S
Sinä maksat!
Vieras
Eurokriisi
Rehn: Kreikan velkoja pitää leikata
EPA/THIERRY ROGE
Euroopan talouskomissaari Olli Rehn sanoo, että Kreikan velkataakan leikkaamisesta pitää saada aikaan sopu 12. marraskuuta mennessä. Kreikka toteuttaa parhaillaan rankkaa säästöohjelmaa, mutta se ei yksinään riitä palauttamaan maata kestävälle velkauralle.TaloussanomatBloomberg
6.11.2012 07:34
Kreikan velkataakan alentamisesta on saatava sopu euroryhmän ensi viikon kokoukseen mennessä, Euroopan unionin talouskomissaari Olli Rehn sanoi eilen Meksikon G20-kokouksen yhteydessä.
Meillä pitää olla 12. marraskuuta mennessä yhteinen näkemys siitä, miten Kreikan velkataakkaa pienennetään, rikkaiden maiden G20-ryhmän kokouksessa puhunut Rehn sanoi.
Olen luottavainen, että löydämme sovun, hän sanoi.
Niin kutsuttu troikka eli Euroopan komissio, Euroopan keskuspankki (EKP) ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ovat painostaneet Kreikkaa uusiin talousuudistuksiin julkisen talouden alijäämänsä supistamiseksi ja taloussääntelyn vapauttamiseksi. Kreikan toimet eivät yksistään riitä, sillä lisäleikkauksien aiheuttama poliittinen vastarinta ja talouden romahtaminen uhkaavat maan velkatavoitteita. Mikäli Kreikan velkataakka halutaan kestävälle tasolle, sen katsotaan vaativan leikkauksia myös julkisten velkojien saatavissa.
Kreikan pääministeri Antonis Samaras sanoi eilen, että huomenna keskiviikkona parlamentissa äänestykseen tuleva säästöpaketti on viimeinen, jonka Kreikka kestää. Kreikka on saanut yhteensä 240 miljardia euroa lainalupauksia troikalta vuodesta 2010.
Ennen Rehniä kokouksessa puhunut, nimettömänä pysytellyt G20-virkamies sanoi epäilevänsä Rehnin aikataulutavoitetta. G20-maiden valtiovarainministerit varoittivat euromaita viivyttelystä eurokriisin ratkaisussa.
Rehn ylisti kokouksessa Euroopan päättäväisyyttä tehdä kaikki tarvittava euron vakauttamiseksi. Esimerkiksi pankkiunionin ja pankkien kriisinhallintamekanismin Rehn uskoo johtavan euron asteittaiseen vakautumiseen.