Olenko omituinen kun

[kerro kerro kuvastin]

En ole koskaan itkenyt lapsen jäädessä esim. kerhoon tai hoitoon tai nyt kouluun.
Toki haikeutta tunnen ja suloista kaipuutakin vanhaan ja turvalliseen, mutta en kuitenkaan itkeä tirauta lapseni kaulassa.

Asioiden loppuminen enemmänkin saa minussa aikaan tunteita. Kun kerho loppui ja lapsi oli surullinen skarppasin eskarin alkuun ja kun eskari loppui niin koulun alkuun.
Itsellä on ollut kyllä silloin suruinen mieli lapsen puolesta.

 

[Näkymätön Ninni]

No mä oon sit super-omituinen kun ei edes niinkään haikealta tuntunut, omituista vaan että aika on mennyt niin pian että tyttö lähti jo kouluun..

 

[plääh]

en mäkään oo koskaan itkenyt tai edes melkein itkenyt

 

[kerro kerro kuvastin]

Hyvä. Täältä kun saa jatkuvasti lukea juttuja kuinka itkettää se ja tämä ja tuo.

 

[Honostooppari]

Et ole tai sitten minäkin oon.

 

[d u m b o]

Mäkään en ole itkenyt lapseni nähden, mutta kyl mä koulussa itkin, kun olin itkevät lapseni joutunut jättämään. Tänäänkin oli lähellä itku, kun huutavan lapsen olin joutunut koulutaksiin kantamaan.

 

[Timppa]

En minäkään!Varsinkaan kun lapsi ei ehdi edes heiheitä sanoa!

 

[vieras]

Ihan yhtä omituinen kuin minä, joka vetistelen jo iltasatuja lukiessa. Ne on vaan jotkut niin liikuttavia... Kamalaa ajatellakin lasten kouluun menoa, valun takuulla kuin vesiputous. Tai sitten jos/kun ne pääsee ylioppilaaksi tai menee naimisiin!