Olenko pettänyt?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Marikki08
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Herran varjele! Unohda koko juttu jo tässä vaiheessa. Ihanko olet tuntitolkulla moista pohtinut? Ja miksi ihmeessä menisit loukkaamaan miestäsi repimällä tuollaisen aiheen puheenaiheeksi? Kuka uskoo, että on vain suudeltu, jos moista ruvetaan kertomaan - kyllä silloin epäilee jo muustakin. Eli ihan turhaa, älytöntä, tarpeetonta, hölmöä hyvän ihmissuhteen rikkomista mennä tuollaista pamauttamaan - vuoskymmenet se miettii, mitä siinä OIKEASTI tapahtui. Eli lakkaa hölmöilemästä jo asian kanssa, toki jatkossa myös suutelemasta vieraita, jos se nyt noin vaivaa. Pettäminen on kyllä ihan muuta... Pidä mukavana muistona, raitana elämän räsymatossa - ihan kaikkea ei todella tartte jakaa, enpä välittäisi kuulla itsekään, jos ei kummemmasta tosiaan kyse!
 
Alkuperäinen kirjoittaja talitinttinen:
Minun mielestä sellaiset teot on pettämistä, joiden kertomista kumppanille joutuu miettimään ja niistä potee minkään asteista syyllisyyttä. Jos tietää, että asian kertominen loukkaa kumppania, on mielestäni silloin petoksen tehnyt.

Ei tuokaan ole aina totta. Minä esimerkiks poden syyllisyyden tunnetta jo siitä että mulla on miespuolinen kaveri jota tapaan joskus kahvikupin merkeissä, VAIKKA oma mieheni HYVÄKSYY miehen ja naisen välisen ystävyyden täysin. Tästä voin kiittää exääni joka oli mustasukkainen kavereilleni, syyllisti aiheetta ja yritti rajoittaa elämääni tavalla kuin toisella. Siinä sitä sitten on työstämistä mulla.
 
Olen suudellut monien (alle kymmenen kuitenkin) miesten kanssa vajaan kymmenvuotisen suhteeni aikana. Tavallaan puran siten ajoittaista haluani olla villi ja vapaa. Pidemmälle en ole mennyt, enkä mene. Rakastan puolisoani kuitenkin hyvin paljon. Muutaman miehen kanssa olen vaihtanut myös tekstareita. Yhteen olen ollut ihastunut.

Mieheni tietää osan näistä, mutta ei pidä asiaa pahana. Suutelu ei ole meillä siis pettämistä. En kuitenkaan halua kaikkea kertoa. Poden huonoa omaatuntoa toisinaan. Lähinnä tästä yhdestä tapauksesta, josta ehkä haluaisin enemmänkin. Kuitenkaan en aio tehdä mitään. Luulen että miehelläni on samanlaisia juttuja itsellään, ja saa ollakin:) En usko rakkaustarinoihin, joissa kumpikaan ei _koskaan_ tee mitään toisen selän takana. Siksi näin luvan kanssa on parempi elää. Helpompaa ei välttämättä, koska vaarana tosiaan on ihastuminen.
 
En lukenut viestiketjua kuin silmäillen. Mielestäni tapauksessasi ei varsinaisesti ole kyse siitä, oletko pettänyt vai et, vaan kertomisen syystä.
JOS olet onnellisesti avioliitossa etkä edes leikilläsi kuvittelisi noin vain hairahtuvasi johonkin matkatuttavuuteen, mielestäsi sinun kannattaisi jättää miehellesi kertominen sikseen.
Voi tietysti olla, että liittonne on heikoissa kantimissa, välillänne on mustasukkaisuutta tai katkeruutta tms., jolloin toisen miehen suutelemista voi pitää jonkinlaisena epätoivoisena pakokeinona omasta suhteesta. Jostain syystä kuitenkin sain sellaisen kuvan, ettet itse pidä tapahtunutta mitenkään kovin dramaattisena ja että sen, kerrotko miehellesi vai et, pohtiminen on vain huomionhakuisuutta, toisen mustasukkaiseksi tekemistä. Tässä tapauksessa pidän kertomista vain puolisosi tahallisena loukkaamisena. Jos itse tiedät, ettei tapahtunut "syrjähyppy" vaikuta suhteeseenne, jätät mokoman mainitsematta ja kunnioitat miehesi mielenrauhaa.
 

Similar threads

N
Viestiä
37
Luettu
3K
Aihe vapaa
Nainen 22v
N
S
Viestiä
8
Luettu
3K
Seksi
nimimerkitön elli jatkaa
N

Yhteistyössä