Olikohan minulla edes raskauden ajan diabeettesta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hmm..
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hmm..

Vieras
Onko mahollista, että tulokset olivat sekoittuneet jonkun toisen kanssa? Samana aamuna minun lisäkseni oli 3 muutakin sokerirasituksessa.

Tuloksissa kaksi arvoa olivat koholla (ei paasto). Sain sitten mittarin ja piti joka ateriaa ennen ja jälkeen mittailla arvoja, ei koskaan koholla. Ei edes silloin kun olin syönyt kaikkea mitä en saanut syödä. (karkkia, pitsaa ym.) Loppu raskauden vaiheessa lääkärikin jo sanoi, että eiköhän tuo uskota, että arvot ovat sinulla kunnossa.. Käski kuitenkin pari kertaa viikossa mittailla.

Lapsi syntyi ja oli 3kiloinen! Ja kun pelottelivat minua, että saattaa tulla lähemmäks viiden kilon muksu.

Eikä mitään muitakaan oireita, mikä olisi voinut viitata tuohon. Pissassa ei koskaan ollut sokeria jne. Pistivät vain varmuuden vuoksi rasitukseen, koska olin ensisynnyttäjä. Itselläni ei ollut mitään riskitekijöitä.

Onko muilla ollut samoin? Pistäneet rasitukseen vaikka ei ole riskitekijöitä? Entäpäs onko muillakin ollut täysin oireeton raskauden ajan diabeettes?

Nyt pitäisi taas ensikuussa käydä jostain syystä tuossa rasituksessa, eikä yhtään nappais.
 
Mulla oli se tunnin arvo koholla, mutta ei koskaan koholla kotimittauksessa.. siis kertaakaan koko raskauden aikana! Mutta kyllä mä uskon että minun kohdalla piti paikkaansa, mulla oli sitä ennen pissassa ollut sokeria.

Ja eiköhän sitä varoitella isosta vauvasta kaikkia kenellä on raskausdiapetes. Meidänkin lapsi oli hieman pienempi kuin keskimäärin vauvat ovat vaikka syntyi yliaikaisena.

Minusta oli ihan mielenkiintoista käydä uudestaan siinä rasituskokeessa, ei siinä mitään ollut, mutta onhan se hyvä tietää jos sokerit olisi koholla!
 
[QUOTE="joo";23484818]
Minusta oli ihan mielenkiintoista käydä uudestaan siinä rasituskokeessa, ei siinä mitään ollut, mutta onhan se hyvä tietää jos sokerit olisi koholla![/QUOTE]

Niin kyllä.. teilläkö eivät sitten automaattisesti raskauden jälkeen laita tuohon rasitukseen? Meillä pistäävät.. vai johtuukohan se sitten siitä, kun kaksi arvoa oli koholla..
 
Ymmärtääkseni sokerirasituksessa saattaa "kärähtää" kohenneista sokeriarvoista helpommin koska paasto ennen sitä on peräti 12 h ja raja-arvot raskausdiabeteksen toteamiseksi on hyvin tiukat. (Tiukemmat kuin 2. tyypin diabetes-epäilyn kohdalla.)

Tarkoituksella siis tehdään tuo rasituskoe niin tiukasti, että se varmasti seuloo kaikki joilla on raskausdiabetes. Tämähän on syntyvän lapsen etu.

Kotimittauksen raja-arvot eivät ole yhtä tiukat, eikä paastotakaan tarvitse enää kahtatoista tuntia.
 
Mä pääsin toisessa raskaudessa sokerirasitukseen ikäni vuoksi (olin yli 25 ;) ja olin saanut esikoisenikin yli 25-vuotiaana, eikä silloin oltu tehty rasitusta). Ei muita riskitekijöitä. Eikä koskaan sokeria pissassa. Eikä mitään oireiluja (miten se edes oireilee?). Sain rd-diagnoosin, kaksi raja-arvoa. Ruokavaliohoito, ei yhtään ylitystä kotimittauksissa. Vauva syntyi 3-kiloisena. Esikoinenkaan ei ollut iso, 3200g, mutta jälkikäteen olen ajatellut, että mulla oli varmaan rd jo silloin. Esikoisen sokerit oli syntyessään huonot, ja lisämaitoja annettiin monta päivää (muistaakseni 3, maito nousi mulla vasta viidentenä päivänä) ennen kuin ne alkoi pysyä.
 

Similar threads

M
Viestiä
10
Luettu
1K
K

Yhteistyössä