Nyt äidit apua - vauvan nukahtaminen ja nukkuminen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Kaipaisin teidän kokeneempien äitien apua "ongelmaani".

Meillä on 7vko vanha vauva, joka pienempänä saattoi nukahtaa itsekseen esim. sitteriin ja iltaisin "puolivalveilla" jäi nukkumaan äp laatikkoon.

Nyt kuitenkin nukahtaminen on käynyt vaikeaksi, ei enää millään nukahda ns. itsekseen, vaan vaatii siihen joko syliä tai tissiä. Tämä ei sinällään minua haittaisi (vaikka toki olisi kiva että vauva osaa nukahtaa itse), mutta kun tällaisen nukahtamisen seurauksena vauva havahtuu pian sen jälkeen, kun laskee sylistä / ottaa tissin suusta. Vaunuissa nukkuu joten kuten, mutta ei oikein enää niissäkään pitkiä pätkiä, eli parin tunnin unien ainakin saa käydä heijaamassa.

Koska vauva ei siis enää nuku kuin yhdet pidemmät unet aamulla + eri mittaisia torkkuja päivän mittaan, on hän illalla väsynyt ja äreä. Myös yöunet ovat huonontuneet, aiemman 1-2 heräämisen sijaan herää nyt 3-4 kertaa yössä.

Mitään mainittavia uusia taitoja ei ole oppinut, toki tämän ikäinen alkaa havannoida koko ajan enemmän ympäristöään.

Onko mitään tehtävissä, miten saisin vauvani taas nukahtamaan helpommin? Tutti ei kelpaa.
 
kärsivällisyys ja pienet niksit saa vauvan jatkamaan unia omassa pedissään vaikka sylistä sinne siirtäisit. Eli kokeilepa etenkin iltaimetyksellä laittaa vauvan pään ja oman kätesi väliin esim pieni liina, sitten kun vauva syönyt ja jos nukkuu, siirrät vauvan ja liinan omaan petiin. Näin vauva ei herää ainakaan siihen, että lämpötila muuttuu yhtäkkiä. Se on yksi yleisimmistä syistä miksi vauva herää kun hänet siirretään omaan petiin.

Toinen miten vauvaa voi pikkuhiljaa totutella nukahtamaan itsekseen, on se, että kun hän on syönyt, sievästi sivelet poskesta jotta hän hieman havahtuu hereille ja sitten laitat vaikka tutin kanssa omaan sänkyyn ja vaikka pitelet kättä massulla kunnes taas nukahtaa.
 
Meillä kun oli tuollainen vaihe, niin siinä kun vauvan laittaa sylistä sänkyyn ja vaavi havahtuu, niin meillä auttoi kun piti vauvasta kiinni, eli kädestä kiinni tai kämmen vauvan vatsan päällä. Myös silittäminen oli ihanaa, vauvaa alkaa unettamaan jos sitä paijaa tosta nenänvarresta tai kulmakarvoista. Tutin kanssa oli myös meillä vähän ongelmaa, juuri siksi koska tutti suussa alkoi nukuttamaan ja siksi vaavi sitten sylki tuttia koko ajan pois, pidin vaan tuttia suussa ja jossain vaiheessa pikkuinen sitten nukahti..

Ulkona päikkäreiden nukuttaminen on meidän mielestämme hyvä juttu, pisimmät päikyt meillä nukutaan partsilla tai kävelyllä, jopa 4-5 tuntia.

Meillä ei toimi perhepeti-ajatus yhtään. Vauva ei mitenkään päin nuku, jos siinä on me vieressä, vaan haluaa nukkua yksin ja silleen nukkuu parhaiten.

Ilmavaivoja?? Siinä on knassa yksi vaihtoehto sille että toinen on koko ajan kiukkunen eikä saa oikein nukuttua..
 
tein tuossa vaiheessa niin, että kun heräs itkemään otin syliin ja kun rauhoittui niin HETI takas. Ekoina iltoina piti tehdä useemman kerran ennen kuin nukahti. Nykyisin ikää 7kk ja nukahtaa aina itekseen ilman itkua. Tuttia ei syödä meilläkään. Kärsivällisyys palkitaan. Perhepeti on kyllä ojasta allikkoon ratkaisu, koska harva voi koko päiväunia vieressäkään maata.
 
Kiitos vinkeistä, lisääkin saa vielä antaa. :)

Tosiaan tänään nukkui aamulla 2h, sitten sen jälkeen ei haluaisikaan nukkua kuin sylissä. Äp:n kopassa nukkui päivällä 40min.. Eikö tämmösen 1,5kk ikäisen tarvitsisi kuitenkin nukkua vielä useammat pitkät unet??
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Kiitos vinkeistä, lisääkin saa vielä antaa. :)

Tosiaan tänään nukkui aamulla 2h, sitten sen jälkeen ei haluaisikaan nukkua kuin sylissä. Äp:n kopassa nukkui päivällä 40min.. Eikö tämmösen 1,5kk ikäisen tarvitsisi kuitenkin nukkua vielä useammat pitkät unet??

Tuosta unien kestosta.. meidän poika on aina nukkunut max 2h pätkiä, ihan pienenäkin jo.
 

Yhteistyössä