Olet liian lihava seksiin sanoi "rakas" mieheni

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Mieheni totesi minulle seksihalujensa hiipuneen koska olen liian lihava. Jep, olen ehkä keskivartalostani hieman pyöreä ja vähän velttoa ihoakin lantiolla synnytysten jälkeen. Pituutta minulla on 170 cm ja painoa 80 kg, aika lailla koko 42 ja pidän itseäni suht normaalikokoisena yhä. Se mikä asiassa korpeaa on että olen jopa laihtunut muutaman viime vuoden aikana 5 kiloa vähentämällä sokerin käyttöä. Tästä ei tietenkään ole mainittu, vaan olen nyt liian pullukka. Pukeudunkin kuulemma väärin kun pidän lähinnä mustia vaatteita, lähinnä housuja, toppeja, neuletakkeja, kun pitäisi pitää kukkamekkoja. Puheet kuitenkin loukkasivat minua syvästi, vähän aikaa emmin aina jääkaapin ovella otanko jotain vai en. Nyt olen kuitenkin onneksi päässyt pahimman yli ja todennut että se viimeinenkin kipinä suhteessamme lennähti vauhdikkaasti pois ja kun kerran en ole enää viehättävä mieheni silmissä niin taidan kääntää kelkkani toiseen suuntaan. Minulle on kuitenkin läheisyys ja myös seksuaalisuus hyvin tärkeitä. Ja omat halut miestäni kohtaan katosivat täysin. Mietityttää olenko liian herkkänahkainen ? Olisiko pitänyt dietata se 10-15 kiloa jotta olisin ehkä hyväksytty taas ? Tosin se ei todennäköisesti omia haluja toisi takaisin kuitenkaan. Ps. ikääkin on lähemmäs 50 v ja omasta mielestäni pieni pyöreys vanhemmiten kaunistaa.
 
vierailija
Saako puolison ulkonäköön koskaan puuttua? Pariterapeutti kertoo pelisäännöt
Puolison ulkonäköön puuttuminen on pahimmillaan henkistä väkivaltaa, sanoo pariterapeutti. Mutta joskus puolison nopea ulkoinen muutos voi kieliä siitä, että kaikki ei ole hyvin. Silloin asia kannattaa ottaa ystävällisesti puheeksi.

Riidan tuoksinassa kumppani arvosteli pömpöttävää vatsaani sillä seurauksella, että suutuin ja loukkaannuin todella paljon. Aloin armottomasti kontrolloida syömistäni, ja se jatkuu vielä tänäkin päivänä.”

Näin kirjoittaa Annan lukija, kun kysyimme, miten omaa tai kumppanin muuttunutta ulkonäköä on käsitelty parisuhteessa. Suurimmalle osalle ulkonäkö ei ollut ongelma, mutta noin neljännes oli ollut tyytymätön kumppaninsa ulkonäköön. Vajaa neljännes oli saanut kumppaniltaan huomautuksia omaan ulkonäköönsä liittyen.

Mistä itse asiassa on kyse, kun kumppani alkaa arvostella toisen ulkonäköä parisuhteessa?

Puolison ulkonäön arvostelu voi olla henkistä väkivaltaa
Pahimmillaan henkisestä väkivallasta. Tätä mieltä on pariterapeutti Jouni Pölönen.

Hänen mielestään esimerkiksi yllä olevassa riidassa lauottu kommentti on hyökkäys kyseisen henkilön naiseutta ja seksuaalisuutta kohtaan. Siinä rikotaan toisen fyysistä koskemattomuutta sanoilla.

– Nainen on alkanut kontrolloida syömistään, joten hän ei koe turvallisuutta eikä luottamusta parisuhteessaan. Tuollainen kommentointi ei ole aikuismaista, ja sitä pitää todella pyytää anteeksi, Pölönen sanoo.

Ulkonäköön kohdistuva arvostelu voi olla parisuhteessa toistuvaa. Näin on esimerkiksi tässä Annan lukijan tapauksessa:

”Hän on arvostellut lähes kaikkea: silmien ja hiusten väriä, hiusten paksuutta, takapuolen kokoa ja muotoa. Arvostelu ei ainakaan paranna itsetuntoa. Seurauksena tietää, ettei ole kyllin hyvä omana itsenään!”

Pölösen mielestä tällaisessa tilanteessa tarvitaan jo ammattiapua.

– Vastuullinen aikuinen ei missään tilanteessa puhu noin kumppanilleen. Mies pitää itsestäänselvyytenä naista, joka jakaa hänen kanssaan ainutkertaista elämäänsä. Tuollaiseen käytökseen ei yksinkertaisesti ole kenelläkään oikeutta, Pölönen sanoo.

”Hän pitää minua kyllä muuten kauniina, kunhan on paita päällä”
Joskus ulkonäkö voi muuttua itsestä riippumattomista syistä. Nimimerkki Vanha rouva kirjoitti Anna.fin keskusteluryhmässä näin:

”Raskaudet jättivät jälkensä vartalooni, vatsassa on raskausarpia ja iho on ryppyinen ja löystynyt navan ympäriltä. Kovalla työllä olen saanut itseni entisiin mittoihin, olen hoikka ja siro, mutta tuo venynyt nahka ei palaudu koskaan ennalleen. Kuopuksen syntymästä on aikaa jo yli neljä vuotta. Itse hyväksyn tämän muutoksen vartalossani, mutta mies ei enää halua nähdä minua alasti tai alusvaatteissa. Seksiä on kerran viikossa, mutta aina pimeässä huoneessa. Mies lopulta myönsi, ettei halua katsella löysänahkaista vatsaani. Hän pitää minua kyllä muuten kauniina, kunhan on paita päällä. Seksi on alkanut tuntua välttämättömältä pahalta, en enää pysty nauttimaan itse. Mies ehdotti varovaisesti leikkausta. Itse olen aina ollut esteettistä kirurgiaa vastaan; vaikken muita tuomitsekaan, niin itseäni en olisi halukas leikkauttamaan.”

Pölönen on tekstistä surullinen ja naisen puolesta pahoillaan.

– Heillä on yhteiset lapset, joten tuntuu siltä, että miehen tilannetaju ja empatiakyky puuttuvat. Mies myös esineellistää naista. Esteettinen kirurgia on tietyissä tilanteissa ok, mutta halun leikkaukseen täytyy aina lähteä henkilöstä itsestään. Ja jos henkilö sellaista haluaa, niin toki siitä voidaan parisuhteessa keskustella, mutta silloin pitää olla tunneyhteys kunnossa ja suhteessa turvallinen olo.

Naisen ulkonäkö on yhteiskunnassa edelleen tiukemman luupin alla
Silkkaa sovinismia. Sellaisena kumppanin ulkonäön arvosteleminen välillä näyttäytyy. Pölönen on huomannut vastaanotollaan, että miehet syyllistyvät siihen naisia useammin.

– Ylilyönnit ovat esimerkiksi sellaisia, että miksi et pukeudu niin kuin meidän työpaikan sihteeri.

Mies saattaa kritisoida naisen habitusta, vaikka omassa ulkonäössä olisi kohentamisen varaa. Omaan vatsaansa ja vaikka kohonneisiin sokeriarvoihinsa mies saattaa suhtautua huumorilla ja välinpitämättömästi.

Mutta kyllä naisetkin antavat palaa: ”Exän habitus muuttui suhteen aikana. Se rockahtava kukko hävisi. Kerroin hänelle suoraan, että olin tykännyt siitä näystä. Joskus kyllä harmittaa, miten suora olin”, lukija tunnustaa.

Naisen ulkonäkö on kuitenkin yhteiskunnassa edelleen tiukemman luupin alla kuin miehen. Asetelma liittyy siihen, miten naista on kautta aikojen kuvattu kulttuurissamme, Pölönen arvelee. Kärjistetysti sanoen miehen vetovoima perustuu kokemukseen, valtaan ja taitoon ja naisen puolestaan ulkonäköön.

Tästä syntyy Pölösen mukaan kierre. Yhteiskunta vaatii naista näyttämään hyvältä, joten nainen kiinnittää huomiota ulkoiseen olemukseensa, mikä puolestaan pitää yllä yleistä käsitystä siitä, että naisen kuuluu olla hyvännäköinen. Siihenhän ihan kuuluukin puuttua!

Ei siis ole ihme, että naisten ulkonäköpaineet ovat kovemmat kuin miesten.

– Jo nuori nainen hakee heikkoa lenkkiä itsestään, eikä armollisuus itseä kohtaan välttämättä kasva ikääntyessä, Pölönen huomauttaa.

Itsekriittisyys näkyi myös Annan kyselyssä. Vain noin 10 prosenttia oli kokenut kumppanin muuttuneen ulkonäön vähentäneen omia seksihaluja. Sen sijaan 30 prosentilla naisista tyytymättömyys omaa kehoa kohtaan vähensi seksihaluja.

Jos ulkonäkö muuttuu nopeasti – kysy asiasta, mutta aina ystävällisesti
Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että ulkonäöllä on merkitystä parisuhteessa.

– Tämä on ihan kiistatonta. Molemminpuolinen fyysinen vetovoima on parisuhteessa keskeinen asia. Siksi on hyvä pitää huolta itsestään. Mutta nainen pukeutukoon miten itse haluaa, se on jokaisen perusoikeus.

Ikääntymisen kaltainen hidas ja luonnollinen muutos on harvoin ongelma parisuhteessa. Mutta raju ja nopea muutos habituksessa, kuten se, ettei pidä itsestään huolta, vaikuttaa usein kumppanin seksuaaliseen haluun.

Pölösen mielestä kumppanin velvollisuus on ottaa nopea ulkoinen muutos puheeksi.

– Esimerkiksi äkillinen lihominen saattaa kieliä jostakin isommasta, taustalla piilevästä ongelmasta. Keskustelun voi aloittaa kysymällä, onko parisuhteessa tai töissä kaikki hyvin. Tai kuormittaako jokin muu asia? Näistä aloituksista voi seurata hyödyllisiä keskusteluja, Pölönen vinkkaa.

Ulkonäköön tulisi puuttua myös silloin, kun epäilee terveysongelmia. Runsas ylipaino voi myötävaikuttaa erilaisten sairauksien syntyyn.

– Mutta huomauttaminen on aina tehtävä ystävällisesti, sitä ei saa tehdä tylysti.

Sen voi tehdä vaikka näin, kuten teki eräs lukijan kumppani:

”Hän otti asian hyvin hienovaraisesti esille, tyyliin: ’Käveleminen työpaikalle piristäisi.’ Tuntui, että hän arvostaa että huolehtisin itsestäni itseni takia. Minusta on ihan hyvä, että hän otti asian esille.”

Kyselyyn vastasi 370 naista Annan lukijapaneelista.
 
vierailija
Olen sinua 10 vuotta vanhempi ja 10 cm pidempi mutta paino on sama. Varaa ja hyvä olisi pudottaa 75 kg niin olisi kevyempi liikkua ja olla. Suosittelen sinulle kun olet vielä "nuori" pudota nyt 10 kg ja elät laadukkaampaa elämää kun vanhenet.
 
Pah
Loukkaantuisin verisesti, jos mieheni huomauttelisi alentavasti ulkonäöstäni. Ihailtava itsetunto monella miehellä, jolla roikkuva vatsa, rinnat ja takapuoli itsellä on ok, mutta vaimon pitäisi sitten olla teräkunnossa.
 
ei sivurooleja
Hyvin pinnallinen kumppani verrattuna siihen mitä todellisuudessa kaipaat, kun koet rakkauden syvyyden ja hellyyden välttämätömäksi osaksi parisuhdetta. Vaikka laihduttaisit itsesi mallin mittoihin ja käytäisit tarvittaessa rahaa leikkaukseen jos vatsan iho roikkuisi kovan laihduttamisen jälkeen, niin sinulla ei edelleenkään olisi sellaista suhdetta juuri tämän miehen kanssa joka saisi sinut sädehtimään onnesta ja tuntemaan miten paljon sinua rakastetaan ja arvostetaan. Kukaan muu kuin sinä et voi ottaa ohjia elämästäsi käsiisi ja aloittaa ottamaan askelia toisenlaista miestä kohti, jonka rakkaus ei ole rajoittunutta.

Rehellisesti sanottuna kuulostaa oudolle, että noissa mitoissa sinussa edes voisi nähdä mitenkään huimalla tavalla ylilihavana. Siskoni on kahden lapsen jälkeen painoisesi ja muuten 160cm pitkä ja ei sitä oikeasti osaa edes ajatella että olisi ylipainoinen vaan enemmänkin kauniilla tavalla sopusuhtainen. Siskollani oli myös lasten jälkeen vaatekaappi tummempi muutaman vuoden ajan, kun oli niin epävarma vartalostaan ja nyt alkanut käyttämään taas enemmän värejä, mitä piti paljon ennen kuin eka pienoinen tuli maailmaan. Se mitä voisit tehdä itsesi vuoksi on miettiä onko oma vaatemakusi muuttunut sellaiseksi joka ei inspiroi sinua tai onko vaatteita joita haluaisit käyttää, mutta et koeta edes yllesi epäröiden sopisivatko ne sinulle.
 
Lily-Rose
Mieheni totesi minulle seksihalujensa hiipuneen koska olen liian lihava. Jep, olen ehkä keskivartalostani hieman pyöreä ja vähän velttoa ihoakin lantiolla synnytysten jälkeen. Pituutta minulla on 170 cm ja painoa 80 kg, aika lailla koko 42 ja pidän itseäni suht normaalikokoisena yhä. Se mikä asiassa korpeaa on että olen jopa laihtunut muutaman viime vuoden aikana 5 kiloa vähentämällä sokerin käyttöä. Tästä ei tietenkään ole mainittu, vaan olen nyt liian pullukka. Pukeudunkin kuulemma väärin kun pidän lähinnä mustia vaatteita, lähinnä housuja, toppeja, neuletakkeja, kun pitäisi pitää kukkamekkoja. Puheet kuitenkin loukkasivat minua syvästi, vähän aikaa emmin aina jääkaapin ovella otanko jotain vai en. Nyt olen kuitenkin onneksi päässyt pahimman yli ja todennut että se viimeinenkin kipinä suhteessamme lennähti vauhdikkaasti pois ja kun kerran en ole enää viehättävä mieheni silmissä niin taidan kääntää kelkkani toiseen suuntaan. Minulle on kuitenkin läheisyys ja myös seksuaalisuus hyvin tärkeitä. Ja omat halut miestäni kohtaan katosivat täysin. Mietityttää olenko liian herkkänahkainen ? Olisiko pitänyt dietata se 10-15 kiloa jotta olisin ehkä hyväksytty taas ? Tosin se ei todennäköisesti omia haluja toisi takaisin kuitenkaan. Ps. ikääkin on lähemmäs 50 v ja omasta mielestäni pieni pyöreys vanhemmiten kaunistaa.
Yleensä en tälle palstalle vastaile, mut täytyy tähän sanoa, että onpas siinä itsekäs ja ilkeä mies. o_O Ei tollasta henkistä väkivaltaa tarvitse kestää eikä hyväksyä. Tuollainen ei edes ole mitään oikeaa rakkautta, joten lähe menee vaan, ja jätä dorka miettimään.. Hän ei ton käytöksen perusteella liene mikään järjen jättiläinen muutenkaan. :rolleyes: Yksinkin on parempi olla, ja sitäpaitsi ehdit löytää vielä jonkun fiksun ja ihanan miehen, joka rakastaa sua sellaisena kuin olet! ❤ Kysymyksessä on sun elämä, sun kroppa ja sun tunteet. :notworthy: Toivottavasti päästät itsesi huonosta suhteesta vapaaksi, ja sanot luuserille että heippa! :) Tsemppiä. ❤
 
Viimeksi muokattu:
Kilokontrolli
Pidät itseäsi suht normaalipainoisena, mitä et ole, painoindeksisisi kun on lähemmäs 28. Eli ylimäärää on, mikä ei ole terveydellesikään hyväksi.
Kymmenen kiloa kevyempänä sulle jäisi edelleen se pieni pyöreys.
-Miesten seksuaalisuus alkaa vähetä viidenkympin tienoilla ja täten tarvitaan enemmän silmänruokaa kiihottumiseen. Nuoremmat naiset alkavat viimeistään tuolloin kiinnostaa.
Itsestään kannattaa pitää huolta monin tavoin, vaikka vuodet lisääntyvät. Normipainossa pysyminen kuuluu tärkeänä osana tähän.
Vastaavasti, vaikka mies olisi kuinka fiksu ja filmaattinen, mutta pyöreä ja/tai mahakas, en voisi edes ajatella seksiä kanssaan.
Normipainossa pysyminen on palvelus itselle, puolisolle ja yhteiskunnan terveydenhuoltojärjestelmälle!
Just do it!
 
entinen ei koskaan palaa
Pidät itseäsi suht normaalipainoisena, mitä et ole, painoindeksisisi kun on lähemmäs 28. Eli ylimäärää on, mikä ei ole terveydellesikään hyväksi.
Kymmenen kiloa kevyempänä sulle jäisi edelleen se pieni pyöreys.
-Miesten seksuaalisuus alkaa vähetä viidenkympin tienoilla ja täten tarvitaan enemmän silmänruokaa kiihottumiseen. Nuoremmat naiset alkavat viimeistään tuolloin kiinnostaa.
Itsestään kannattaa pitää huolta monin tavoin, vaikka vuodet lisääntyvät. Normipainossa pysyminen kuuluu tärkeänä osana tähän.
Vastaavasti, vaikka mies olisi kuinka fiksu ja filmaattinen, mutta pyöreä ja/tai mahakas, en voisi edes ajatella seksiä kanssaan.
Normipainossa pysyminen on palvelus itselle, puolisolle ja yhteiskunnan terveydenhuoltojärjestelmälle!
Just do it!
Voihan sitä laihduttaa, treenata, kuntoilla, laskea kaloreita, hankkia ihannevartalo, mutta sitä parisuhdetta ei enää saa uuteen kuosiin, kun keskinäinen luottamus on menetetty!
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
eksäni kiitteli ulkonäköäni: naama kuin petolinnun perse. Muu fyysinen olemukseni sai maininnan: vittukin varmasti homeessa. No eipä hän käynyt sitä vuosikausiin raikastamassa. Ja hyvä niin. Kuten alussa mainitsin, hän on entinen.
 
vierailija
On se kyllä niinkin että usein kuulee kun naiset valittavat selluliitista, makkaroista.... jne mutta eivät viitsi tehdä asialle mitään. Tyydytään siihen mikä tilanne on ja syytetään puolisoita siitä että eivät enää kuolaa perään. Jos haluat muutosta niin ryhdy toimeen. Kyllä se timmimpi kroppa ruokkii itsetuntoa ja sitä miestä myös.
 
Tuttujuttu
Mies kelpaa myös rupsahtaneena, mutta nainen ei. Karvas totuus. Lievästi ylipainoinen viisikymppinen nainen on haluttavuudessa ehdoton nou nou, mies kyllä kelpaa nuoremmillekin jos vaan massia löytyy. Julmaa, mutta totta.
 
Sopiva
Eiköhän ap:n mies laususkelut kerro siitä, että hänen omat testosteronit ovat reippaasti laskusuunnassa. Siitä ne heikentyneet seksihalut johtuvat, eivätkä vaimon painosta. 170cm/80 kg ja koko 42. Sehän on juuri sopivasti viittäkymppiä käyvälle, muodokkaalle naiselle.

Puhutaan 50-villityksestä. Hätäpäissään uroot alkavat vilkuilla sivulle, kun yrittävät löytää uudelleen sen nuoren orhin ja syyttelevät sitten vaimoa haluttomuudestaan tätä kohtaan. Miehesi ikä viittaa juuri tuohon testosteronin vajaukseen. Tuossa iässä olin vähän aikaa vapaa nainen, joten muistan hyvin, miten ukkomiehet jahtasivat, vaikka kotonaan oli vireä nainen. Onneksi tiesin ongelmiensa syyt ja motiivit, joten jäivät arvoonsa.

Ap, itsesi vuoksi voit aloittaa kuntoilun ja muunkin mukavan harrastamisen, joka pitää mielen virkeänä ja itsetunnon kunnossa. Anna sitten sen rupsahtaneen entisen oriin kuolata perääsi, mutta muistuttele sopivin välein, että sinua sytyttävät vireät miehet.
 
vierailija
Aina sama virsi: naisen ulkonäköön ei saa puuttua, vaikka mikä olisi. Pitää kelvata sellaisena kun on.
Paskat! Jos ei läski miellytä silmää, niin se ei sitten miellytä. Toisen ulkonäön muutoksiin pitää olla oikeus puuttua molemmin puolin parisuhteessa - asioista voi keskustella asiallisestikin, ja miettiä yhdessä mitä voitaisiin tehdä, että molemmat olisi tyytyväisempiä. Ei aina tarvitse heti vetää ns. herneitä kärsään jos palaute on pikkuisenkin herkkään hipiään hipaisevaa. 170 cm ja 80 kg on ylipainoinen, se on raaka totuus kyllä.
 
vierailija
ap vastaa:
kiitos viesteistä/vastauksista. Suurin osa täysin asiallisia ja oikeita. Olen nyt asiaa miettinyt ja aikani pähkäiltyäni kävin jo ostamassa punaiset housut sekä risteily varattu tyttökavereiden kanssa. Sokerilakon aloitin pariviikkoa sitten ja tuloksia jo hienoisesti näkyvissä. Olen tyytyväinen itseeni näin, mutta aioin kyllä vielä vähän hoikistua, pääasiassa terveyssyistä unohtamatta ulkonäköä. Kovistelin puolisoani tästä suht äkillisestä painon arvostelusta (olen siis ollut saman painoinen jo useampia vuosia), vastaus oli kuten hieman peloissani arvelinkin: hän on ihastunut toiseen naiseen. Eli uusi on jo katsottuna, varmaankin muottiin sopiva, mutta antaa mennä vaikka kirpaisee ja pahasti.
 
vierailija
Ihastuminen ei vielä takaa sitä, että suhteesta tulee kestävä. Sehän on vasta ensiaskel parisuhteeseen. Sen jälkeen tulee rakastuminen, joka kestää yleensä 1-2 vuotta. Kun alkuhuuma on haihtunut, sitten voi tietää, onko tosi rakkaus kysymyksessä vai oliko se pelkkä illuusio, joka haihtui pois arjen keskellä .
 

Yhteistyössä