Nyt olen ikävässä tilanteessa ystävän kanssa..

[Fleur de la Cour]

Minulla on ystävä, työkaverini, jonka kanssa olen ystävystynyt ja perheemme ovat myös tulleet tutuiksi keskenään. Kävimme jopa lomalla viime kesänä yhdessä ja kivaahan oli, en sitä sano, mutta nyt tämä ystäväni haluaa koko ajan tekemistä yhdessä. No eipä siinä mitään, töissä nähdään ja harrastuksia voin harrastaa ja yhteisiä illanviettoja on kiva viettää jne. mutta kun nyt en saisi sitten muiden työkaverien kanssa ollakaan. Jos joku työkaveri ei ystävääni miellytä niin mun pitää olla asiasta samaa mieltä. Itse en suoraan sanottuna ole ikinä enkä koskaan ollut kenenkään ystävä niin, että mun olis tarvinnut muiden mielipiteitä miettiä. Mä en jää tuleen makaamaan enkä silti polta siltoja takananikaan, mutta se on varmaa etten siedä ihmisiä liian lähellä minua! Lisäksi tällä ystävälläni on mitä ilmeisemmin huono itsetunto, koska koko ajan ja aina joku on sellainen tai tällainen ja on puhunut sitä tai tätä pahaa. Mitä väliä sillä on mitä muut tekee tai sanoo??? Sitä en ole ikinä käsittänyt! Tahtoo ystäviksi tästä lähtien pelkkiä miehiä! Olen sitä mieltä aiemminkin ollut, mutta nyt vahvistui asiasta loputkin!

 

[Micosa]

Mä löytänyt pari uutta tuttavuutta täältä kautta, mutta kuivuvat aika äkkiä kasaan koko jutut.
Alkaa ahdistamaan, kun viestittely/soittelu jne alkaa olemaan päivittäistä, ensimmäisen kerran kun näet ihmisen suunnittelee tuo toinen jo yhteisiä juhannuksia ja muita juttuja. Kylään tarttis mennä liki joka toinen päivä jne. En jaksa sellaista että jokin ihminen yrittää "hallita" minua, teen asiat omalla tavalla ja omaa vauhtia, kun ei kyse vakavista.

 

[S]

Aaargh. Ärsyttävä tilanne. Ei auta kuin yrittää irrottautua ja mielipiteitäsihän voit edelleen sanoa ääneen, vaikket samaa mieltä hänen kanssaan olisikaan. jos hän ottaa nokkiinsa, niin ei kai siinä kamalasti häviä.

Ainakin sanoisin ääneen, että eihän sillä ole väliä, mitä muut tekee tai sanoo.

Olen itse sellainen, että alan tosi helposti ottaa omaa tilaa ja peruuttaa orastavista ystävyyssuhteista, jos toinen alkaa tulla liikaa iholle ja odottaa enemmän kuin mitä haluan antaa.

 

[vieras]

Tunnistan itsessäni piirteitä, joita sanot olevan ystävässäsi; eli halu pitää tiiviisti yhteyttä. Ei, en ole se ystäväsi älä pelkää!
Mutta ymmärrän sen että voi tuntua ahdistavalta ja varmasti tuntuukin. Itselläni tuo halu tiiviiseen yhteydenpitoon juontaa varmaan siitä, että olen aina ollut yksinäinen. Jos sitten tutustun ihmiseen jonka koen että on samalla aaltopituudella, haluan olla yhteydessä häneen. Mutta mä en halua puhua muista pahaa, se alkaa muakin ahdistaa.
En kuitenkaan koskaan halua väkisin tuputtaa seuraani kenellekkään ja jos jotenkin luen rivien välistä että seuraani ei kaivata (ja niin on käynytkin) olen ottanut etäisyyttä. Pidän yhteyttä mutta paljon harvemmin kuin mitä itse haluaisin. Odotan ja katson tuleeko vastapuolelta yhteyden ottoja minuun päin ja teen johtopäätöksiä sitten sen perusteella.
Kenenkään ei ole pakko olla kanssani tai kaverini. Aikuinen ihminen osaa kyllä olla yksinkin vaikka se joskus kurjaa onkin.

 

[Fleur de la Cour]

Niin ystävien kanssa kai kuuluu pitää yhteyttä, mutta kun minulla ei ystävät olleet lapsenakaan sellaisia. Niitä kyllä oli, mutta ne oli kirjekavereita, ystäviä ulkomailla tai poikia. En koskaan siis ole tuntenut tarvetta olla symbioosissa tyttökavereiden kanssa. En tunne tarvetta jakaa salaisuuksiani kenellekään, olen avoin muiden mielestä, mutta minulla on paljon luurankoja kaapeissani. Mielelläni siis pidän pinnallisia tuttavuuksia ympärilläni, koska jos ihmiset eivät minua miellytä mun on helppo siirtyä seuraavaan. Turhia ihmisiä ei tarvitse sietää. Minulle on ollut mahdollista tehdä näin myös sukulaisteni kesken, koska näin on aina tehty myös perheessäni. Pystyn silti parisuhteeseen, en ole koskaan esim. jättänyt yhtään miestä. En tosin rakastu helposti miehiinkään, en myöskään lakkaa rakastamasta. Minua on vaikea ehkä myös ymmärtää, mutta nyt ehkä ekaa kertaa tuli sellainen olotila, että tarvitsen happea ja tilaa hengittää, en halua liian kiinteää ystävyyttä! Se merkitsisi, että mun pitäis sietää toisen epätäydellisyydet, eikö? Vai miten nämä tyttöystävyydet oikein sujuu?