Meidän poika siis 1v 2kk. Ollaan just muutettu isompaan asuntoon. Muuton yhteydessä poika siirtyi omaan huoneeseen ja paria päivää ennen muuttoa jätettiin tuttipullo pois. Tuttipulloa huusi yhtenä päivänä, sen jälkeen ei ole kaipaillut. Nukahti entisessäkin asunnossa yksin omaan sänkyyn mutta nukkui meidän huoneessa. Uudessa kodissa ensimmäisen viikon nukahti ja nukkui yhtä hyvin kuin entisessäkin. Nyt tuntuu, että protestoi kyllä aika kovasti (ennenki itki vähän mutta nyt enemmän) kun jättää omaan sänkyyn ja ovi kiinni, tai vaikka jättäis oven raolleenki. Poika on sellanen, että ei tahdo malttaa alkaa nukkumaan ja touhuaa ja pyörii sängyssä viimeseen asti. Siis yleensä huutaa ensin kovaa ja sitten kyllä rauhottuu.
Nyt on alkanut tulla enemmän kiukuttelua myös päivällä. Mietin, että oliko muutos liian suuri vai kiukuttaisko muutto jo pelkästään, kun ei mennäkkään takaisin vanhaan kotiin. Pitäiskö mun alkaa istumaan sängyn vieressä aina, kun alkaa nukkumaan (voi viedä tunninkin), jotta poika alkais tyytyväisenä nukkumaan. :/
Syy miksi kaikki tapahtui yhdessä rytäkässä, on se, että n. kk muuton jälkeen syntyy uusi vauva. Eli tuttipullon jättäminen olisi mennyt ehkä n. 1v 6kk ikään, samoin omaan huoneeseen siirtyminen. Kannattaiskohan tuo siirtää takaisin meidän kans nukkumaan, vaikka on jo kohta kolme viikkoa nukkunut omassa huoneessa. Vai johtuneeko tämä kiukuttelu vaan siitä, että ei ole vielä täysin tottunut uuteen kotiin. Omassa huoneessa nukkuu kyllä aamuun asti heräämättä ja ihan yhtä hyvin kuin nukkui meidän huoneessa.
Onko muilla kokemusta tämän ikäisen kanssa muuttamisesta?