Olenko nyt muka liian laiha?:o

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap kesämitoissa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

ap kesämitoissa

Vieras
Olen 171cm pitkä 25-vuotias nainen ja painoin jokin aika sitten 72kg. Olen aina ollut aika jäntevä, johtuen ureheilutaustastani. Kropan malli ehkä lähinnä tiimalasia, vyötärö on aina erottunut, vaikka painoa on tullut, rasva kerääntyy lanteille, käsivarsiin, kasvoihin, reisiin.

No, sitten kuitenkin päätin laihduttaa, kun tuntui, että alkaa olla liikaa massaa, peilikuva näytti ihan ok (varmaan vartalon mallista ja rasvan kerääntymispaikoista johtuen läski ei näy mussa niin helposti), mut housut ei enää mahtunut jalkaan ja vatsa alkoi pursuta jne. turvonnut ja ikävä olo.

Laihduttelin siis liikunnalla ja söin hyvin ja riittävästi, jätin kaiken sokerin ja herkut pois, aloin syödä hyvin ja vähähiilarisesti, kunnon ruokaa. Nyt painan 60kg:) On ihanan hoikka ja kevyt olo. Käsivarrte ja reidet kaventuneet ihanasti, lihasten muodot erottuvat kauniisti.

Kaverini ja muutamat tutut taas ovat sitä mieltä, että olen laihtunut liikaa:o Hänen mielestään mulle sopiva paino olisi 65-68kg ja tämä 60 ihan liian vähän.

Onko muka? Kun mulla on just hyvä olla nyt, parempi kuin pitkään aikaan. Mielestäni myös näytän paremmalta kuin päälle 70-kiloisena. Vai ovatko he vain nähneet minut aina pikkuisen pyöreämpänä eivätkä ole tottuneet? Mua alkaa suoraan sanottuna vituttaa, kun kuittailevat ja päivittelevät mun uutta kroppaa, oletin että olisivat olleet iloisia puolestani:(
 
Et todellakaan ole liian laiha. Kateellisten panettelua, kaverisi ovat vaan kateellisia ja haluaisivat sun olevan taas pullea etteivät tuntisi itseään sun rinnalla niin epäonnistuneiksi ;) onnea hienosta saavutuksesta! :)
 
Ehkä kaverit tuntee pienen kateuden piston. Ja oothan varmasti aika erinäkönen yli 10 kilon pudotuksen jälkeen, kun he on tottuneet näkemään siut entisenlaisena.

Mutta upee suoritus, iloitse saavutuksestasi =)
 
sama pistuus mulla ja olen 58 ja en itseä kyllä laihana pitää, vaan on ylimäräistä vielä... mut ehkä sulla on liian trenattu kroppaa. Mut miks muuten kuuntelet kavereita, kateellisia he ehkä ovat kun sait parempaa kroppaa
 
Alkuperäinen kirjoittaja veden-neito:
Kuinka kauan meni kun pääsit uusin mittoihin?

Aloitin tuossa helmikuun alussa syömään kunnolla, samalla jätin kaiken makean pois. Sillä se varmaan onkin näin nopeasti lähtenyt, kun tuli joskus syötyä sitä suklaata ja karkkia, pullaa aika paljon. Samalla aloitin liikunnan.

 

Similar threads

Yhteistyössä