Toggle sidebar

Olen hyvin ystävällinen ja mukava ihminen niille, kenestä pidän ja ketkä ovat mukavia mua kohtaan.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
V

"vieras"

Vieras
Mutta olen kuin piru niille, ketkä uskaltavat jotain väärää minua kohtaan tehdä. Loukkaan niin pahasti kun vain voin ja sen jälkeen poltan sillat.

Mitenhän sitä voisi olla hieman armeliaampi ihmisille, joiden tekoja tai sanomisia en hyväksy?

Äitinikin kuulemma on hyvin surullinen kun ei ole nähnyt minua neljään vuoteen. En ole puhunut sanaakaan sen jälkeen kun kerroin että en halua olla enää tekemisissä.

Olen tehnyt näin monelle ihmiselle, mutta ihmeellisesti he yrittävät ottaa vielä yhteyttä. En ole vielä kertaakaan taipunut, mutta ehdottomasti haluaisin varsinkin äitini kohdalla koska hän kärsii.

Helpommin sanottu kuin tehty. Olen jääräpää.
 
[QUOTE="vieras";28989005]Niin, miksi sitä haluaa sitten kutsua. Tasapainoton voisi olla oikeampi sana.[/QUOTE]

Kyllä. Varmasti olen tasapainoton. Paljon muutakin olen, mutta joo henkisesti tasapainoton.
 
No jos mullekin sanotaan että sinä et ole yhtään mitään, olet pelkkää paskaa ja joutaisit kärrätä kaatopaikalle, niin en sellasen ihmisen kanssa todellakaan enää tekemisissä ole. Olkoon vaikka kuinka läheinen sukulainen. Miksi helvetissä tuollaista paskailua pitäisi kiltisti sietää?
 
Sitä sanotaan ylpeydeksi, ja se pitäisi oppia nielemään. Mulla ei kanssa mene alas edes viinan kanssa, päinvastoin. Vaikeata on ja tekee itelleenkin hallaa. Luulen et mitä enemmän pystyy välittämään itsestään niin sen helpommaksi Kyösti. Ehkä?
 
[QUOTE="vieras";28989125]No jos mullekin sanotaan että sinä et ole yhtään mitään, olet pelkkää paskaa ja joutaisit kärrätä kaatopaikalle, niin en sellasen ihmisen kanssa todellakaan enää tekemisissä ole. Olkoon vaikka kuinka läheinen sukulainen. Miksi helvetissä tuollaista paskailua pitäisi kiltisti sietää?[/QUOTE]Ja siis kyse ei ole mistään yhdestä kerrasta vaan vuosikausien haukkumisesta ja alistamisesta. Lapsesta asti "otettu pennulta luulot pois" ja muuta mukavaa.
 
Mitä jos joku inhoaa sua mutta tietää että sinä nuoleskelet niitä, jotka sulle on kivoja ja olet häikäilemättömän töykeä ja ilkeä kiusaaja niille, jotka eivät pidä susta.

Eli sinä et siis koskaan saa tietää ketkä susta oikeasti pitää ja ketkä ei koska sua pelätään ja kukaan ei uskalla olla pitämättä ja olematta sun kaveri, koska et hyväksy stä että susta ei pidä, joidenkin traumojesi takia.

En minäkään hakeudu niiden seuraan jotka musta ei pidä mutta annan niiden olla ihan rauhassa enkä levittele heistä mitään tai muutenkaan koe tarvetta sanoa mitään.

Ja kun tuo pitäminen menee yleensä niin että kateus on kovin tärkeä osa ihmisten mielenmaisemaa suomessa.
 
[QUOTE="vieras";28989005]Niin, miksi sitä haluaa sitten kutsua. Tasapainoton voisi olla oikeampi sana.[/QUOTE]

Luitko eteenpäin, siellä kerrottiin ap:n äidistä enemmän. Kukaan nimenomaan täysjärkinen ja tasapainoinen ihminen ei pitäisi sellaista ihmistä elämässään, oli äiti tai ei.

Omasta mielestäni se on iha Ok, jos rakastaa itseään ja pitää elämässään vain ihmisiä joiden seurassa on hyvä olla, siinä ei ole mitään pahaa. Tosin ei heitä tarvitse loukata, voi vaan vähin äänin hiipua heidän elämästään, ja hoitaa heidän kanssaan vain pakolliset. Kaikki normaalit, itseään kunnioittavat ihmiset tekevät niin.

Minun äitini jätti minut äidilleen kun olin 1,5 v., lähti itse ryyppyreissulle. Tuota oli kestänyt puolisen vuotta, siitä asti kun vanhempani erosivat, mummo hoiti minua viikkotolkulla kun äitini piti hauskaa. Lopulta mummo vei minut isälleni, joka sai yksinhuoltajuuteni. Ei äitini ole koskaan muistanut edes synttäreitäni eikä tapaamisoikeuksiaan. Lisäksi hän on tehnyt uskomattomia julmuuksia kahdelle siskopuolelleni jotka otettiin sitten huostaan.

En ole äitiäni koskaan loukannut, yksinkertaisesti en vain katso tarpeelliseksi pitää yhteyttä. Kyseessä on alkoholisoitunut, erittäin negatiivinen ihminen joka puhelimessakin (kun joskus olen muutaman kerran puhunut hänen kanssaan) vain haukkuu lähipiirinsä ihmisiä, sen sijaan että olisi kiinnostunut minun asioistani. Ei ole esim. vieläkään nähnyt lastani vaikka hän on jo nelivuotias, aikanaan olen kyllä kutsunut katsomaan. (asumme siis eri kaupungeissa, 130 km välimatkaa)

Älä apkanna syyllisyyttä siitä että et hyväksy äitiäsi. Ei sinun todellakaan tarvitsekaan, hän on sen ihan itse ansainnut, kuten minunkin äitini.
 
[QUOTE="vieras";28989002]Mutta olen kuin piru niille, ketkä uskaltavat jotain väärää minua kohtaan tehdä. Loukkaan niin pahasti kun vain voin ja sen jälkeen poltan sillat.

Mitenhän sitä voisi olla hieman armeliaampi ihmisille, joiden tekoja tai sanomisia en hyväksy?

Äitinikin kuulemma on hyvin surullinen kun ei ole nähnyt minua neljään vuoteen. En ole puhunut sanaakaan sen jälkeen kun kerroin että en halua olla enää tekemisissä.

Olen tehnyt näin monelle ihmiselle, mutta ihmeellisesti he yrittävät ottaa vielä yhteyttä. En ole vielä kertaakaan taipunut, mutta ehdottomasti haluaisin varsinkin äitini kohdalla koska hän kärsii.

Helpommin sanottu kuin tehty. Olen jääräpää.[/QUOTE]

En itse näe syytä olla armelias sellaisia kohtaan, jotka ovat loukanneet minua tahallaan ja ilman syytä. Ja varsinkaan, jos he eivät ole edes pahoillaan asiasta.
 
Opi olemaan ensin AIDOSTI armelias itsellesi ja antamaan itsellesi anteeksi. Mikäli sen taidon hallitset, sinulla ei ole tarvetta oppia enää muuta, sillä muiden kohtelu on vain heijaustus siitä miten todellisuudessa kohtelet itseäsi (ja millaisena näet itsesi).

Eli toisin sanoen, muiden kohtelu (puolin ja toisin) on SEURAUS ja sinä (sinun aito omakuvasi) on se SYY.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa