Oletko koskaan ihmetellyt, kuinka vammaisten lasten äidit valitaan?

[Madicken04]

[QUOTE="Horuksen silmä";23276944]Uskon asioista on turhaa väitellä, totta turiset. Mua vaan ahdistaa tämän kaltaisissa alotuksissa aina sama asia. Tavallaan nostetaan ne vammaisten lasten vanhemmat jalustalle, että he ovat "valittuja" koska he ovat vahvempia kuin muut. Mutta samaan aikaan kaikki eivät vaan jaksa sitä vanhemmuutta.[/QUOTE]

Vastaan vielä toiseenkin kertaan. En usko että monikaan itsensä "valituksi" kokija tekee sitä siinä mielessä että tällä voisi leveillä kuinka "mä olenkin vahva ja täydellinen äiti ja sä pelkkä luuseri!". Enemmänkin kyse on varmasti siitä että uskoo löytävänsä itsestään ne voimavarat mitä tuo arki ja usein rankempi rakkaus lapseen edellyttää. Sellaista tervettä itsetuntoa mikä vissiin suomessa on aika pitkälle kiellettyä.

Minusta on toisaalta hyväkin jos vanhempi kokee olevansa vahva ja tekevänsä tärkeää tehtävää. paljon paremmat edellytykset se antaa koko hommalle (ja säästää mukavasti verorahojamme...) verrattuna siihen että äiti heti alkuun tietää ettei hänestä ole tähän, tämä on aivan liikaa ja pian on äiti lataamossa ja lapsi laitoksessa. En usko että kenenkään oikeasti kannattaa tuosta ärsyyntyä, korkeintaan olla hengessä mukana onnellisina siitä että tuo lapsi pääsi perheeseen jossa hänen tarpeisiinsa pystytään vastaamaan.

 

[fifiia]

Pyrin välttämään pohtimasta turhaan miksi kysymyksiä, on olemassa joku joka tietää tarkoituksen, enkä usko että meidän tehtävämme on sitä pohtia sillä "Jumala tietää miksi". Minä keskityn ratkaisemaan ongelmia arkipäivässä ja vaikuttamaan niihin asioihin joihin pystyn. Tyyneysrukous: "Jumala, anna minulle tyyneys hyväksyä asiat joita en voi muuttaa, rohkeus muuttaa ne jotka voin, ja viisaus erottaa nämä kaksi toisistaan."

 

[Itsekin erityislapsen äiti]

mä uskon kuitenkin vahvasti siihen että äidin ja isän geenien "yhteensopimattomuus" altistaa vahvasti noille solunjakautumis- ym. ongelmille, koska kuitenkin on olemassa paljon perheitä joissa kummaltakaan vanhemmalta ei ole löydetty geenivirhettä, mutta silti kaikki perheen lapset ovat erityislapsia.

Kyllä varmasti silloin jos juuri noin kuin kuvailit eli kaikki perheen lapset (samalla lailla) erityislapsia. Silloin todennäköisesti onkin kyse siitä että ei vielä tunnisteta tai löydetä geenivirhettä, joka on ongelmien taustalla. Jos siis ei ole muuta ulkoista selittävää tekijää, kuten päihteet.

Tarkoitin kuitenkin esimerkiksi infektioiden tai (kuten meillä) hapenpuutteen vammauttamia lapsia tai äidin perimästä riippumattomasta syystä keskosena syntyneitä.

Solunjakautumisessa tapahtuu aina virheitä, oli kyse tavallisista tai sukusoluista, se on sinänsä hieman eri asia kuin geenien "yhteensopimattomuus". Ensimmäinen on sattumaa, toinen tavallaan ennalta perimään kirjoitettua.

Paljon on tuurista kiinni elämä jo ennen syntymää.

 

[Beep]

[QUOTE="Horuksen silmä";23276811]Musta toi teksti on aika korni ja suorastaan vastenmielinen =/
Mulle tuli fyysisesti paha olo kun luin ton.[/QUOTE]

No mutta, onhan se korni, se on kuin satu, nekin on korneja ja naiiveja ja silti niin ihania!!!

 

[Beep]

En tiedä onko kysymys turhuudesta jos ihminen siis uskoo johonkin asiaan msitä hän saa lohtua ja voimaa. Uskonasioista väitteleminen ei ole kovinkaan rakentavaa, mutta itse noilla vaikeimmilla hetkilläni olen pystynyt turvautumaan uskooni ja saanut siitä sen voiman ja ennen kaikkea turvallisuudentunteen mitä olen silloin kaivannut.

Itse pidän tuota erittäin positiivisena asiana, turhempaa minusta olisi ollut tuolloin käydä läpi kaikkia pelkoja ja ahdistusta ilman minkään laita uskoa ja toivoa siitä että asiat tulisivat vielä järjestymään. Minusta oli ihanaa että pystyin heti alusta asti luottamaan tulevaan ja rakastumaan vapaasti tuohon lapseen, elämään sen ihanan vauva-ajan joka yhä tänäkin päivänä on se kaunein vuosi elämässäni. :heart:

Kyllä, ennen kuin kenenkään tarvitsee sanoa: myönnän olevani heikko ja epävarma ihmisenä. Tunnen että kykyni ja voimani ovat hyvin rajalliset ja siksi on helpottavaa tuntea että on joku joka silti kannattelee ja mihin voi tukeutua. Minulle - ja vielä vähemmän lapsilleni- se ei missään tapauksessa ole turhaa.

(tässä siis kyse vammaisen lapsen vanhemman omasta suhtautumisesta tähän asiaan, ei mistään yleiskattavasti selityksestä)

Minä kategorisoisin sut tekstisi perusteella aika paljon "jonossa eteenpäin" kun hännille heikkoutesi kanssa. Kyllä ne heikoimmat ihmiset on niitä, jotka uhoavat eivätkä uskalla nähdä itseään realistisesti tai sinne päinkään. Suurin osa ihmisistä on heikkoja yksin.

Se että osaa olla positiivinen heikolla hetkellä on vaan hyvä asia. Kadedittavakin asia.

 

[Beep]

Enemmänkin kyse on varmasti siitä että uskoo löytävänsä itsestään ne voimavarat mitä tuo arki ja usein rankempi rakkaus lapseen edellyttää. Sellaista tervettä itsetuntoa mikä vissiin suomessa on aika pitkälle kiellettyä.

Minusta on toisaalta hyväkin jos vanhempi kokee olevansa vahva ja tekevänsä tärkeää tehtävää. paljon paremmat edellytykset se antaa koko hommalle

En usko että kenenkään oikeasti kannattaa tuosta ärsyyntyä, korkeintaan olla hengessä mukana onnellisina siitä että tuo lapsi pääsi perheeseen jossa hänen tarpeisiinsa pystytään vastaamaan.

Säpä sen sanoit! Tykkään sanoistasi. :heart:

 

["vieras"]

Venälaistä rulettia se on, ei mitään muuta.

 

[Ultramariini]

Minä en harrasta palstanuoleskelua ( ainakaan tietoista ja laskelmoivaa) enkä sanokaan tätä nuoleskellakseni. Mutta haluan antaa tässä:flower: madickenille.
Sinä osaat sanoa asiat aina niin hienosti. Ja uskon sinun olevan vahva ja sydämeltäsi viisas ihminen.

 

["essi"]

Miten joku osaakin kirjoittaa noin kaunista tekstiä. :heart: