Oliskohan kellään ajatuksia, mielipiteitä tai omakohtaista kokemusta kahden vaiheilla keikkumisesta lapsimäärän suhteen?

["pähkäilijä"]

Olen tässä jo kohta vuoden pähkäillyt miehen kanssa, että mitä pitäisi tehdä. Mies haluaisi vielä yrittää kolmatta lasta ja periaatteessa mäkin olen aina ajatellut, että kolme lasta olisi kiva. Useamman raskauden ja kahden syntyneen lapsen jälkeen tuntuu kuitenkin siltä että en jaksaisi enää millään raskaana oloa, mahdollisia keskenmenoja ja sitten hyvällä tuurilla sitä vauva-aikaa.

Mutta silti mua pelottaa, että myöhemmin tulen katumaan ettemme sitä kolmatta lasta edes yrittäneet. :/

Ikää on kuitenkin jo niin paljon, ettei päätöstä voi enää montaa vuotta siirtää.

 

["Joo"]

Mietin kans noita samoja juttuja pitkään ja vauva nyt 5kk Isommat sisarukset 9v ja 6v. Olen niin onnellinen että päätettiin "tehdä" vielä kolmas. Vähän tekis nyt mieli vielä yhtä mutta eiköhän nää ole nyt tässä

 

["aapee"]

[QUOTE="Joo";23595677]Mietin kans noita samoja juttuja pitkään ja vauva nyt 5kk Isommat sisarukset 9v ja 6v. Olen niin onnellinen että päätettiin "tehdä" vielä kolmas. Vähän tekis nyt mieli vielä yhtä mutta eiköhän nää ole nyt tässä [/QUOTE]

Kiitti vastauksesta. Mikä teillä sai vaakakupin kallistumaan vauvan puoleen? Oliko raskaus / vauva-aika samanlainen mitä muistit?

 

["Joo"]

En osaa sanoa mikä sai sitten kuitenkin kallistumaan vauvan puolelle, mies sai kai houkuteltua ja hyvä niin . Raskausajoista en ole koskaan kauheasti tykännyt, en nytkään... Vaikka vauva on ns. vaativa vauva, osaan nauttia tästä vauva-ajasta ja kotona olosta nyt jotenkin tosi paljon enemmän kuin ennen. Vaikka vauva on huono uninen ja itkee paljon, osaan nyt ottaa rennommin kuin aikaisempina vauva-aikoina

 

["Mmm"]

Meillä jahkaillaan toista. Mies ei ole kauheen lämmenny ajatuksesta että, olis toinen lapsi. Mutta, silti ei halua myydä esikoisen vauva tavaroita eikä vaatteita. Sano vaan syyks että, jos kattois sitä asiaa muutaman vuoden päästä. Ite haluisin viä toisen lapsen, esikoinen on 1v. Meillä nyt ei oo ton ajan kanssa mitään kiirettä viä. Että jos sitä muutaman vuoden viä odottelis . Saa esikoinen nauttia jakamattomasta huomiosta ja saa nauttia olostaan kun, on huomion keskipiste . Ehkä jonakin päivänä, toivottavasti, saisin taas hoivailla ihan pientä vauvaa

 

[Ultramariini]

On. Ennen kolmatta lastani kävin läpi oikeastaan ihan kriisin aiheesta. Mies oli halukas, mutta ei painostanut minua ja olisi " tyytynyt" kyllä kahteenkin.
Minä vatvoin ja väänsin ja mietin. Mutta sitten pistin tiukan kysymyksen itselleni, että voinko sanoa ajatukselle ei. Ja vaikka epäilin omaa jaksamistani, olin jo ylittänyt itselleni asettaman lapsensaamisiän ja järki puhui kahden lapsen puolesta... totesin että se, ettemme edes antaisi onnelle mahdollisuutta tuntuisi kamalammalta vaihtoehdolta. Annoimme onnelle mahdollisuuden ja saimme kolmannen lapsen. =) Senkin jälkeen tuntui haikealta ajatus siitä, että perhekoko olisi tässä. Mutta vain haikealta, ei sellaiselta kaipaukselta, jota tunsin ennen kuin aloin kolmatta odottaa.

 

[tytönjapoikienmamma]

Mulla oli tyhjä aukko sydämessäni ja kuopukseni täydensi sen. Olen ikionnellinen.

 

["piikki"]

minä tekisin sen kolmannen lapsen vaikka en pidä yhtään raskausajasta ja lapset alkaa nyt olemaan sen ikiäisiä että enemmän aikaa olis itselleen ja parisuhteelle, mutta silti tiedän että tulen katumaan jos ei kolmatta tule, meidän perheestä puuttuu vielä joku. ongelma on vaan että mies ei tahdo.suoraan ei ole sanonut mutta rivienvälistä sen voi lukea.

 

[meerikö]

[QUOTE="Joo";23595677]Mietin kans noita samoja juttuja pitkään ja vauva nyt 5kk Isommat sisarukset 9v ja 6v. Olen niin onnellinen että päätettiin "tehdä" vielä kolmas. Vähän tekis nyt mieli vielä yhtä mutta eiköhän nää ole nyt tässä [/QUOTE]

Meillä melkein sama tilanne. Lapset 7v, 5v ja 6kk. Ensin päätettiin, että kaksi on sopiva määrä, mutta muutettiin kuitenkin mieltä. Sitten "tehtiin" vauvaa pari vuotta ja tuostakin välissä oli kuukausia ehkäisyllä kun epävarmuus iski vielä silloinkin. Mulla ollut aina vaikeat raskaudet ja synnytykset enkä ole erityisemmin nauttinut vauva-ajastakaan.

Mulle raskaus oli näistä kolmesta vaikein, mutta onnellisin ja vauva-aika _aivan ihanaa_ paljon parempaa mitä kahden ekan kohdalla. Ja sama mulla, että nyt haluaisin neljännen, mutta pysyn "järkipäätöksessä" ja nämä saa riittää. Tylsää, kun vasta nyt löysin itsestäni sen "vauvaihmisen" mitä en ole koskaan ennen ollut. Ehkä syynä on myös se tieto, että tämä on viimeinen kerta.

Jos multa kysytään niin hommiin vaan ap! Et tule katumaan.

 

["mä"]

Jos miehesi haluaa, niin onkos hän hoitanut niitä kahta vauvaiästä alkaen kaikki illat, yöt, viikonloput ja lomat? Ellei, unohda koko juttu.

 

["vieras"]

Mä käyn lähes päivittäin itseni kanssa keskustelua siitä, jääkö tyttömme ainokaiseksi vai yritämmekö jossain vaiheessa saada toisen lapsen. Olen hyvin nuori vielä, ja ainakin syksyllä alkavat korkeakouluopinnot aion suorittaa pois, ennen kuin seuraavaa lasta edes vakavasti harkitaan. Mutta onko ainakin 6 vuoden ikäero lapsille ''liikaa''? Minkälainen tukiverkko meillä on silloin? Olen valitettavasti hyvin viehtynyt tähän helppoon elämään yhden lapsen kanssa, lapsi on lisäksi ollut todella ihana ja helppo tapaus. Lisäksi mietin, ehkä jonkun mielestä typerästi, että rakastaako sitä toista lasta yhtä paljon, kuin ensimmäistäkin? Etenkin jos se kakkonen olisi koliikkinen yövalvoja ja ns. vaikea lapsi? Taloudellinenkin tilanne vaikuttaa tietysti paljon.

 

["poikia3"]

Meillä on 3 lasta, ja pian kuopuksen syntymän jälkeen haaveiltiin vielä neljännestä. Mutta mun täytyy sanoa, että onneksi vain haaveiltiin, sillä elo näiden kolmen olemassa olevan kanssa on ollut väliin niin haasteellista, että olisi varmaan oman jaksamisen kanssa ollut isoja ongelmia.

Mun esikoisella on siis add eli keskittymishäiriö, joka vaikuttaa suuresti hänen koulunkäyntiinsä ja on vaatinut kotona paljon työtä. Keskimmäisellä taasen on vaikeuksia lukemaan oppimisen ja kirjoittamisen kanssa, on edelleen ikäisiään perässä. Ja hänenkin kanssaan tehdään läksyjä joka ikinen ilta. Lisäksi päälle tulevat vielä poikien harrastukset ja oma vaativa työ. Jos pitäisi jaksaa vielä enemmän, niin voi olla ettei onnistuisi enää.

 

["vieras"]

Kysyin äidiltäni ja anopilatani mitä asiaa katuvat elämässään ja molemmat vastasivat (toisistaan tietämättä) että sitä, etteivät yrittäneet kolmatta lasta.
Mä en aio jäädä katumaan, mä haluan et mun lapsilla on sisaruksia, ei vain yhtä, vaikka sekin on jo paljon.
Vuosi kun vielä vierähtää, aletaan yrittää kolmatta, nyt lapset vielä niin pieniä, ettei kiirettä ole

 

["aapee"]

Tämän ketjun tuloksena olen alkanut hieman kääntymään sen puoleen, että ehkä sittenkin se kolmas lapsi voisi olla meidän perheen juttu. Erityisesti ajattelemaan laittoi Ultramariinin omakohtainen kokemus, jonka pähkäily oli suoraan kun minun omista aivoistani tällä hetkellä. Lisäksi en haluaisi itse kuulua niihin naisiin, jotka katuvat että lapsilukumäärä jäi kahteen.

Eli ehkä sittenkin...? Olisi kiva vielä kuulla jos palstalta löytyisi muita kokemuksia asian suhteen?

 

["nelli"]

mulla kans oli samanlaisia pähkäilyjä vaikka ei ollutkaan ihan vielä iästä kiinni se lasten hankinta. Kolmannessa raskaudessa nautin täysillä kaikesta ja myös vauva ajasta koska tiesin varmasti että se on viimeinen raskaus ja vauva aika mun kohdalla. Toisen kohdalla en ollut varma ja en sitten raaskinutkaan luopua niistä vauva jutuista ja itketti ajatus et se kaikki olis mun kohdalta ohitse nyt. Kolmas lapsi kun ilmoitti tulostaan niin olin jo asennoitunut että tämä on viimeinen ja olin henkisesti valmis antamaan vauvatavarat enemmän tarvitseville. Mulla ei oo ollut keskenmenoja joten sellasta en oo osannu pelätä ja varmaan vaikeat raskaudet olis laittanu enemmän miettimään että jaksaako vaiko ei.