R
Rukoilijasirkka
Vieras
Meillä on se! Aina, kun mies lähtee johonkin, se tapahtuu, siis se kirous.
Mies oli toissapäivänä pojan vanhempainillassa ja tuo tyttö oli jo nukkumassa, kunnes oksensi sänkynsä, seinänsä sekä lattian aivan kamalaan kuntoon. :$
Sitten eilen kun luultiin, että tauti oli ohi ja mies lähti vähän kaupoille, tyttö oksensi niin voimalla huoneessaan, että kuulin vain ikäänkuin roiskahduksia. se oli syönyt suklaata ja se oksa näytti ihan kakalta. Mattokin oli siinä ja lattia ja seinä ja tyttö kauttaaltaan. Käskin tytön mennä matolle seisomaan, mutta se liukastui oksennukseensa, ennekuin ehti. Lopulta sain sen siihen istumaan ja vedin sen matolla vessaan pesulle.
Tänään mies lähti ampumaan jousella, niin koira oksensi. Mistä tulikin mieleeni, että tarttuuko oksennustauti myös koiraan?
Aina kun mies lähtee, joku oksentaa. Varmaan siksi, koska mulle tulee siitä sotkusta paniikki, enkä oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä. osaan vaan ottaa lapsen ja viedä sen pesuun ja sulkea sen oksennushuoneen oven. :$ Mä luulen, ettei kukaan mies kadehdi mun miestä ainakaan siinä suhteessa.