Eli kuulin just ihan kummallisia uutisia. Exästä, lapseni biologisesta isästä. Mutta ensin hieman taustoja:
Kun oltiin yhdessä, vuosia, oli mun elämäni mies, tosi reilu ja ihana ja kaikkea. Meillä oli talo ja koiria ja hyvää elämää vietettiin vuosia. Lapsikin saatiin tekemällä ja ihan suunnitelmallisesti alkuun. Sit hänelle kumminkin riitti, kun olin rv 10... Erottiin ja alkoi käyttäytyä uhkaavasti viestein ja muulla idioottikäytöksellä sai aikaan sen, että mm lastenvalvojan myötavaikutuksella sain sossun avulla muuttoavustusta toiseen kaupunkiin ja muuta. Kieltää lapsensa, enkä todellakaan halua tuollaista lapseni elämään, joten isyyttä ei ole mitenkään todennettu.
Ennen kuin tämä lapseni (molempien biovanhempiensa esikoinen) oli syntynyt, oli ex naimisissa ja vaimo raskaana. Ok, menettelis vielä. Erosivat käsittääkseni heidän vauvan ollessa ihan pieni. Sitten mies tapasi uuden naisen, heti raskaaksi ja myöhemmin ero. Ja nyt kuulemma uusi avovaimo, raskaana tietenkin. Ei kuulemma ole muihinkaan lapsiinsa kauheasti panostanut, ei yhteishuoltajuuksia tms.
Ei kuulu mulle joo, mutta en voi olla ihmettelemättä, että mitä helvettiä!? Silloin kun me oltiin yhdessä, ennen raskautta, vuosia, se oli ihan järkevä ja vastuullinen kaveri. Oikeasti. Mä olen rakastanut joskus moista! Onko se tullut hulluksi vai piilikö tää jotenkin sen nahan alla kaikki ne vuodet.
Vai mitähä?