L
lukko ja solmu
Vieras
Testi löytyy täältä:
www.tunnelukkosi.fi
Tunnelukkosi (skeemasi) ovat:
Alistuminen
Tunnelukon voimakkuus:vahva
Minulla on vaikeuksia pitää puoleni ja siksi tuntuu usein että toisten vaatimukset ohjaavat elämääni. 5
Olen kiltti ja joustava sekä vältän ristiriitoja. 5
Teen liikaa muiden hyväksi ja liian vähän itseni hyväksi. 4
Sinusta tuntuu että sinun pitää olla mieliksi läheisillesi, ystävillesi, työkavereillesi, jopa ventovieraille. Et halua olla hankala vaan kiltti ja mukava, niinpä myönnyt helposti asioihin jotka eivät tunnu sinusta erityisen tärkeiltä. Muiden on helppo tulla toimeen kanssasi, koska olet joustava ja vältät ristiriitoja. Et osaa asettaa rajoja, teet enemmän kuin muut asioiden eteen ja sinun on vaikea vaatia että oikeuksiasi kunnioitetaan. Sinun voi olla vaikea pitää puoliasi niin pienissä kuin isoissa asioissa. Antaudut enemmän tai vähemmän toisten kontrolloitavaksi, koska haluat välttää ikävän seuraamuksen. Pelkäät että joku rankaisee, kritisoi, kostaa, torjuu tai hylkää sinut. Sinusta tuntuu että sinulla ei ole sen suhteen vaihtoehtoja, sinun on yksinkertaisesti pakko alistua. Saatat pitää muiden mielipiteitä ominasi ja sinusta voi tuntua ettei sinulla ole mielipiteitä asioista tai et ainakaan ilmaise niitä suoraan. Ehkä puhut asioista kuten arvelet kuulijan haluavan etkä osoita avoimesti erimielisyyttäsi. Joskus saatat ottaa välinpitämättömän "aivan sama" asenteen. Saatat kokea voimattomuutta vaikuttaa elämäsi tapahtumiin ja toivot asioiden vain jotenkin järjestyvän kuin ihmeen kautta. Et ilmaise avoimesti tarpeitasi, mielipiteitäsi, kiinnostuksen kohteitasi, halujasi, toiveitasi, haaveitasi tai unelmiasi, koska et pidä niitä oikeina tai tärkeinä. Piilotat myös tunteitasi, varsinkin vihan tunnetta, mikä saa sinut välttelemään konflikteja. Uskot että sinua pidetään pahana, jos ilmaiset vihaasi. Vihan tukahduttaminen johtaa sen patoutumiseen, joka yleensä purkautuu joko passiivisena vihan ilmaisuna kuten pienimuotoisena kostamisena, juoruamisena, viivästelynä, kiukutteluna tai yllättävinä aggressiivisina kiukunpurkauksina. Viha voi synnyttää myös halua kapinoida ja uhmata tahoja, jotka koet auktoriteetiksi (esim. esimiehet, viranomaiset, puoliso). Ihmissuhteissasi toiset ovat yleensä niskan päällä. Sinua saattavat kiehtoa ihmiset, jotka ovat hallitsevia ja määräileviä, jotka sanovat miten sinun kuuluu toimia, käyttäytyä tai tuntea. Koska et osaa pitää puoliasi ja ilmaista tunteitasi ja tarpeitasi, myös ystäväsi tai puolisosi saattavat käyttää sinua hyväkseen omien tarpeiden tyydyttämisessään. Sinusta voi tuntua että olet ansassa parisuhteessa.
Vaativuus
Tunnelukon voimakkuus:vahva
Minun on hoidettava kaikki velvollisuuteni ennen kuin voin levätä. 5
Minun täytyy tehdä parhaani, toiseksi paras ei kelpaa. Aina on vara parantaa. 5
Menestyn elämässäni mutta minun on vaikea pysähtyä nauttimaan siitä. Elämä tuntuu suorittamiselta. 4
Olet vaativa itseäsi kohtaan, vaikka luultavasti itse pidät vaativuuttasi ihan kohtuullisena. Sinusta tuntuu, että koko ajan on tehtävä jotain, saatava aikaan tai pidettävä asiat ja tavarat järjestyksessä. Saatat olla perfektionisti, työnarkomaani tai arvostat asemaa, valtaa, rikkautta, materiaa ja kauneutta. Et voi olla tyytyväinen itseesi jos et täytä vaatimuksiasi - siksi tuntuu ettei mikään koskaan riitä, aina on jotain tavoittelemisen arvoista. Riittämättömyyden, epäonnistumisen, huonommuuden ja häpeän tunteet vaanivat ja iskevät ellet yllä koviin vaatimuksiisi. Ponnistelet välttääksesi näitä ikäviä tunteita ja se aiheuttaa sinulle ahdistusta ja stressiä. Stressi saattaa ilmetä erilaisina fyysisinä oireina - unettomuutena, väsymyksenä, korkeana verenpaineena, vatsahaavana tai paniikkikohtauksina. Sinun on vaikea rentoutua ja vain nauttia elämästä - olla tyytyväinen siihen mitä sinulla juuri tällä hetkellä on. Saatat olla enimmäkseen turhautunut ja ärtynyt itseesi ja toisiin. Elämä on suorittamista, ja uskot että se joskus tuo sinulle palkinnon - vapauden tai täydellisyyden. Loppujen lopuksi saavutukset kuitenkin tuntuvat tyhjiltä ja hamuat seuraavia tehtäviä ja haasteita. Jos päätät menestyä jossain, luultavasti menestyt siinä - osaamatta kuitenkaan pysähtyä nauttimaan menestyksestä. Kumppanisi tulee olla täydellinen - kaunis tai komea, lahjakas ja menestyvä. Kumppanisi ja lastesi on täytettävä odotuksesi, muussa tapauksessa saatat pettyä ja olet kriittinen. Ehkä lyöt laimin ystäviäsi tai läheisiäsi - koska et ehdi rentoutua ja antaa toisille aikaasi.
Tunnevaje
Tunnelukon voimakkuus:vahva
En saa tarpeeksi rakkautta, huolenpitoa enkä hellyyttä. 4
Suhteen alussa olen toiveikas ja uskon löytäneeni elämäni kumppanin. Suhde päättyy kuitenkin aina pettymykseen. 5
Minulla ei juurikaan ole ollut ketään, joka todella ymmärtäisi, kuuntelisi ja välittäisi minusta. 4
Sinusta tuntuu että kukaan ei tyydytä rakkauden ja huolenpidon tarvettasi, ja luultavasti uskot ettei kukaan todella kuuntele eikä ymmärrä sinua. Saatat välttää rakkaussuhteita, suhteet jäävät lyhyeksi tai sitten suojaat itseäsi ihastumalla henkilöön joka ei ole saatavilla. Saatat ihastua kylmiin, torjuviin, pidättyviin ja vähän antaviin henkilöihin. Jokin heissä viehättää sinua. Suhteet päättyvät usein alkuhuuman ja kovien odotusten jälkeen karvaaseen pettymykseen. Ehkä suuri toiveesi siitä että kumppanisi muuttuisi ja vielä joskus voisi täyttää tarpeesi pitää sinut suhteessa kylmän kumppanin kanssa. Saatat odottaa, että rakastettusi pitäisi lukea ajatuksesi ja osaisi automaattisesti tyydyttää hellyyden ja läheisyyden tarpeesi. Sinulle ei ole ehkä tullut mieleesikään ilmaista tarvettasi, sen sijaan saatat vetäytyä tai loukkaantua jos toinen ei pysty täyttämään rakastetuksi tulemisen kaipuutasi. Toistuvat vaille jäämiset vahvistavat tunnelukkoa ja uskot entistä vahvemmin ettet koskaan löydä elämäsi kumppania ja ettet ikinä saa tarvitsemaasi rakkautta.
Uhrautuminen
Tunnelukon voimakkuus:erittäin vahva
Minun on vaikeaa pyytää muita huolehtimaan minusta. Toisten tarpeet menevät viime kädessä omieni edelle. 5
Tunnen syyllisyyttä jos en toimi toisten odotusten mukaan. 5
Löydän aina aikaa muille ja huolehdin läheisistäni. Olen tottunut kuuntelemaan toisten ongelmia. 5
Olet oppinut huomioimaan toisten tarpeita herkästi ja niinpä omat tarpeesi jäävät helposti sivuun. Jos asetat omat tarpeesi etusijalle, tunnet todennäköisesti syyllisyyden tunteita. Uhraudut, jotta et joutuisi kokemaan syyllisyyttä siitä, että et ole huomioinut riittävästi toisia. Uhraudut omasta tahdostasi, et toisten vaatimuksesta, koska muiden tarpeet yksinkertaisesti ylittävät omasi. Saatat olla luonnostasi empaattinen, etkä halua toisten kokevan mielipahaa. Koet itsesi vahvaksi ja kannat vastuuta toisten hyvinvoinnista. Sinun on helppo olla toisia kohtaan ymmärtäväinen ja myötätuntoinen. Kuuntelet yleensä toisten ongelmia ja kerrot omistasi vähän. Löydät aina aikaa toisille. Teet suurimman osan kotitöistä tai olet vapaaehtoisena tekemässä ylitöitä töissä. Uhraat omia tarpeitasi lasten tai perheen hyvinvoinnin eteen. Saatat kokea ylpeyttä uhrautumisestasi, joka motivoi sinua uhrautumaan lisää. Et yleensä pidä siitä, että huomio kohdistuu sinun tarpeisiisi. Saatat vähätellä tarpeitasi ja torjua toisten avun. Ei minua varten tarvitse saattaa olla tyypillinen kommenttisi, jos joku tarjoaa jotain sinulle. Sinun on vaikea pyytää apua tai neuvoja, koska sinun roolisi on auttaa ja neuvoa toisia. Sisimmässäsi koet kuitenkin vaille jäämistä, vaikka pyritkin sitä torjumaan. Toiveissasi on kuitenkin saada samanlaista tarpeiden huomioimista toisilta, varsinkin kumppaniltasi. Et useimmiten pyydä suoraan sitä mitä tarvitset, vaan ilmaiset itseäsi epäsuorasti tai toivot toisten lukevan ajatuksesi ja ymmärtävän tarpeesi automaattisesti. Pitkään jatkunut uhrautuminen johtaa kuitenkin siihen, että alat itse voida huonosti. Toisten jatkuva huomioiminen alkaa väistämättä herättää väsymistä, turhautumista ja suuttumusta, jota kuitenkaan et halua ilmaista avoimesti. Ilmaiset vihaasi passiivisesti, vaikkapa ottamalla etäisyyttä tai mököttämällä. Jos koet mitätöintiä, saatat kostaa etkä koskaan enää anna mitään. Toiset viihtyvät hyvin seurassasi, koska huomioit heidän tarpeitaan. Saatat tuntea vetoa tarvitseviin ja riippuvaisiin ihmisiin, joiden tarpeita voit loputtomiin täyttää. Viestit toisille, että sinulla ei ole tarpeita tai että ne eivät ole tärkeitä. Läheisesi pitävät sinua vahvana ihmisenä, joka on tottunut pärjäämään itse.