Olenko minä itsekäs - vai mies paskanpuhuja??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Rukkaset?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
R

Rukkaset?

Vieras
Olemme seurustelleet puoli vuotta ja asumme vielä eri osoitteissa (ja eri paikkakunnilla), yhteenmuutosta on puhuttu tyyliin "tässä joskus lähiaikoina".
Mies muuttaisi minun luokseni.

Toukokuusta lähtien mies on ollut töissä 400km päässä ja olemme päässeet tapailemaan n. viikon välein. Reilu viikko sitten mies tuli sieltä kuukauden lomalle ja iloitsin jo kun saamme olla pitkään yhdessä.

Mies sanoi, että hänen täytyy käydä kotonakin, katsomassa postit jne. Aluksi hänen piti olla siellä vain yksi yö ja minun oli tarkoitus hakea hänet ja hänen television oli tarkoitus muuttaa ensimmäiseksi yhteiseen kotiimme. Mies itse otti asian puheeksi.

No, sitten kotonakäynti venyi ensin kahdeksi päiväksi, sitten kolmeksi ja eilen kun juttelin miehen kanssa puhelimessa, hän sanoi, ettei varmaan tule vielä torstainakaan, ehkä perjantaina sitten. Syyksi sanoi rahapulan ja ettei halua tulla "elätikseni nurkkiini pyörimään".
Sanoin, että hän on paljon minunkin menoja kustantanut, että nyt vuorostaan näin. Sanoin myös, että mitäs sitten kun asumme yhdessä ja toisella on rahat loppu.
Mies vähän suutahti ja sanoi, että taasko mun piti tämä yhteenmuuttoasia ottaa puheeksi.
No kysyin sitten, että tulenko hakemaan perjantaina, että saadaan se televisio tuotua. Mies ei osannut vastata siihen oikein mitään ja kysyinkin sitten, että mitä hän on oikein ajatellut sen television suhteen, niin tiuskisi vain että älä kysele, ei hän oo miettinyt.

Alkaa pahasti vaikuttaa siltä, ettei mies haluakaan muuttaa yhteen?? Jo tuo kun sanoi, ettei aio tulla rahattomana nurkkiini pyörimään, puoltaa asian puolesta.

Mies pitää minua itsekkäänä ja sanoi, että asiat täytyy mennä aina niin kuin minä haluan. Mutta onko kohtuutonta suuttua/ loukkaantua, jos mies antaa vaikutelman, että on perumassa puheitaan. Mies tietää, että yhteenmuutto on itselleni tärkeä asia.
 
Onko sinulla jokin välttämätön kiire muuttaa yhteen? Ehkä mies haluaa sittenkin vielä vähän miettiä, olette kuitenkin aika vähän aikaa seurustellut ja kyse on isosta asiasta.

Siitä toki voisi mieluummin puhua suoraan, kun alkaa tiuskimaan ja jättää toista epätietoisuuteen.
Mitä jos kysyisit mieheltä, että haluaako hän sittenkään muuttaa yhteen? Ihan asiallista keskustelua, ilman kummankaan osapuolen suuttumista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ihan selvä juttu;24321634:
Ei ennen avioliittoa saa asua yhdessä! Miehelle respectit, että arvot on tärkeämpää kuin ennenaikainen nussiminen!

Meinaatko, että eivät nussi vaikka eivät saman katon alla asukaan?
 
Oletko huono suihinottaja tai pahimmassa tapauksessa et ota usein suihin? Yhteenmuutto on iso steppi ja siinä vaiheessa fiksu mies harkitsee KAIKKI naisen hyvät ja huonot puolet. Miehelle yhteenmuutto on usein yhtä suuri askel kuin naiselle kihlautuminen. Katso peiliin.
 
Mies haluaa pakittaa, ehkä pitää yhteenmuuttoa liian isona askeleena tms. Sinuna en ainakaan painostaisi tässä vaiheessa; asiallisesti voit kysyä, haluaako mies siirtää asian jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Aika vähän aikaa olette seurustelleetkin mielestäni.
 
Monesti miehet eivät halua suunnitella tulevaisuutta pitkälle ja en itse lähtisi spekuloimaan liikaa miehen ajatuksia tulevaisuudesta, kun todennäköisesti niitä ei ole. :) Voihan olla, ettei mies todellakaan ole miettinyt perääntymistä, mutta tuntee, että häntä painostetaan ja lähtee "pakoon", kun kysellään hänen toimistaan. Miehet ovat yleensäottaen yksinkertaisia otuksia, minun neuvoni olisikin, että älä ajattele liikaa, ei se mieskään tee. Anna aikaa ja anna hänen itse tulla sinun luoksesi ilman syyttelyä.
 
Kyllä asiassa on vika miehen miehen eikä sinun käytöksessä. Ehkä mies on vain mennyt paniikkiin yhteenmuuttoasian kanssa ja pakittelee siksi. Tai sitten hän on on muuttanut oikeasti mielensä. Mitä, jos antaisit miehelle muutaman päivän aikaa? Älä ota häneen itse mitään yhteyttä. Painostaminen ei näet tilanteessa auta mitään, oli syy miehen käytökselle mikä tahansa. Toisaalta, sinuna en muuttaisi miehen kanssa lainkaan yhteen. Tuon mittaluokan rypyt rakkaudessa + miehen käytös ynnä puheet kertovat siitä, että ongelmia on luvassa tulevaisuudessa.
 
Lähinnä vituttaa se, että ensin mies on suostuvainen yhteenmuuttoon, sitten alkaa ikäänkuin perumaan. Pitäis olla varma mitä haluaa, jos ottaa asian puheeksi! Mä en voi sietää sitä kun puhutaan läpiä päähänsä!
 
Onko sinulla jokin välttämätön kiire muuttaa yhteen? Ehkä mies haluaa sittenkin vielä vähän miettiä, olette kuitenkin aika vähän aikaa seurustellut ja kyse on isosta asiasta.

Siitä toki voisi mieluummin puhua suoraan, kun alkaa tiuskimaan ja jättää toista epätietoisuuteen.
Mitä jos kysyisit mieheltä, että haluaako hän sittenkään muuttaa yhteen? Ihan asiallista keskustelua, ilman kummankaan osapuolen suuttumista.

Ehkä tässä ei ole kyse siitä, että on palava kiire muuttaa yhteen, vaan siitä, että mies muuttaa mieltään, suoraan sanoen puhunut ns. sitä paskaa. Luvannut enemmän mihin pystyy...
 
Ota tuo itsellesi palveluksena" ja unohda yhteenmuutto, ainakin hetkeksi.
Ethän nyt halua muuttaa yhteen ihmisen kanssa joka ei ilmiselvästi ole valmis siihen tai ainakaan 100% halukas. Varmasti säästyt lähitulevaisuudessa paljolta harmilta eikä tarvitse alkaa noista asioista vääntämään kun tavarat on saman katon alla.
Ei ole ollenkaan hullumpi ajatus olla yhdessä eri osoitteissaihan kaikessa rauhassa ja suunnitella yhteenmuuttoa paremmalla ajalla.
 
onks ap:lla lapsia? Mies ei tahdo ryhtyä isäpuoleksi.

Tai sit kun se sanoi tosta rahasta, niin oiskos se menny ja sössiny KAIKKI rahansa, hävinny ne jossain vedonlyönnissä tai uhkapelissä...
 
Vaikutat sen verran takertuvalta, vaikealta ja takakireältä ihmiseltä, että en yhtään ihmettele, että mies on alkanut miettimään mihin on päänsä pistämässä.
 

Yhteistyössä