Jossain vaiheessa totesin hiljaa itselleen kun olin saanut tapella ensiksi koko päivän uhmaikäisen kanssa ja yön valvonut pienemmän hammaskipujen kanssa että mun lapset on tässä.
Nyt kuitenkin kun tuo pieni täyttää vuoden ja tässä on elämä helpottunut niin olen ajatuksissani pyöritellyt että oispa kiva jos haikara tulisikin käymään.
Mies kanssa lämpenee ajatukselle nyt, vaikka aiemmin kanssa ajatteli ettei enempää. Taloudellisesti asia ei myöskään ole mahdotonta, ei meillä rahaa ole nytkään kyllä liikaa, mutta mitään ei meiltä puutukkaan ja pärjätään toki. Kuinka paljon vaikeampaa elo olisi kolmen kanssa? Nämä mun 2 edellistä on määrätietoisia, mutta kilttejä. Aiheuttavat toki välillä ylimääräisiä sydämentykytyksiä ja joskus on hermokin kireällä.
Kertokaas kokemuksia kun tulee kolmas lapsi, kuinka asiat on muuttunut?