Nyt auttakaa, huonoa epäoikeudenmukaista äitiä...

[äiti]

Ongelma siis on tämä; tunteeni esikoista kohtaan. Rakastan häntä kyllä, mutta useat piirteet hänessä ärsyttää ja saavat itseni raivostumaan. Ja kun raivostun, saatan sanoa lapselle tosi rumasti, asioita mitä en oikeesti tarkoita. Kuten haukkua tyhmäksi ja että inhoan sitä :'(. Olen yrittänyt hillitä itseäni, mutta en aina pystykään siihen!Ja minun pitäisi, minähän olen aikuinen tai ainakin niin pitäisi osata käyttäytyä...Näen että lapseeni sattuu sanani, ja siitä tulee itselleni paha mieli aina jälkeenpäin. Tiedän että tätä menoa lapseni vihaa minua kasvaessaan, itsetunto varmasti on ihan pirstaleina jos näin jatkuu. Joten sen on nyt loputtava! Mutta mistä haen apua ja saan sitä, ennen kaikkea itselleni mutta myös minun ja lapseni suhteen luomiseen paremmaksi? Lapsi on 6 vuotias. Mutta luulen (en siis muista) että tämä ongelma on ollut lähes aina. Kärsin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta esikoisen synnyttyä, se jäi hoitamatta. Vauva sai kyllä kaikki perushoidon, mutta tuntuu että tunnepuoli unohtui jonnekin. En vaan muista niitä aikoja. Esikoisesta tuli jo pienenä (1v5kk) isosisar, ja tuntuu että on aina jäännyt kuopuksen varjoon.

Tarvitsemme apua, mistä aloittaa?

 

[vieras]

mulla on vähän samoja ongelmia ollut yhden lapsen kanssa. Ajan myötä hieman helpottunut. Apua en ole hakenut, vaikka tiedän että olisi lapsen takia pitänyt. Aloittaisin varmaan lastenneuvolasta avun hakemisen, ne osaa ohjata oikeaan osoitteeseen. tsemppiä!
Tiedän miten raskaalta tuntuu ja syyllisyys on valtava

 

[onna]

Pliis, hae apua. Voisitko soittaa neuvolaan ja kertoa tilanteesta yhtä rohkeasti kuin täällä. Olisi tosi tärkeää.

 

[apua]

Hienoa että tunnistat ja tunnustat toimivasi väärin. Olet aivan oikeassa, että lapsesi se kaikkein eniten tilanteesta kärsii.
Jos kunnassasi toimii perheneuvola, ota sinne yhteyttä. Samoin monilla seurakunnilla on perheneuvolapalveluita, joissa ei tuputeta uskontoa vaan ne toimivat samalla periaatteella kuin kunnallisetkin palvelut.
Toimi pian - jokainen päivä merkitsee lapsellesi paljon.

 

[vieras]

Perheneuvola voi auttaa teitä! Mulla oli samankaltainen tilanne esikoisen kanssa, johtui vissiin siitä että muistuttaa minua kovasti. Tilanne pahimmillaan 3-6v, sitten helpotti, nykyään olemme todella läheisiä. Kävin itse terapiassa (yksityinen, maksoin itse) ja sain purettua tilanteen, huomasin että kaikki negatiiviset tuntemukset eivät johtuneet lapsesta vaan omasta pahasta olosta.

 

[NPOK]

kirjoista kannattaa lukea Sinkkosta ainakin alkuun. sitten Liisa Keltinkangas-Järvisen temperamentti kirjat auttavat varmasti luomaan oikean asenteen itselleen ja hyväksymään erilaisuuden lapsessaan. esim temperamentti ja koulumenestys -kirja olisi teille ajankohtainen.

 

[Nannanapa]

Suosittelen kans perheterapiaa, meki ollaan käyty siellä, vähän toisenlaisesta syystä tosin, mutta siellä on tosi hyvää porukkaa

 

[Äiti23]

Mun äiti käyttäyty joskus aikoinaan mua kohtaan vähän tohon tyyliin.Olen teiniäidin esikoinen.. Joten tuloksena on se ettei minulla ole itseluottamusta yhtään ja tunnen itseni tyhmäks aina ja nuorempana ajattelin että oli minun vikani että äitini ei voinut viettää normaalia nuorutta vaa hyppäsi äidin rooliin.Ja että hän on turhautunut ja parempi kun minua ei olisi syntynytkää. Joten hae apua,ettei lapsesi itseluottamus ja arvostus mene kokonaan.

 

[hei]

ap, toi sun kirjotus on ihan kun minun kädestä

 

[sama]

Minäkin olen nuoren äidin vanhin lapsi, ja aina se, keneltä odotettiin moitteettomuutta ja kiltteyttä ja jolle äitiä ei riiittänyt monen pienemmän takia. Tosi etäiset välit äitiin.

samaa olen huomannut itsekin, että jollain tapaa kuopus on syrjäyttänyt esikoisen. on läheisempi minulle, harjoitustako se on, että on enemmän vaistojen varassa kuopuksen kanssa kuin esikoisen.