H
"Hohhoijaa"
Vieras
Käykö teillä muilla sinkkuäideillä yhtä huono tuuri kun minulla?
Sovin cityn deittisivuilla treffit mukavan tuntuisen miehen kanssa. Mukavan tuntuinen kun juteltiin sähköpostilla. Ei omia lapsia, mutta häntä ei minun lapseni tuntunut häiritsevän. Kuvassa ei mikään komistus, mutta eihän se ulkonäkö nyt kaikki kaikessa ole kun muuten oli ihan mukavan tuntuinen ja sanavalmis.
No ei muuta ku treffeille. Kahvilassa jossa sovimme tapaamisen olin vähän ihmeissäni kun joku vieras tyyppi istui pöytään jossa odottelin. No sehän oli tämä sama sankari, aivan täysin eri ihminen kuin kuvassa, enkä sano tätä positiivisessa mielessä. Kymmenisen senttiä lyhyempikin kun sanoi olevansa, ja ainakin kasvoista päätellen muutamia vuosia vanhempi. Jutustelun lomassa kävi ilmi ettei ole ihmekään ettei minun lapset olleet ongelma, häneltä kun löytyy itseltäänkin. Ei tosi tapaa kuin satunnaisesti joten ei kuulemma katsonut tarpeelliseksi kertoa. Kysäisin sivulauseessa kuvasta, ja kehtasi vielä väittää että se oli tuore kuva hänestä. Rivien välissä haukkui minut pinnalliseksi kun kiinnitin niin paljon huomiota ulkonäköön. "Ai sen kuvanko takia sitä sitten vaan tuli lähdettyä ulos".
Kotona katsoin kuvaa vielä kerran. Tasan varmasti ei ollut edes sama ihminen kuvassa, ehkä aavistus samaa näköä siinä määrin että voisi kuvitella vaikka sukulaiseksi (tai netistä etsityksi samanoloiseksi kuvaksi...), mutta silmät ja nenä ihan eri malliset, hiusraja täysin erilainen, ja toisella heistä on jopa arpi kasvoissa, toisella ei...
Että mua suututtaa että pitää tuolla lailla valehdella. Tietysti nyt sitten syyllistän itseänikin vähän kun tuo ulkonäkö oli muka niin iso juttu, mutta onhan nuo muutkin valehtelut jo vähän törkeitä! Kieltämättä en ehkä olisi lähtenyt jos olisin nähnyt oikean kuvan, koska tämä kaveri oli kaikkea muuta kun minun tyyliseni ulkonäollisesti, turpea ja harmaa sohvaperuna.
Voi miksi on niin hankalaa löytää ihmistä jonka ei tarvi valehdella.
Että suututtaa.
Sovin cityn deittisivuilla treffit mukavan tuntuisen miehen kanssa. Mukavan tuntuinen kun juteltiin sähköpostilla. Ei omia lapsia, mutta häntä ei minun lapseni tuntunut häiritsevän. Kuvassa ei mikään komistus, mutta eihän se ulkonäkö nyt kaikki kaikessa ole kun muuten oli ihan mukavan tuntuinen ja sanavalmis.
No ei muuta ku treffeille. Kahvilassa jossa sovimme tapaamisen olin vähän ihmeissäni kun joku vieras tyyppi istui pöytään jossa odottelin. No sehän oli tämä sama sankari, aivan täysin eri ihminen kuin kuvassa, enkä sano tätä positiivisessa mielessä. Kymmenisen senttiä lyhyempikin kun sanoi olevansa, ja ainakin kasvoista päätellen muutamia vuosia vanhempi. Jutustelun lomassa kävi ilmi ettei ole ihmekään ettei minun lapset olleet ongelma, häneltä kun löytyy itseltäänkin. Ei tosi tapaa kuin satunnaisesti joten ei kuulemma katsonut tarpeelliseksi kertoa. Kysäisin sivulauseessa kuvasta, ja kehtasi vielä väittää että se oli tuore kuva hänestä. Rivien välissä haukkui minut pinnalliseksi kun kiinnitin niin paljon huomiota ulkonäköön. "Ai sen kuvanko takia sitä sitten vaan tuli lähdettyä ulos".
Kotona katsoin kuvaa vielä kerran. Tasan varmasti ei ollut edes sama ihminen kuvassa, ehkä aavistus samaa näköä siinä määrin että voisi kuvitella vaikka sukulaiseksi (tai netistä etsityksi samanoloiseksi kuvaksi...), mutta silmät ja nenä ihan eri malliset, hiusraja täysin erilainen, ja toisella heistä on jopa arpi kasvoissa, toisella ei...
Että mua suututtaa että pitää tuolla lailla valehdella. Tietysti nyt sitten syyllistän itseänikin vähän kun tuo ulkonäkö oli muka niin iso juttu, mutta onhan nuo muutkin valehtelut jo vähän törkeitä! Kieltämättä en ehkä olisi lähtenyt jos olisin nähnyt oikean kuvan, koska tämä kaveri oli kaikkea muuta kun minun tyyliseni ulkonäollisesti, turpea ja harmaa sohvaperuna.
Voi miksi on niin hankalaa löytää ihmistä jonka ei tarvi valehdella.
Että suututtaa.
