Olen päättänyt elää lopun elämääni yksin, ilman rakkautta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tuntuu kuin olisin elänyt jo monta sataa vuotta pu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Tuntuu kuin olisin elänyt jo monta sataa vuotta pu

Vieras
Ikää kolmekymmentä, lapset joiden yh olen. Takana kaksi suhdetta, joista toisessa meinasin päästä hengestäni. Erosta neljä vuotta. Mitä kauemmin erosta alkaa olemaan aikaa, sen vahvemmin tunnen että minua varten ei ole rakkautta enkä tule koskaan enää olemaan parisuhteessa. Jossain vaiheessa se ajatus tuntui kauhealle, nykyään oikeastaan vain helpottavalle. Eipähän tarvitse jaksaa yhtään mitään kun elän itsekseni. Olen väsynyt, kyllästynyt, luovuttanut elämäni suhteen.
En jaksa enkä halua minkäänlaista sosiaalista elämää. Minulle riittävät lapseni. Rakkaus on muita varten.
 
Hei, et sä ilman rakkautta elä, saat varmasti rakkautta läheisiltäsi! Ilman suhdetta voi hyvinkin elää tyytyväisenä ja onnellisena. Mutta ei sitä myöskään koskaan tiedä, jos se sopiva osuu kohdalle.
 
Mulla samat ajatukset. Vanhemman lapsen isä on juoppo ja istuu vankilassa avovaimonsa taposta, nuoremman isä narahti insestistä, kun lapsemme oli vasta 3v. Enää en aio yrittää. Mulle riittää lapset ja turvallinen elämämme.
 
Saat kai rakkautta lapsiltasikin. Ei rakkaus ole synonyymi parisuhteelle tai sukupuolisuhteelle, rakkautta voi saada monilta ihmisiltä samoin kuin heitä voi itse rakastaa.
Elämä ilman puolisoa tai kumppania voi olla hyvinkin onnellista, mutta etukäteen ei kannata sulkea pois sitä mahdollisuutta, että vielä joku sellainen ihminen tiellesi osuisi, jonka kanssa haluaisitkin elää rinnakkkain.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mulla samat ajatukset. Vanhemman lapsen isä on juoppo ja istuu vankilassa avovaimonsa taposta, nuoremman isä narahti insestistä, kun lapsemme oli vasta 3v. Enää en aio yrittää. Mulle riittää lapset ja turvallinen elämämme.

:halaus:
Tiedän sun tunteet.
Mä itse olen totaalisen väsynyt yrittämään, etsimään, toivomaan ja luottamaan johonkin asiaan jota rakkaudeksi kutsutaan. Olen tajunnut sen, että minua ei ole koskaan kukaan mies oikeasti rakastanut, en usko että tulee rakastamaankaan. Luovuttaminen tuntui vievän valtaisan taakan harteilta. Jokin typerä kuvitelma siitä, että saisi kokea oikeasti rakkautta ja perustaa normaalin parisuhteen.. se painoi kuin synti, ja kun luovutin, suostuin uskomaan että minulle niitä ei vain anneta, helpotti.

En ole katkera tai surullinen. Tuskinpa olen ihan ainoa ihminen, jolla ei tule olemaan koskaan parisuhdetta.
Ehkä keksin jotain muuta sisältöä elämääni kuin rakastamisen.
 
Elämä ilman rakkautta on kuin taivas ilman aurinkoa. EI saa toivoa heittää vaikka epäonnea rakkaudessa tuleekin... kun se oikea sieltä löytyy, on maailma taas täydessä väriloistossaan, häviää se harmaa polku kauas pois... sydäntä ei voi huijata, ja sydän, se elää rakkaudesta ja sen haaveilemisesta.
 
Hei ! Minulla loppui 2 kk sitten suhde,tämä oli 3 tällainen lyhyt ,4-5 vuoden suhteista. Alkaa loppuun usko,toivo,rakkaus. Olen täysillä aina mukana suhteissa ja ,että ottaa koville taas nousta ylös tästä surustani. Kysyinkin,kuka on se oikea minua varten ? Miksi miehet eivät halua elämän pituista suhdetta ? Mistä saan voimia jatkaa uskomaan ,että vielä se oikea jostain kävele ja valloittaa minut ja unohdan kaikki nuo vastoinkäymiset. On liian raskasta surra .
Jos toinen on elänyt suhteessa rakaudella ja mies vaan leikkii. Usko loppuu kohta.
 

Yhteistyössä