O
Onnetonko
Vieras
Olen 25v. nainen.
Olen ollut 4 vuotta lähestulkoon sinkku. Erosimme lasteni isäni kanssa 4v sitten kun odotin toista lastamme.
Olen seurustellut tässä 4 vuoden aikana ensin 6kk itseäni pari vuotta vanhemman miehen kanssa ja sen jälkeen vuoden verran itseäni hieman vanhemman ( 33v) miehen kanssa. Muun ajan olen ollut lähestulkoon sinkku.
Olen vain tullut tulokseen että en halua missään nimessä itseäni vanhempaa miestä.
En tiedä mistä tämä johtuu. Olen jotenkin kai vähän masentunut koska olen pikkuhiljaa alkanut kaipaan ihmistä elämääni kenen kanssa viettää aikaa, kenen viereen nukahtaa ja kenen vierestä herätä.
Kaipaan hirveästi vain sitä toisen ihmisen läheisyyttä ja että joku vain halaisi ja välittäisi.
Omistan hyvin laajan ystäväpiirin ja olen erittäin sosiaalinen ja iloinen ihminen.
Rakastan työtäni ja meillä on paljon harrastuksia. Eli elämäni on näiltä osin kunnossa ja aikatauluni on kyllä täynnä aamusta iltaan.
Silti tuntuu että jotain puuttuu,mutta en kuitenkaan tiedä olenko valmis seurusteleenkaan, koska taas toisaalta viihdyn sinkkuna ja nautin aivan hirveesti että saan elää toisinaan railakasta sinkkuelämää.
Ahdistaa ajatus siis seurustelusta mutta ahdistaa myös tämä omanlainen yksinäisyys, joku läheisyyden kaipuu?
Olen harrastanut muutamia yhdenillanjuttuja ja todennut että eivät ole minua varten.
Saan aina hirveän pahan olon ja morkkiksen. Toinen vaihtoehto on elää kai ikuisessa selibaatissa?
Onko nämä yhdenillanjutut sitten niin väärin? Tänä vuonna olen tehnyt tämän 3 kertaa ja muun ajan elän ilman seksiä.
Mutta tuntuu tosiaan että kukaan ei halua muhun tutustua paremmin ja jotenkin miesten on kauhean vaikea lähestyä mua
Olen miettinyt ja miettinyt, koska tuntuu että paljon kiinnostuneita miehiä olisi ympärillä mutta olen itse aika epävarma tekemään aloitetta.
Ystäväni ja miespuoliset tutut sanovat että olen niin kaunis ja pelottava että miehet eivät uskalla lähestyä.
Tai että musta on vaikea pitää kiinni..
Onko tämä tosiaan sitten näin? Tottahan sekin on että itse kierrän kaukaa todella hyvännäköiset ja halutut sinkkumiehet, tuntuu ettei niihin voi luottaa ja että ovat pinnallisia jne. Voiko tämä päteä naistenkin kohdalla?
Kyllä tiedän että olen kaunis ja hyväkroppainen mutta olen myös todella epäitsekäs ja hyväsydäminen ja lojaali ihminen joka ajattelee aina muita ihmisiä enkä nyt mitenkään ole erityisen tyhmäkään tietääkseni..Vihaan kaikkea pinnallisuutta ja turhamaisuutta, mutta tuntuu tosi pahalta että moni ihminen on sanonut että "ethän sä olekkaan yhtää sellainen kuin luulin,kun suhun tutustuu paremmin" Mikä on siis vaihtoehtona jos ei halua juuri nyt alkaa vakavempaan suhteeseen, ei kyllä sen puoleen ole ketään kenen kanssa alkaakaan mutta vaikka olisi niin en tiedä olenko nyt valmis..Mutta et halua yhdenillanjuttuja ja silti kaipaat hirveästi toisen ihmisen läheisyyttä ja sellasta..
Olen ollut 4 vuotta lähestulkoon sinkku. Erosimme lasteni isäni kanssa 4v sitten kun odotin toista lastamme.
Olen seurustellut tässä 4 vuoden aikana ensin 6kk itseäni pari vuotta vanhemman miehen kanssa ja sen jälkeen vuoden verran itseäni hieman vanhemman ( 33v) miehen kanssa. Muun ajan olen ollut lähestulkoon sinkku.
Olen vain tullut tulokseen että en halua missään nimessä itseäni vanhempaa miestä.
En tiedä mistä tämä johtuu. Olen jotenkin kai vähän masentunut koska olen pikkuhiljaa alkanut kaipaan ihmistä elämääni kenen kanssa viettää aikaa, kenen viereen nukahtaa ja kenen vierestä herätä.
Kaipaan hirveästi vain sitä toisen ihmisen läheisyyttä ja että joku vain halaisi ja välittäisi.
Omistan hyvin laajan ystäväpiirin ja olen erittäin sosiaalinen ja iloinen ihminen.
Rakastan työtäni ja meillä on paljon harrastuksia. Eli elämäni on näiltä osin kunnossa ja aikatauluni on kyllä täynnä aamusta iltaan.
Silti tuntuu että jotain puuttuu,mutta en kuitenkaan tiedä olenko valmis seurusteleenkaan, koska taas toisaalta viihdyn sinkkuna ja nautin aivan hirveesti että saan elää toisinaan railakasta sinkkuelämää.
Ahdistaa ajatus siis seurustelusta mutta ahdistaa myös tämä omanlainen yksinäisyys, joku läheisyyden kaipuu?
Olen harrastanut muutamia yhdenillanjuttuja ja todennut että eivät ole minua varten.
Saan aina hirveän pahan olon ja morkkiksen. Toinen vaihtoehto on elää kai ikuisessa selibaatissa?
Onko nämä yhdenillanjutut sitten niin väärin? Tänä vuonna olen tehnyt tämän 3 kertaa ja muun ajan elän ilman seksiä.
Mutta tuntuu tosiaan että kukaan ei halua muhun tutustua paremmin ja jotenkin miesten on kauhean vaikea lähestyä mua
Olen miettinyt ja miettinyt, koska tuntuu että paljon kiinnostuneita miehiä olisi ympärillä mutta olen itse aika epävarma tekemään aloitetta.
Ystäväni ja miespuoliset tutut sanovat että olen niin kaunis ja pelottava että miehet eivät uskalla lähestyä.
Tai että musta on vaikea pitää kiinni..
Onko tämä tosiaan sitten näin? Tottahan sekin on että itse kierrän kaukaa todella hyvännäköiset ja halutut sinkkumiehet, tuntuu ettei niihin voi luottaa ja että ovat pinnallisia jne. Voiko tämä päteä naistenkin kohdalla?
Kyllä tiedän että olen kaunis ja hyväkroppainen mutta olen myös todella epäitsekäs ja hyväsydäminen ja lojaali ihminen joka ajattelee aina muita ihmisiä enkä nyt mitenkään ole erityisen tyhmäkään tietääkseni..Vihaan kaikkea pinnallisuutta ja turhamaisuutta, mutta tuntuu tosi pahalta että moni ihminen on sanonut että "ethän sä olekkaan yhtää sellainen kuin luulin,kun suhun tutustuu paremmin" Mikä on siis vaihtoehtona jos ei halua juuri nyt alkaa vakavempaan suhteeseen, ei kyllä sen puoleen ole ketään kenen kanssa alkaakaan mutta vaikka olisi niin en tiedä olenko nyt valmis..Mutta et halua yhdenillanjuttuja ja silti kaipaat hirveästi toisen ihmisen läheisyyttä ja sellasta..
