottamassa suihin olin vielä poikittain oveen päin niin näkyi ainakin hyvin mitä oltiin tekemässä. Äiti oli tullut töistä eikä me kuultu kun hän tuli. Voi hitto kun nolotti jälkeenpäin, siinä oli jotain kiihottavaakin ja ollaan naurettu tilannetta jälkeenpäin tyttöystävän kanssa moneen kertaan.
 
jk
asuessani vanhempieni luona harrastin ties mistä syystä ihan tajuttoman äänekästä seksiä silloisen poikaystäväni kanssa. vanhemmat oli poissa kotoa mutta seuraavana päivänä naapuri valitteli äidille että meidän koira oli ulvonut niin kovaa, että melkein olivat tulleet ovikelloa soittelemaan kyselläkseen että mikä on hätänä. koirahan oli tietenkin vanhempien mukana reissussa..eniten ehkä nolottaa ajatus siitä, että oikeasti ensiseksiaikoinani ulvoin kuin mikäkin palosireeni..olin joskus nähny jonku pornoleffan jossa huudettiin ja luulin että on tosi pornoa olla äänekäs :p
 
elanna
Kerron tässä tällaisen ”olisi voinut olla noloin hetki”-tarinan, koska tää on hauska juttu.

Nuorena vasta seksielämän aloittaneena tyttösenä lähdin silloisen poikakaverini kanssa niiden perheen mökille. Siinä sitten harrasteltiin ja käytettiin vastuullisina nuorina kondomiakin. Koska aikaa oli, ei menty ihan loppuun asti, vaan hidastettiin välillä. Siinä sitte huomattiin, että se kondomi oli kadonnut. Siis ajatelkaa, mikä sen kauheampaa teininä, kuin että poikakaverin vanhemmat löytää kondomin mökin sängystä! Sitä siinä sitten etsittiin ja olin ihan hädissäni, itkeskelin ja mietin posket poltellen, että mitä nekin ajattelee. Heiteltiin tyynyt ja lakanat pois sängystä ja katsottiin patjankin alle. Ei löytyny. Etsittiin ehkä kutakuinkin tunti ja sen jälkeen tunnelma oli pilalla. Myöhemmin illalla päästiin taas asiaan ja yllätys odotti, kun avasin pojan housut. Nimittäin sieltähän se karkulainen löytyi, roikkumasta sievästi pojan peniksen päästä! :D En vaan tajua miten se ei sitä tuntenut.
 
mina29
Parikymppisenä eräissä kotibileissä päädyin sekstailemaan puolitutun kivan pojan kanssa molempien kavereiden katsellessa vierestä. En muista itse tapahtumasta oikeastaan mitään, sillä sammuin kesken kaiken. Jälkeen päin toi toisaalla seurusteleva ""kumppanini"" (jonka siis en tiennyt seurustelevan) olisi halunnut alkaa seukkaamaan kanssani. Mua hävetti niin toi känninen seksishowmme, etten ois ikinä voinut kuvitellakaan mitään parisuhdetta hänen kanssaan.

Monta vuotta meni toipua niistä häpeän tunteista, mut en enää jaksa välittää vanhoista sekoiluista.
 
Guest
Mua ei näin jälkikäteen nolota mikään,mutta onhan sitä kännipäissään sammuttu hetkeksi kesken aktin.Sitten heräsin ja mies siinä jatkoi puuhiaan ja ""lähdin"" uudestaan messiin.Nuorena kotona asuessa poikakaverin kans nussittiin niin isähän sen oli kuullu,pyysi sit sen jälkeen vähän olohuoneessa käymään ja piti puhuttelun kuin sen talossa ei sellasia hommata...Eihän me...Ja tämä samanen poikakaveri kerran sekstaillessamme syöksyi suoraan huoneeni roskikselle muna pystyssä oksentamaan.Siihen lensi oksennukset...ja kortsu kun lerpahti
 
SatuSusanna
Noloin tai pahin mokani seksin saralla on se, että päädyin sänkyyn poikaystäväni veljen parhaan kaverin kanssa yhteisellä mökkireissulla. Ei kyllä jääty kiinni, morkkis on kova kuitenkin. Nyt hävettää, jos törmätään tämän sällin kanssa jossain.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Eino:
Paljon on juttuja kerrottu, mutta ihme kyllä kukaan ei ole vielä kertonut siitä, kun Niemisen Jaska nai Jyväskylän Konelan pikkujouluissa Kiima-Eevaa Konelan näyteikkunassa.
Vaan minäpä naiskentelin Sokos-hotellin ikkunassa, Mannerheimintien ratikkapysäkin kohdalla. Ikkunoissa oli syvät syvennykset, tietysti verhot auki ja valot päällä... ;)
 
fysis
Olen mies, ja kerron noloimman seksijuttuni joka on aivan tosi. Kävin ihan tavallisessa fysikaallisessa hoitolaitoksessa, hieronnassa. Fysioterapeutti oli nainen, tavallinen nainen ei mikään filmitähti. Minulla hierottavana alueena oli alaselkä ja siitä alaspäin.

Asetuin vatsalleni hoitopöydälle, fysioterapeutti alkoi hieroa minua, alaselkää vasemmalta ja oikealta puolelta, se meni ihan hyvin. Sitten hän hieroi vasempaa puolta pyllystäni ja reittä aina varpaisiin asti, sekin meni ihan hyvin.

Sitten hän alkoi hieroa oikeaa takareittäni, alhaalta ylöspäin suuntautuvin liikkein.
Kuin salama kirkkaalta taivaalta sain elämäni kovimman orgasmin. Viimeisin muistikuvani oli
että jalkani lennähtivät tahattomasti levälleen ja sitten silmissäni musteni.

Heräsin kauheaan tärinään ja kouristeluun, tunsin kuin pyllynreikäni nytkähteli voimakkaasti
samalla alavatsa ja lantio myöskin nytkähtelivät ja kouristelivat.

Pippeli oli puoli erektiossa, eikä se oikeastaan olisikaan päässyt pystyyn kokonaan
koska olin vatsallani. Tunsin kuinka se pumppasi aimo annoksen spermaa Tanga mallin Sloggi
alushousuihini.

Yritin kaksi tai kolme kertaa kohottautua hoitopöydältä ylös mutta aina sama juttu
silmissäni musteni ja tipahdin alas takaisin hoitopöydälle vatsalleni ja tuo tärinä ja kouristelu jatkui yhä vain ja se tuntui pelottavalta.
Viimein kun orgasmi hellitti pystyin kohottautumaan hoitopöydältä ylös. Minulla oli sellainen sekalainen olotila en oikein tiennyt missä olin. Hetken siitä vielä eteen päin ja muistini alkoi vähitellen palautua.

Fysioterapeutti kysyi että haluaisinko lasin vettä ja toikin minulle lasillisen vettä juotavaksi.
Join sen ja Fysioterapeutti kysyi että jatketaanko ? Sanoin värisevällä äänellä että ei.
Se minun Fysikaalinen hoitoni päättyi sillä kertaa siihen.

Hoitopöydältä pois noustessani näin kuinka pöydällä oli aikamoinen lammikko minun spermaani
jota Fysioterapeutti yritti pyyhkiä pois.
Seisaalleni noustessani tunsin kuinka lämmin sperma alkoi valumaan pitkin reisiäni ja sitä
tippui osaksi myöskin lattialle.

Minun ei tarvinnut maksaa täyttä hintaa hoidosta koska se oli keskeytynyt.

Vedin punastellen ja häpeillen päällyshousuni jalkaan, maksoin ja poistuin.
Kotiin autolla ajaessani tunsin kuinka alushousuni ja päällyshousuni olivat pyllyn kohdasta
aivan märät ja auton sisällä tuoksui sperma. Kotiin tultuani huomasin että auton
istuin oli spermasta märkä.

En ole sen jälkeen uskoltanut käydä hierottamassa alaselkää ja jalkoja.
en sitten tiedä onko muille käynyt näin ? Haluaisin kumminkin käydä Fysioterapeutilla
alaselän, reisien ja jalkojen hieronnassa, mutta en enää voi.

Mutta sen sanon että tuon ORGASMIN muistan koko ikäni.
 
ChristianLouboutin
Olen mies, ja kerron noloimman seksijuttuni joka on aivan tosi. Kävin ihan tavallisessa fysikaallisessa hoitolaitoksessa, hieronnassa. Fysioterapeutti oli nainen, tavallinen nainen ei mikään filmitähti. Minulla hierottavana alueena oli alaselkä ja siitä alaspäin.
-clip-
En ole sen jälkeen uskoltanut käydä hierottamassa alaselkää ja jalkoja.
en sitten tiedä onko muille käynyt näin ? Haluaisin kumminkin käydä Fysioterapeutilla
alaselän, reisien ja jalkojen hieronnassa, mutta en enää voi.

Mutta sen sanon että tuon ORGASMIN muistan koko ikäni.
Jos hierojalla olisi noin upeeta, kävisin itse kyllä päivittäin. Oikeastaan aamuin ja iltaisin ja vällillä lounaalla :D
 
Viimeksi muokattu:
yksin kotona
Eräänä kesäpäivänä olin yksin kotona ja siivosin. Imuroidessani sain päähäni vähän leikitellä imurilla ja kun oli pelkkä hame päällä, niin se imurin suulake oli siinä sopivasti. Touhusin siinä imurin kanssa enkä kuullut kun joku kulkukauppias kasseineen oli siinä eteisessä, minä selin imurin kanssa. Vähän olin häkellyksissä ja samoin oli se kulkukauppiastyttö joka hyvin huomasi mitä olin tekemässä.
 
Nolot
Eräänä kesäpäivänä olin yksin kotona ja siivosin. Imuroidessani sain päähäni vähän leikitellä imurilla ja kun oli pelkkä hame päällä, niin se imurin suulake oli siinä sopivasti. Touhusin siinä imurin kanssa enkä kuullut kun joku kulkukauppias kasseineen oli siinä eteisessä, minä selin imurin kanssa. Vähän olin häkellyksissä ja samoin oli se kulkukauppiastyttö joka hyvin huomasi mitä olin tekemässä.

Seukkailin yhtä varattua miestä joten rakastuneena piti paikat keksiä lennosta. Eräänä kesänä löydettiin mukamas maalaisranta jossa oli yleinen venelaituri . No eihän siinä mitään vaatteet pois ja suuseksiä laiturilla päälle panot. Tottakai voihkittua tuli nautinnosta. Lähtiessä pukiessa päälle mies tuumi että kiikaroiko tuolta vastapäisen rannalta joku? Voihkinta oli varmaan järven kautta tehostunut joten live sex kohtaus tahtomattani maalaisisännälle aukesi.
 
Viimeksi muokattu:
Ei ollu ees paha
~15-v:nä poikaystävällä kahestaan. Sen pikkuveli oli ~11-v ja jossain kaverilla yökylässä. Päädyttiin sänkyyn ja yhtäkkiä se pikkuveli ilmestyy huoneeseen ja kysyy niinkun yleensäkin "mitä te teette?" Onneks oli ees peitto jotenkin suojana
 

Yhteistyössä