Nyt on rankka aihe, mutta minulle tällä hetkellä täyttä totta,

[ev]

Tunnen että minun pitää lähteä pois. Olen kamala. Ei minusta ole äidiksi, ei vaimoksi. Ainakanaan sellaikseksi kun mistä mieheni nauttisi.

Olen kuukausia salaa katsellut itselleni asuntoa, mutta ei ole helppoa. Meillä on miehen kanssa yhteinen yritys, jos lähden, jään siis työttömäksi. Mistä rahat elämämiseen?

Halauisin että lapset jää isälle, en koe voivani olla tasapainoinen äiti... Toisaaalta tiedän että olen hyvä äiti ongelmistani huolimatta, lapset tulee aina ensin jne. Mutta en kestä tätä mitä teen miehelleni.

Olen yrittänyt itsemurhaakin tämä takia, oli minuuteista kiinni onnituminen. Olin kliinisesti jo kuollut jne.

Kirjoitettuna on kovin vaikea antaa koko totuus, mutta minusta tilannetta on nyt se että minä lähden. Tahdon toki tavata lapsia paljon. Parhain tilanne olisi että asuttaisi lähekkäin ja lapset pääsee kulkemaan itse matkaa. lapsemme on isoja koululaisia.

Koen vaan helpottavani kaikkien elämää jos emme asu saman katon alla.

 

[LisaMarie]

Ei minusta ole äidiksi, ei vaimoksi. Ainakanaan sellaikseksi kun mistä mieheni nauttisi.

:hug:
Mutta miksi sinun pitäisi olla sellainen, josta miehesi nauttii? Eikö pitäisi miettiä, millaisesta elämästä sinä nautit ja mitä sinä tahdot?

 

[Aamuäree]

Saatko apua olotilaasi?
Psykologia tai psykiatria jopa tuosta itsemurhayrityksestä johtuen?

 

[häh?]

Mitä sä tarkalleenottaen sitten teet miehelles? Pahoinpitelet? Petät? Nalkutat? Pihtaat?

 

["Mari"]

Suosittelin sinua ottamaan yhteyttä kuntasi mielenterveystoimistoon ja varaisin ajan sieltä ihmiselle joka jaksaa kuunnella ongelmiasi ja koittaa yhdessä kanssasi ratkoa niitä. Moni asia usein tuntuu täysin ylitsepääsemättömältä, kun itse elää sitä tilannetta, mutta ulkopuolinen voi hyvinkin nähdä kokonaiskuvan ihan erilailla ja nähdä sellaista valoa tunnelin päässä jota itse et tällä hetkellä näe. Hanki apua itselleni ensin ja mieti vasta sitten isompia ratkaisuja.

Voimia ja tsemppiä raskaaseen aikaan! Halaus

 

["Jaiks"]

Oletko hoidossa tuon itsemurhayrityksen vuoksi? Olisiko sinun mahdollista päästä sairaalaan lepäämään?

 

[MissTropic]

Mitä jos ottaisit härkää sarvista ja keskustelisit miehesikanssa?
jos olet koittanut itsemurhaa taitaa miehesi tietääkkin, ettei kaikki ole kunnossa.
yhteinen yritys? eikö se silloin ole sinunkin jolloin et joutuisi työttömäksi. vai oletko vain miehesi yrityksessä töissä?

 

["a.p"]

argh.... miehen kanssa on puhuttu. olen psyk polin asiakas, syön lääkkeitä jne. mies tietää aatoksistani. pyytää että jään... eli lauseella sanottuna, hoito ym on kunnossa ja pystyn puhuu miehelenni.

joku kysyi hakkaanko, petänkö, nalkutanko. en tee noista mitään. olen vaan saamaton. estän miestäni elämästä omia unelmiaan kun hän joutuu kokoajan ottaa minut huomioon. kaikki mitä on yhdessä haaveiltu, on menneet likakaivoon koska minä en enää voi niitä asiota tehdä. mun miehellä pitäisi olla sellainen pienikokoinen kiltti, hymyilevä ja ihana vaimo. ei tälläinen paisunut, paniikkeja saava masentunut ihmisen irvikuva. kun tavattiin, painoin 60kg. nyt 120kg.

kaikki mitä haluttiin tehdä, matkustaa, lasketella, luistella lasten kanssa KAIKKI. en mä tällä painolla ja itseluottamuksella lähde edes kauppaan ellei oloe pakko.

 

[maximillianna]

[QUOTE="a.p";22927147]argh.... miehen kanssa on puhuttu. olen psyk polin asiakas, syön lääkkeitä jne. mies tietää aatoksistani. pyytää että jään... eli lauseella sanottuna, hoito ym on kunnossa ja pystyn puhuu miehelenni.

joku kysyi hakkaanko, petänkö, nalkutanko. en tee noista mitään. olen vaan saamaton. estän miestäni elämästä omia unelmiaan kun hän joutuu kokoajan ottaa minut huomioon. kaikki mitä on yhdessä haaveiltu, on menneet likakaivoon koska minä en enää voi niitä asiota tehdä. mun miehellä pitäisi olla sellainen pienikokoinen kiltti, hymyilevä ja ihana vaimo. ei tälläinen paisunut, paniikkeja saava masentunut ihmisen irvikuva. kun tavattiin, painoin 60kg. nyt 120kg.

kaikki mitä haluttiin tehdä, matkustaa, lasketella, luistella lasten kanssa KAIKKI. en mä tällä painolla ja itseluottamuksella lähde edes kauppaan ellei oloe pakko.[/QUOTE]

Lohdutuksen sanoja en löydä tai apua en osaa antaa.
Olinpa ennen itsekin 60kg ja 158cm. Noh edelleen olen 158cm pitkä ja kolmentoista kilon laihdutuksen jälkeen "vain" 97kiloinen. Kuljen kaksosraskauteen ostamani miesten iiisoooooooo toppatakki päällä talvet ja mieli.. hmm.. olen sairastanut masennusta ja tiedän sen uusivan herkästi. Mieheni kanssa puhumme paljon ja olemme tehneet elämämme sellaiseksi jota haluamme elää, minun painostani huolimatta. Edes miesten isoa ja karmean väristä takkia en haluaisi vaihtaa pois.

 

[LisaMarie]

[QUOTE="a.p";22927147]kaikki mitä haluttiin tehdä, matkustaa, lasketella, luistella lasten kanssa KAIKKI. en mä tällä painolla ja itseluottamuksella lähde edes kauppaan ellei oloe pakko.[/QUOTE]
Painoko tuon kaiken estää, vai joku muu?
Kyllä minkä painoinen tahansa voi tehdä tuota kaikkea, jos vaan jaksaa!
Pitkään mä luulin oelvani onnellisempi laihana, mutta nyt olen hyväksyny itseni just tämän kokoisena kun satun olemaan ja keskityn elämään ja kaikilla, myös mun läheisillä -jopa miehellä, joka toki on minut 25 kiloa pienempänä mukaansa ottanut- on paljon kivampaa kun silloin kun ulkoiset seikat oli mulle tärkeitä.

 

[maximillianna]

Painoko tuon kaiken estää, vai joku muu?
Kyllä minkä painoinen tahansa voi tehdä tuota kaikkea, jos vaan jaksaa!
Pitkään mä luulin oelvani onnellisempi laihana, mutta nyt olen hyväksyny itseni just tämän kokoisena kun satun olemaan ja keskityn elämään ja kaikilla, myös mun läheisillä -jopa miehellä, joka toki on minut 25 kiloa pienempänä mukaansa ottanut- on paljon kivampaa kun silloin kun ulkoiset seikat oli mulle tärkeitä.

:wave::hug: Ihanasti kirjoitettu.

 

["LÄhde"]

Lähde. Hanki asunto tai muuta jollekkin tutulle. Irtaannu. Lapsetkin voittaa siinä, että keräät itsesi kasaan. Mulla oli vaikeaa kun piti kokoajan esittää että kaikki on niin helvetin hyvin. Jos koin jotain onnentunnetta koin että olisi parempi kuolla just nyt onnellisena.
Sitten lähdin. Kestin haukut ja kritiikit. Aloitin kaiken alusta. Ja olen lähes voimissani nykyään. Jaksan taas olla äiti, jaksan olla työssäkäyvä äiti. Jaksan olla ihanalle miehelle puoliso, jaksan ohjata ja opettaa lapsia niinkuin ennen kuin romahdin. Eikä se olisi ollut mahdollista ilman lähtemistä. Kahdesti ennen lähtöä makasin sairaalassa kuukauden kerrallaan tuijottaen hajonneena kattoa.

En tiedä monta viikkoa, kuukautta tai vuotta olisi kestänyt kun jotain todella olisi tapahtunut. Menetin kyllä kaksi vuotta lasten elämästä nähden heitä vaan muutamia kertoja kuukausina. Mutta ovatpa ihan kunnossa ja täynnä tulevaisuutta. Ei mitään etääntymistä tai sulkeutumista heiltä.

 

[lih]

Aikalailla tutunkuuloista tekstiä. Onko sulla menneisyydessä purkamattomia traumoja? Kokeile EMDR:terapiaa. Joskus lääkkeistäki voi tulla ikäviä sivuvaikutuksia. Terapiat auttaa usein. Luota ja usko itseesi.