Nykyään jo hyvällä omalla tunnolla vähän turhamainen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Halpaa turhamaisuutta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Halpaa turhamaisuutta

Vieras
Nyt olen 23 v. Kun me mentiin mieheni kanssa yhteen noin 6 v sitten, olin oikea poikatyttö. Minulla oli parit bootsit ja yhet lenkkarit. Rakastin niittivöitäni ja koiranketjujani (jotka muuten ei silloin vielä ollu IN valtaväestön parissa). Kaikki paitani oli "sikamageita bändipaitoja", eli mitä rumempi kuva, sen ihanampi, minun mielestä.

Aika äkkiä mieheni aloitta aivan totaalisen "uudelleen rakennus- ja muokkausprojektin". Hän kritisoi vaatemakuani ja silloin vielä halusin kaikella tavalla olla lojaali häntä kohtaan... niimpä suostuin ihan kaikkeen mitä hän sanoi. Asiaan vaikutti se, että itsetuntoni oli toisaalta tosi huono. Itseluottamusta, itsearvostusta, itsetuntoa ei mieheni lähellä ollut...jotenkin hän osasi "kytkeä pois päältä" nuo osa-alueet minussa. Suostuin hänen valtansa alle joka asiassa. Kaikki siis alkoi vaatteista. Hän päätti, minä myötäilin. No, jos satuin erehtymään itse jostain asiasta päättämään hän vittuili ihan arottomasti ja pitkän aikaa.

Mikään oma valintani ei ollut hyvä. (Hän poltti, hän joi, polttaa ja ryyppää edelleen ihan riittävästi) Kerran ostin kirppikseltä ihan oman mieleiset 2 euron kengät. Kotona tuli aivan hirveä huuto, kuinka panen rahani turhuuteen!!! Muitakin vastaavia esimerkkejä olisi vaikka kokonaiseen kirjaan.

Yleensähän tuollaiset piirteet eivät muutu, vaan kärjistyvät ajan myötä. Pian olin kuitenkin omaksunut mieheni mieleisen pukeutumistyylin ja nykyään jopa tykkään itse naisellisista vaatteista.

Edelleen ostan ihan kaikki vaatteeni kirppikseltä, onneksi mieheni ei sano enää mitään. Pitkään tunsin tosi huonoa omaatuntoa parineuron ostoksista, vitosta kalliimpia juttuja en osta. Nykyään ostelen mitä haluan kirppareilta.

Muutenkin mieheni asenne minua kohtaan on muuttunut. Nykyään saan päättää aika pitkälle omista asioistani. Neuvotellaanhan niistä, muttei hän enää ihan aina jyrää minun tahtoani.

Joskus asiat menee parempaankin suuntaan.

Kirjoitin tämän vähän niinkuin itselleni... jotta huomaisin, että asiat on jo paremmin.
 
Onko sun itsetunto, -luottamus ja -arvostus jo kunnossa, kun olet miehesi seurassa? Yleensä oman olon pitäisi tuntua juuri päinvastaiselta oman kullan seurassa, eli että tunnet itsesi hyväksytyksi ja kauniiksi juuri sellaisena kuin olet. Aika erikoiselta kuulostaa, että mies laittaa rahaa viinaan ja sinä joudut ostamaan vaatteesi kirppikseltä ette saa huutoa. Mikset itse huuda miehelle juomisesta/ polttamisesta?
 
Huutaa en aluksi osannut. "Tottelin vaan kiltisti" kaikessa. Vaatteiden jälkeen "muokkaus" syveni, esim. ystäväpiiriin hän alkoi vaikuttaa todella tehokkaasti. Hän ei pitänyt ystävistäni ja minä hölmö suostuin. Äkkiä ystävät joiden kanssa olin ollut ekalta luokalta lähtien tekemisissä olivat historiaa. Niin oma valintani. Mies oli tärkeämpi, silloin.

Kyllä mä olen motkottanut, itkeny, raivonnu kännäämisestä ja juomisesta. Nyt hän joutuu olosuhteiden pakosta olee pari viikkoa juomatta. Syitä en nyt ala tässä selittelemään. Pelkään mihin se johtaa, kun korkki narahtaa taas auki.

Asiat ovat näennäisesti nyt hyvin. Pelkään silti, että mitä jos se helvetti taas alkaa.

No miksi en sitten eroa? Meillä on todella paljon hyviäkin hetkiä, joiden vuoksi jaksan taistella. Ero ei tapauksessamme olisi ratkaisu. Molemmilla on omia ongelmia ja eron jälkeen ongelmat omissa elämissämme jatkuisi edelleen. Ja kun kerta ollaa parempaa suuntaa menossa, miksi en vielä vähän aikaa katsoisi, jatkuuko tämä positiivinen suunta.

Ollaanhan me luvattu toisillemme ihan tosissamme olla yhdessä niin myötä, kuin vastoinkäymisissä.
 
Katso nyt rauhassa, että mihin suuntaan suhteenne etenee. Minusta se on mieheltä väärää vallankäyttöä, jos hän valitsee kaverisi ja vaatteesi. Hyvässä parisuhteessa on tilaa omille harrastuksille, omille ystäville ja omalle rahankäytölle kuitenkin niin, että se parisuhde on tosi tärkeällä sijalla eikä esim. baarissa istuskelu, kavereiden kanssa hengailu yms. tule kuitenkaan tärkeämmäksi kuin se parisuhde.

Vaikka on luvattu olla yhdessä myötä- ja vastamäessä, niin sen lupauksen täytyy koskettaa molempia. Ei riitä, että vain toinen tekee töitä parisuhteensa eteen. Kun sinä olet alkanut tiiviisti seurustelemaan, niin et ole ollut vielä edes aikuinen, vaan vasta aikuistumassa oleva nuori. Yleensä nuorena aloitetut suhteet eivät kestä 10-15 vuotta pidempään, mutta poikkeuksiakin on (esim. omat vanhempani, jotka ovat olleet naimisissa jo yli 40 vuotta).
 
Alkuperäinen kirjoittaja Halpaa turhamaisuutta:
"Nykyään jo hyvällä omalla tunnolla vähän turhamainen"

Se mitä kirjoitit itsestäsi ja muutoksestasi ei ole turhamaisuutta. Se on aikuisen ihmisen oikeutta elää omaa elämää ja päättää itse omista asioista. Tasapuolisessa suhteessa, molemmilla on oikeus elää omaa elämää ja päättää itse, mutta vastuullisesti toinen huomioiden. Itse en ikimaailmassa suostuisi elämään miehesi kaltaisen ihmisen kanssa!

Olen iloinen puolestasi, että olet alkanut seitä omilla jaloilla - jatka samaa rataa vaikka se tuottaisikin ristiriitoja miehesi kanssa.

Kuten edellinen kirjoittaja hyvin totesi:
Vaikka on luvattu olla yhdessä myötä- ja vastamäessä, niin sen lupauksen täytyy koskettaa molempia. Ei riitä, että vain toinen tekee töitä parisuhteensa eteen.
 

Yhteistyössä