V
"vieras"
Vieras
Tuolloin helmikuussa palasin takaisin sorvin ääreen ja tuolta saakka on ollut jatkuvaa flunssaa. Joka ikinen aamu alkaa nenän tyhjentämisellä ja rään rykimisellä/räkimisellä. Pari viikkoa on pisin aika kun ei ole päällä sellainen kunnon räkis.
Muuten koko ajan, paksua keltaista klöntti limaa tulee ovista ja ikkunoista.
Uusin pysyvä haitta on jatkuvasti rähmivä toinen silmä. Aamuisin rään tyhjennys operaatiossa saa putsata myös tätä toista silmää rähmän peitosta. Tirskuu minkä ehtii kun turistaa.
On ollut siis helmikuusta saakka muutama keuhkoputkentulehdus, krooninen poskiontelontulehdus, hengitystietulehduksia, silmätulehduksia - joka tämäkin ilmeisesti muuttunut kesto malliksi.
Käsitaipeeni on pahan ärtyneen näppykäisen ihottuman peitossa, joka pahenee aina töihin mentäessä.
Kurkku on lisäksi öisin todella karhea ja ajottain myös hyvin kipeä
Joka päiväiseen työpäivään kuuluu särkylääkkeen-parin ottaminen, koska päänsärky iskee jossain vaiheessa.
Lisäksi olen alkanyt hengästymään helposti. Peruskunnoltani olen todella hyväkuntoinen, koska lähes päivittäin tulee liikuttua 12km kävellen. Ynnä muuta ulkoilu pienten lasten kanssa.
Jos en löydä pian uutta työtä (mikä pahasti siltä tässä tilanteessa näyttää) mitä minulle pahimmillaan voi käydä?
Eikö ole olemassa mitään turvaa minulle tässä asiassa?
Työvoimatoimisto kouluttaisi uudelleen tms?
Kuka korvaa jos minulle tulee jotain pysyvää haittaa elämääni työn vuoksi?