Olenko jotenkin outo, kun antaisin helpommin miehelle anteeksi lyönnin kuin pettämisen?

[Kowalski]

En antaisi kumpaakaan anteeksi. Arvostan itseäni sen verran, etten jatkaisi suhdetta ihmisen kanssa, joka lyö tai pettää.

 

[Rukoilijasirkka]

Just. Rakkaushan antaa kaiken anteeksi? Ja P****at. Jos teillä olisi kokemusta siitä kun oma isä tai äiti hakkaa vain omaa pahaa mieltä purkaakseen, niin tuskinpa suhtautuisitte lyömiseen noin romanttisesti. Minä en ainakaan suhtaudu. Väkivallalle tai edes sen pelolle ehdoton ei!

Ei siihen suhtauduta romanttisesti, vaan siihen ollaan totuttu ja siihen suhtaudutaan nimenomaan sairaasti. Toiseen äidin lyöminen vaikuttaa niin, ettei halua sellaista enää ikinä, toiseen niin, että ei osaakkaan puolustaa omia rajoja, kun pitäisi.

tarkoitinkin, että jos sinua olisi lapsuudenkodissa hakattu ihan vain huviksi. Suomessahan muutoin on ihan tapana, että äitiä pieksetään, joten ei siinä mitään outoa ole...

No eihän mua huviksi ole hakattu, mutta selkään olen saanut, ihan vain, koska vanhemmilla oli surkea itsehillintä. koin sen lapsena normaaliksi ja jopa opettavaiseksi. :| Vasta myöhemmin se viha siitä nousi. Myöhemmin olen tajunnut, että siksi en osaa sanoa ei, vaan olen antanut kadulla vieraidenkin ihmisten koskea minuun ja olen pitänyt lyömistä vain vähän pahana ja itsekin lyönyt.

 

[ninnu]

No minä taas voisin kirjoittaa kirjan niistä kokemuksista kun isä tai isäpuoli purki pahaa oloaan minuun repimällä hiuksista, kuristamalla, uhkailemalla puukolla jne. Joten en todellakaan hyväksy minkäänlaista väkivaltaa elämässäni, en edes sen uhkaa.