kuinka kauan olit/olet ollut sinkkuna? ja olitko omasta halusta vai eikö löytynyt vaan sopivaa kumppania? tässä vaan mietin ku tuntuu että kaikki mun tuntemat ihmiset jotka eroaa, alkavat uuden suhteen hyvin pian, mikä ei ole ollenkaan huono asia, olen tosi onnellinen tietty niiden puolesta. Olen itse aikalailla 2v. sitten eronnut, juuri ennen toisen lapsen syntymää ja sen jälkeen mulla on ollut 1 merkittävä juttu mikä kestiki peräti 3kk...olen toki tapaillut miehiä mutta en tiedä miksi kukaan ei kolahda, sitten musta on tullut sellanen että en uskalla edes mennä jutteleen kenellekään jos nään mielenkiintoisen ihmisen, en vaan saa rohkeutta sen vertaa ja yleensä se menee niin että jos se joku tuleekin jutteleen mulle niin menen ihan paniiikkiin :snotty: olin ennen niin rohkea ja suora, uskalsin iskeä kenet vaan, vaikka mulla on itsetunto kunnossa ja muutenkin tiedostan olevani ihan vetävä akka niin joku juttu on tässä mitä en ymmärrä, exästä olen päässyt 100% yli, ollaan nykyään todella hyvät ystävät ja puhutaan kaikesta keskenämme, olen tosi onnellinen koska hänkin on löytänyt kivan naisen joka tulee toimeen lasten kanssa jne. mulla on perusasiat kunnossa, on oma kämppä mikä saatiin just rempattua, omat ja lasten harrastukset, koulua ja töitä sillon tällöin, paljon hyviä ystäviä,eli oma elämäni on tasapainossa, mikä siinä on sitten että en saa mitää aikaseksi tuolla saralla? pelkään jotenkin just sitä että ihastun johonkin ihmiseen enkä saa vastakaikua, olen kovettanut itseni tällaiseksi millainen en haluaisi olla tosiaan, haluan löytää ihanan miehen ja muuta mutta miten pääsen tästä oravanpyörästä eroon,että haluan miehen, mutta en halua koska pelkään kaikkea mahdollista,en halua pettymyksiä lisää, en halua että onnellisuuteni kärsii,miten saan itseni tajuamaan että kukaan ei ole täydellinen :ashamed: teen kaikkeni ulkonököni eteen ja silti tuntuu että olen niin pilalla että kukaan ei huoli mua, vaatteet päällä näytän hyvältä mutta auta armias kun pitäs riisua ne (pimeässä huoneessa kyllä joo) tuntuu että tuotan kauhean pettymyksen ku maha on ihan täynnä raskausarpia ja kovasta kuntoilusta huolimatta perseessä selluliittia jne. en vaan pääsen tämän asian yli vaikka tiedän että monelle fiksulle ja komealle miehelle tämmösillä ei ole mitää merkitystä ku muuten asiat on mallillaan, kadehdin kavereita ku niitä ei haittaa yhtään,ne on vaan ihan mitä on..
oletko/ oletko joskus ollut yh
- Viestiketjun aloittaja JääPrinsessa
- Ensimmäinen viesti
Mä en oo ollut yh, mutta saman ilmiön oon todennut.
Mä joskus vitsailen että kuopuksella oli kastejuhlassa 4 kummia ( = kaksi pariskuntaa ), nyt muutama vuosi myöhemmin hänellä on kahdeksan.
Mä joskus vitsailen että kuopuksella oli kastejuhlassa 4 kummia ( = kaksi pariskuntaa ), nyt muutama vuosi myöhemmin hänellä on kahdeksan.
no ei kai mikään suhde raskausarpiin kaadu! Ja oon sitä mieltä että sopiva kumppani tulee eteen sit kun on tullakseen, tietty ei sua kukaan kotoa tuu hakemaan.
Oon ollut yh noin kolme vuotta, oli mulla semmoinen epätoivoinen ihme suhde sinä aikana, mut se oli mitä oli, kuitenkin olin ihan yksin perheeni aikuinen. Nykyään olen uusissa naimisissa.
Oon ollut yh noin kolme vuotta, oli mulla semmoinen epätoivoinen ihme suhde sinä aikana, mut se oli mitä oli, kuitenkin olin ihan yksin perheeni aikuinen. Nykyään olen uusissa naimisissa.
Olen eronnut likan isästä kolme vuotta sitten kesällä. Sen jälkeen ensimmäinen seurustelu alkoi lokakuussa ja kesti vajaa pari kk. Siitä seuraava alkoi maaliskuussa ja kesti sekin vajaa 2kk. Viimeisin seurustelu alkoi viime vuoden joulukuussa ja loppui ihan hetki sitten.
Olen tuon viimeisimmän suhteen jäljiltä aika hajalla vaikka mä jätin miehen. En voisi kuvitellakaan nyt ketään muuta miestä, kun tämä mies on aina vain mielessä.
Niin ja reilusti ylipainoinen olen, on raskausarpia ja selluliittia. Ei ole seurustelukumppaneita haitannut enkä haluaisikaan niin pinnallista miestä joka ei kestä kumppanissa kauneusvirheitä.
Olen tuon viimeisimmän suhteen jäljiltä aika hajalla vaikka mä jätin miehen. En voisi kuvitellakaan nyt ketään muuta miestä, kun tämä mies on aina vain mielessä.
Niin ja reilusti ylipainoinen olen, on raskausarpia ja selluliittia. Ei ole seurustelukumppaneita haitannut enkä haluaisikaan niin pinnallista miestä joka ei kestä kumppanissa kauneusvirheitä.
K
kyllä vain
Vieras
Olen ollut yh 4-vuotiaalle pojalleni koko hänen elinikänsä.
Kertaakaan tänä aikana en ole seurustellut, kumppania en ole edes hakenut. Olen kokenut, että lapsellani on turvallisemmpi elämä ilman äidin satunnaisia suhdekokeiluja. Tiedän itse, että en niitä kaikkein turvallisimpia miehiä onnistu lähelleni haalimaan.
Nyt välillä on sellainen olo, että sitä kaipaisi itselleen aikuista rinnalle edes hetkeksi, mutta saa nähdä tuleeko edes etsittyä.
Kertaakaan tänä aikana en ole seurustellut, kumppania en ole edes hakenut. Olen kokenut, että lapsellani on turvallisemmpi elämä ilman äidin satunnaisia suhdekokeiluja. Tiedän itse, että en niitä kaikkein turvallisimpia miehiä onnistu lähelleni haalimaan.
Nyt välillä on sellainen olo, että sitä kaipaisi itselleen aikuista rinnalle edes hetkeksi, mutta saa nähdä tuleeko edes etsittyä.
Alkuperäinen kirjoittaja kyllä vain:
Ei se mies ettimällä löydy vaan se sattuu kohdalle sitten jos niin on ollakseen =)
K
kyllä vain
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Scarlett-:
Kyllä sitä sentään pitää olla "haku päällä", jos suhdetta kaipaa.
K
kyllä vain
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Sairaudentunnoton:
Hyvä, etten ole ainoa. Tuntuu, että "kaikki" tutut ovat puolen vuoden yksinhuoltajuuden jälkeen jo tapailleet ja seurustelelleet vaikka kuinka. Tai sitten ainakin puuhailleet yhdessä entisen kumppaninsa kanssa.
Välillä tuntee itsensä ihan kummajaiseksi, kun ei pahemmin edes ketään kaipaa.
Alkuperäinen kirjoittaja kyllä vain:
niin se onkin outoa että tavallaan kaipaan toista ihmistä tähän välillä, siis sillain että olis ihana kölliä jonkun kainalossa jne. tehdä kaikkea uutta ja kivaa yhdessä,sitten taas en en kaipaan jatkuvasti.. Olen tavallaan henkisesti valmis mutta sitten taas en. En halua sellasta suhdetta että se hiipuu jo 2kk päästä siihen että ei ole aikaa ja muuta ja saan taas huomata että ei tästäkää tullut mitään :headwall: olis mukava tapailla jotakuta sillain että se ei olis niin vakavaa, ettei tarvitse sekottaa lapsia siihen jne.