H
Haaveilua
Vieras
Mies kyllä pitää matkustamisesta, mutta raha on ollut este enemmälle reissaamiselle. Viimeisen kolmen vuoden aikana olemme olleet kerran laivalla.
No nyt taloudellinen tilanne on parantunut ja vakiintunut. Saan huomenna normaalia enemmän rahaa ja olen moneen kertaan laskenut, että pieneen matkaan olisi varaa ja silti saisi ihan hyvin maksettua laskut yms. Vähän jäisi säästöönkin.
Osaan kuitenkin kuvitella miehen vastauksen kun otan tämän asian esille kun hän tulee töistä. Mies sanoo, että ei ole varaa. Mietin jo, että lähdenkö kahdestaan lapsen kanssa, että pitkästä aikaa pääsisi johonkin. Haluaisin kuitenkin miehen mukaan.