olin eilen risteilyllä

Hemmetin Raivostuttavaa

Aktiivinen jäsen
12.02.2008
1 133
0
36
ja päivästä tuli helvetillinen

Oli tarkoitus lähteä siskoni miehen sukulaisten kanssa, eli porukassa oli myös minä, veljeni, veljeni puoliso ja äitimme
Äitini suuttui, koska hänelle ei ollut tilaa pöydässä missä oli siskoni miehen sukulaiset, sitten kun pääsi istumaan niin loukkaantui kun kukaan ei tarjonnu hänelle vaikka muille tarjottiin, no hän lähti pois, minä tulin ja jouduin juomaan äidilleni tarkoitetun kaljan, minä,siskoni riitelimme äidin kanssa, hän syytti meitä pettureiksi, jopa poisti nimemme kännykästä. Sitten iski seuraava katastrofi, siskoni miehen täti, sanoi minulle että on epäreilua että hän joutuu ostamaan puvun 150 maksaman itse ja tytärpuoleni saa lainaksi puvun siskoni anopilta.
No siskoni ja minä sitten pähkäilimme ostammeko tytärpuolelleni tallinasta uuden puvun vai ei, no veljeni puolisoineen osti ihanan mekon tytärpuolelleni, näytimme sitä laivassa siskoni miehen suvulle ja siitäkös riemu syntyi, he suuttuivat, jopa tämä joka sanoi sen olevan epäreilua ettemme joudu itse maksamaan puvusta, yritinhän sanoa että kyllä sitä rahaa palaa ostamme myös kahdelle pojalla, tyttövauvalle ja minulle puvut.
No siskoni alkoi itkemään, tässä vaiheessa äitini ei ollut tietoinen tästä uudesta riidasta, oli ottanut itselleen oman hytin

Siskoni itki, miehen sukulaiset, nämä naiset sanoivat etteivät välitä häistä enää pätkän vertaa ja syyttivät minua koska kerroin veljelleni tästä episodista, sanoin kyllä että olihan se siskokin siinä joka asiasta kuuli, minä olin kuulemma lapsellinen...

No etin äitini käsiini, huudettiin vähän aikaa, syytti meitä mutta sitten pyyteli anteeksi omaa käytöstänsä, pyysi anteeksi että käyttäytyi paskamaisesti meitä kohtaan(uhkasi lyödä minua ja katkaista välinsä minuun, kaikki vain sen takia etten ollut samaa mieltä hänen kanssaan)
Välit äitiin korjaantui, mutta siskoni kävi keskustelun yöllä sitten miehensä tädin kanssa joka vieläkin syyttää meitä eikä näe omassa käytöksessaan mitään vikaa, olen kyllä pahoillani siskon anopille että menin häntä loukkaamaan sillä että ostimme sen puvun.

Nyt siskon miehen täti, ei halua olla missään tekemisissä minun ja veljeni kanssa, lähetti minulle viestin lähetin viestin aamuyöllä takaisin joka kuuluu näin :

viesti minkä sain alkoi näin että olen miettinyt asioita, joten vastasin:

"voit miettiä edelleenkin asioita, tässä taas nähdään kuinka aikuisia meidän aikuisten pitäisi olla, jos totta puhutaan, se on minun asiani kenelle kerron jos minua harmittaa joku asia, olihan siskoni myös läsnä kun kerroit ja siskoni mietti koko matkan pitäisikö lapselle ostaa sitten puku. En pitänyt mielipiteestäsi siitä että en joudu maksamaan lapsen puvusta mitään, täysin hullu ajatus sinulta, miten ihmeessä sinä ja sinun siskosi voitte suuttua noin pienestä asiasta kuin 6v lapsen puku? Ihmettelen. En ole koskaan teitä kohtaan käyttäytynyt huonosti, risteilyllä sanoin oman mielipiteeni. ja asianlaita on se että jos sinä yhtään välität siskosi pojasta, niin osaat antaa asian olla, jos et edelleenkään tunne olevasi tilivelvollinen, sitä olet, olet tilivelvollinen niistä asioista mitä olet sanonut, sanoit eilen että et välitä siskoni ja miehensä häistä, eli et halua siskon pojallesi hyvää, minä taas menen läpi tulen ja kiven siskoni ja hänen miehensä vuoksi, en aio noin pienimielisten pilata heidän hääpäiväänsä, mieti sinä nyt v ielä vähän tarkemmin asiaa, siskoni mies on ihana ihminen ja häntä rakastan, ja minä pystyn laittamaan omat tunteeni sinua kohtaan sivuun jos niin vaaditaan, onpa muuten hassua, minä olen sinua nuorempi mutta käyttäydyn paremmin kuin sinä, mieti nyt vielä vähän aikaa, äläkä tee mitään peruuttamatonta, parhain terveisin: plaaplaaplaa

Että silleeen
 
Mistä ihmeestä tässä oikein on kyse :o? Siis risteilystä? Miten ne häät ja puvut ja syömiset liittyi toisiinsa?

Vai onko tämän tarinan alkuosa ollut täällä jo joskus?
 
oli ne ihmiset mukana jotka ovat mukana järjestämässä häitä, minä olen kaaso ja järjestän hääohjelman ja polttarit, tytärpuoleni puku olisi tullut lainaksi siskoni anopilta, ja tästä ei olisi mitään riitaa tullut ellei anopin sisko olisi alkanu riitelemään siitä että on epäreilua että hän maksaa oman lapsensa puvun ja tytärpuoleni saa lainaan emmekä joudu siitä maksamaan.

Äidistäni sanon sen että jos häntä kerran loukataan , hän sen muistaa ja pitää vihaa yllä, hän on pitäny vihaa yllä 7vuotta jo ja emme voi siskoni ja veljeni kanssa ymmärtää miksei hän voi edes yrittää tulla toimeen edes vähän aikaa vaan loukkaantuu heti
 
Viking xprs, se uusi laiva,lähti eilen 11.30 ja tuli takaisin 20.30

En buffettia kerenny kokeilemaan, näytti ihan hyvältä laiva, tosin juoksin mun siskoni, äitini luona koko ajan joten en edes ehtiny ostamaan lapsille tuliaisiakaan, saatikka nauttimaan laivasta
 
Alkuperäinen kirjoittaja MammuskaSammuska:

mä oon menossa perjantaina sillä..... ihan ekaa kertaa....
kiinnostais tietää onko siellä mahdollisuutta laulaa karaokea?
 
Alkuperäinen kirjoittaja rovva:

On siellä karaokeakin, sen verran huomasin :D
 
kiitos kiitos kiitos tuhannesti tästä vastauksesta!!
ja onnea ja pitkää pinnaa "ongelmien" selvittelyyn :hug:
 
oleppa hyvä, hyvä kun voin auttaa

Siskoni on päättänyt nyt järjestää pienemmät häät, koska hänen tuleva anoppinsa taas kerran vetäytyi budjetista pois
Ekan kerran uhkasi jättää rahoittamatta ruokailua sen takia koska siskoni halusi meidän veljemme saattavan hänet alttarille, isää emme halua häihin(juoppo ja huonot välit) sehän ei passannut tulevalle anopille ja vähän väliä jos asiat menee niin kun hän EI halua niin uhkailee

Pitäisi sitten ihan vaan sellaiset häät, että omat rahat riittää ja saa ITSE miehen kanssa valita ruuat, vieraat puvut yms. Onhan se niinkin, että kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Mutta että aikauisit ihmiset saa joka asiasta riidan, sitä en ymmärrä. Kaikesta ollaan kateellisia, kuten puvun lainasta ja mahtuuko samaan pöytään... jos ei paikkoja ole, osa menee eri pöytään ja sillä selvä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kärppänä heinälatoon:
Mä en voi väittää ymmärtäneeni tuosta tarinasta puoliakaan tai saaneeni siitä selvää, mutta sen voin todeta, että sukulaisten kanssa reissuunlähtö ei ole ennenkään ollut mikään kuningasajatus.. :whistle:

tais olla aika sekainen selostus, kamalaa päänsärkyä ollut eilisestä lähtien, mutta pelkistettynä näin:

äitini suuttui kun pöydässä ei ollut hänelle tilaa, seuraus : uhkasi lyödä minua ja katkaista välinsä, olimme pettureita

siskoni anopin sisko suuttui koska hän joutuu vuokraamaan puvun teini ikäiselle pojalle joka maksaa 150, me saamme tytärpuolelleni puvun lainaksi ilman maksua. siskoni päätti kuitenkin että puku ostetaan sitten ja veljeni sen osti. Seuraus: SUKUJEN SOTA, se joka aluksi oli vihainen tästä suuttui että ostimme puvun, siskon anoppi vetääntyi rahoituksesta ja pitää meitä syyllisinä kaikkeen

Tolleen periaatteessa
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aamukatse:
Oho. Toivottavasti häät ei ole yhtä rupiset tunnelmaltaan.... Tsemppiä!

Kyllähän tuossa vaaditaan aika paljon, kyseenalaiseksi kyllä jää se tuleeko nämä siskon miehen suku sinne. Siskolleni ollaan oltu ilkeitä heidän puolestaan, koska he ovat varakkaita ja me olemme työläisiä, ja se on moneen kertaan sanottu heiltä.
 
Yhteistyössä