V
vierailija
Vieras
Iltalehden keskiviikkoisessa puheenjohtajatentissä yksi kuumimmista sananvaihdoista käytiin perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon, pääministeri Sanna Marinin (sd) ja vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin välillä.
Kaikki lähti siitä, kun Halla-aho sanoi, ettei työehtojen yleissitovuus ole perussuomalaiselle puolueelle ”pyhä lehmä”.
Marin tulkitsi puheenvuoron niin, että perussuomalaisille työntekijöiden vähimmäisturva ei ole itseisarvo. Marin otti puheenvuoron niin kiihkeästi, että hän puhui tentin juontajien Susanne Päivärinnan ja Juha Ristamäen päälle.
– Tämähän on aivan valtakunnan uutinen, Marin huudahti.
Työehtosopimusten yleissitovuus on ollut osa suomalaista työmarkkinajärjestelmää noin 50 vuoden ajan. Yleissitovuus tarkoittaa sitä, että kaikkien tietyllä alalla toimivien työnantajien on noudatettava työehtosopimuksen ehtoja, vaikka ne eivät kuuluisi työnantajaliittoon.
Työehtosopimuksissa sovitaan muun muassa alan vähimmäispalkoista, lomista ja muista työehdoista.
www.iltalehti.fi
Huh, huh, nyt tuli paha. Halla-ahon persut ei kunnioita työehtojen yleissitovuutta. Uhka työläisille.

Video: Sanna Marin ja Jussi Halla-aho ottivat yhteen – ”Tämähän on aivan valtakunnan uutinen!”
Perussuomalaisten kanta työehtosopimuksiin herätti ärhäkkää keskustelua Iltalehden puheenjohtajatentissä keskiviikkona.