Olenko mä läheisriippuvainen vai mikä mussa on vikana?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Onneton
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

Onneton

Vieras
Olen useamman lapsen yh, ja huolehtinut yksin lapsista jo varmaan 7 vuotta. Ekat viis vuotta meni niin, että olin heidän kanssaan 24/7, yksin pääsin todella harvoin minnekään enkä ainakaan yön yli saanut olla ilman lapsia. Nyt viimeiset pari vuotta on mennyt niin, että minulla on suunnilleen joka toinen vkl "lapsivapaa" enkä osaa vieläkään nauttia niistä yhtään :(

Nyt lapset alkavat olla jo niin isoja, että ovat yksinkin pihalla ja mulla siis täällä sisällä hiljaista ja rauhallista. Ja mua ahdistaa:( Toivoisin että edes pienin niistä jäis mun kanssa sisälle, kattelis vaikka lastenohjelmia tai ihan mitä vaan, kunhan ois mun seurana tai että mä tietäisin että en ole yksin.

Ei tääkään ole ihan normaalia, eihän? En osaa enkä halua olla ilman lapsiani.. Ollaan erossa jo päivät kun on työt ja koulut sun muut, sentään illat tahtoisin viettää lasten kanssa.

Moni ois varmaan onnellinen kun sais sitä omaa aikaa ja olla rauhassa. Mä en vaan pysty nauttimaan tästä, koko ajan toivon ja odotan että tulisivat sisälle mun kanssa :( Olen jo monta kertaa kauhulla ajatellut, mitä sitten kun muuttavat pois kotoa.. enhän mä selviä ilman niitä :(

Mikä vika mussa on? Takertuva äiti-syndrooma?
 
mulla on sama ongelma.kun olin yh jokusen ajan,en osannut nauttia siitä yhtään .ahdisti kamalasti.sitten kun lapsi tuli kotiin ,helpotti.eli tiiän tunteen.musta se on sitä läheisriippuvuutta.mutta miten se helpottas,sitä en tiiä....
 
Läheisriippuvuus on ilmiö, jossa ihminen on pakonomaisen riippuvainen toisesta ihmisestä - usein puolisosta, lähimmäisestä tai asiakkaasta. Läheisriippuvuus on tärkeää erottaa terveestä riippuvuudesta, jota ovat mm. yhteenkuuluvuuden tunne ja sitoutuminen.

Läheisriippuvuuteen liittyvät piirteet ovat yksilöllisiä ja vaihtelevat suuresti äärilaidasta toiseen. Läheisriippuvainen voi olla toisaalta hyvin epävarma, epäitsenäinen, pelokas ja takertuva. Tällainen ihminen miellyttää toisia ja häntä ohjaavat toisten ihmisten tarpeet. Hän myös vähättelee itseään. Usein hän kysyy, mitä mieltä muut ovat hänestä. Hän muuttaa mielipiteitään ja arvojaan toisten mukaan ja hakee näin hyväksyntää ja turvaa.

Toinen ääripää läheisriippuvuuden ilmenemismuodoissa on vahvuuteen sairastuminen, jolloin ihminen on kontrolloiva, vakava, hallitseva ja aina järkevä. Hän vaatii itseltään täydellisyyttä. Hän huolehtii ja auttaa pakonomaisesti, kantaa vastuuta toisista ihmisistä, mutta ei omasta hyvinvoinnistaan. Hän uhraa elämänsä toisille.

Läheisriippuvuuden taustalla ovat usein heikko käsitys omasta itsestä ja huono itsetunto. Pelätessään hylätyksi tulemista läheisriippuvainen ei pysty sanomaan toisille ei. Siksi häntä voidaan käyttää hyväksi joko ihmissuhteissa tai työssä. Hänen on vaikea olla tasavertaisessa suhteessa toisiin ihmisiin, eikä hän kestä yksin jäämistä. Toisaalta hän voi eristäytyä läheisyyden pelossa. Tärkeimpänä tekijänä ovat emotionaaliset ongelmat. Läheisriippuvuudesta kärsivän on vaikea tiedostaa omia tunteitaan ja tarpeitaan. Siksi hän usein masentuu, stressaantuu tai menettää elämänhalunsa.

Läheisriippuvuuden kehittymisen taustalla voi olla lapsuudenaikaisia kokemuksia hylätyksi tulemisesta, turvattomuudesta, tuen ja rohkaisun puutteesta, vanhempien liiallisista vaatimuksista tai sitomisesta tai toisaalta liiallisesta sallimisesta. Läheisriippuvainen voi olla päihdeongelmaisen lapsi tai puoliso. Usein hän työskentelee hoitoalalla.

Toipumisessa pyritään löytämään terve aikuisuus, johon kuuluvat hyvät vuorovaikutussuhteet, kyky kieltäytyä toisten painostuksesta sekä toisten huomioonottaminen ja hoitaminen kuitenkaan itseä uhraamatta. Siihen kuuluvat elämän tarkoituksellisuus, terveet valinnat ja vastuullisuus. Tärkeä on myös tunne siitä, että pystyy itse vaikuttamaan tapahtumiin omalla käyttäytymisellään.

Oleellisinta on identiteetin selkiytyminen: käsitys omasta minästä, ominaisuuksista, tarpeista ja tunteista. Toipumisessa kohdataan oma sisäinen lapsi (aitous, herkkyys, luovuus, haavoittuvuus). Siinä vahvistuvat itsen kuunteleminen, hoitaminen ja arvostaminen sekä hengellisyys. Toipumisen myötä lisääntyy kyky hyväksyä elämän kulku sellaisena, kuin se on ollut. Opetellaan tulemaan toimeen omien puutteiden kanssa.

Mä en oikein osaa liittää läheisriippuvuutta pienen lapsen ja aikuisen vanhemman väliseen suhteeseen, vaan se on sairasta takertumista toiseen aikuiseen, sellaista toisen tarpeiden täyttämistä "jos en tiedä niin arvaan"-metodilla, muta toisaalta kyllähän tuota metodia voi lapsiinsakin käyttää!
Mä suosittelen Jhon W. Dyerin kirjaa Hyväksy itsesi, uskalla elää lääkkeeksi läheisriippuvuuteen. (Siitä saa myös hyvät avaimet lapsensa kasvattamiseen vahvaksi ja itsenäiseksi ihmiseksi, joka ei aikuisena joudu hankaliin ihmissuhteisiin)
 

Similar threads

Yhteistyössä