Olenko minä ainoa??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Asuntolainaton
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

Asuntolainaton

Vieras
Olemmeko me maailman ainoa perhe, joka ei ole vielä uskaltanut ostaa omaa asuntoa? Asumme asumisoikeusasunnossa, josta kuukausikulut ovat reilusti yli 600 e. Sen olemme pystyneet maksamaan, vaikka olen välillä ollut pelkällä opintotuellakin.

Miehelläni on vakituinen työpaikka (duunari, bruttopalkka siinä 2400). Itse olen korkeakoulutettu, mutta ei vakityötä, bruttopalkkani 2500-3000. Mikä mättää, kun emme (tai lähinnä minä) uskalla ottaa isoa lainaa? Autolainaa on muutama tonni ja minulla opintolainaa pari tonnia.

Mieheni vertailee, että onhan niillä ja niilläkin lainaa ja onhan nekin ostaneet jo talon. Mutta yleensä taustalta löytyy jotain: metsää, perintöä odotettavissa, takaajia. Meillä ei ole mitään niistä, joten joutuisimme ottamaan kaiken lainana. Haaveilisin ihan uudesta talosta, koska pelkään 70-luvun homemökkejä. Niitä saisi sadalla tuhannella, mutta esim. Älvärin saisi jo n. 130 000 eurolla vuokratontille pystyyn. Mieheni pystyisi kyllä vaikka rakentamaankin talon. Mutta minä lyön vain koko ajan jarruja päälle..

Ei ole sitä vakituista työtä. Ties vaikka emme jäisikään tälle paikkakunnalle, jos saisin jostain muualta vakkaripaikan. Toinen lapsi tulossa. Mitä jos sen jälkeen en saakaan enää töitä mistään??? Kaikki tämmöiset huolettavat. Mikä neuvoksi?

 
Ensinnäkin, ette ole ainoita, tuskin niin luulitkaan. Toiseksi, se ei pelaa joka pelkää. Riskinottoahan lainan ottaminen on, toisille se sopii, toisille ei.

Jos lainan otto pelottaa, älkää ottako lainaa. Muistakaa myös 30v päästä, ettette syyttele toisianne, kun muilla on valattomat asunnot ja itse asutte edelleen vuokralla, päätöksiensä takana pitää seistä.

Mikä neuvoksi? Jos kuitenkin omistusasunto haaveissa siintelee, aloittakaa asuntosäästäminen. Esim. viidessä vuodessa saatte varmasti mukavan summan kasaan (esim 500?/kk=30000? + korot) ja siihen mennessä työtilanteesikin saattaa olla vakaampi. Tutkikaa sinä aikana erilaisia vaihtoehtoja, oman rakentamista, valmiin ostamista, rivitaloa, kerrostaloa jne, suunnitelkaa, haaveilkaa. Viisi vuotta ei ole pitkä aika odottaa ja säästää, jos aiotte talossa asua loppuelämänne. Lisäksi tiukalla säästämisellä opitte rajoittamaan menojanne, mitä ison lainan kanssa joutuu varmasti tekemään. Jos pennin venyttäminen tuntuu liian raskaalta, ei lainaa kannatakaan ottaa ja säästetyn summan voi käyttää vaikkapa kesämökin hankintaan :-)
 
Kuulosti aika lailla meijän elämältä, paitsi me viime syksynä otettiin se riski ja ostettiin tontti. Eli asutaan asumisoik, silloin tontin oston aikaan oli toinen lapsi tulossa, mies samoissa palkoissa kuin sun ja vakiduuni. Osaa itse rakentaa. Itse olen myös ihan hyvin koulutettu, mutta töitten suhteen pätkäläinen ja nyt myös ä.lomalainen. Ja meillä minä olen se jarru ja asioitten märehtijä. Mitä jos ja mitä jos. Kyllä ne korot varmaan nousee, tai toinen meistä kuolee/ sairastuu tai menee duunit....Koko ajan edelleenkin pelkään vähän, että jos ei voidakkaan kustantaa elämistämme, vaikka talo on tehty meijän kukkarolle sopivaksi. Kuitenkin inhottaa maksaa se nyt jo yli 600e VASOlle. meilläkin mies hokee, että pystyy ne muutkin elämään ja samoilla tuloilla. MUTTA, tää on rankaa tää rakentaminen ja jatkuva rahasta murehtiminen. Silti tämä on aivan ihanaa ja upeaa. Vihdoin jotain ihan omaa ja tehdään itselle! Tämä tuntuu oikealta ja hyvältä. mekään ei 1,5 vuoden etsinnän jälkeen löydetty vanhoista taloista omaamme. ja muuten hei, onhan teillä se asumisoikeusmaksu. Se käy pantiksi ainakin osaan lainaan. :)
 

Yhteistyössä