oma aika, kotityöt,parisuhde lapsiperheessä

[omaa aikaa]

Kuinka paljon teillä on omaa aikaa? Oletteko viikottain poissa kotoa harrastusten parissa, kavereita tapaamassa yms?Ja onko miehellä myöskin omat harrastukset, jolloin yhteistä aikaa ei ole niin paljon kun jompi kumpi on menossa ja toinen hoitaa lasta/lapsia?

Entä kuinka olette miehen kanssa jakaneet kotitöt? Teetkö itse lähes kaiken jos kotona olet vaiko tekeekö mies suurin piirtein yhtä paljon?

Nämä asiat mietityttää jatkuvasti.Itse käyn tosin vähän missään ja teen paljon kotitöitä.
Lapseni on pian 11 kuukautta, olen hoitovapaalla ja imetän edelleen. Kerran viikossa käyn jumpassa, mutta muuten olen kaikki illat kotona. Päivisin normaalisti meillä on joka viikolla jotain ohjelmaa, paitsi silloin kun sairastellaan, ollaan kotona vaan. Olen vaan alkanut kaivata enemmän omaa aikaa, haluaisin tuntea olevani "nainen ja ystävä", en vain äiti, vaimo, kotitöiden tekijä, arkinen ja nuutunut.

Mieheni tekee tosi paljon töitä ja usein tekee töitä vielä illalla kotonakin, mikä ärsyttää, koska silloin tuntuu, että itse hoitaa lasta aamusta iltaan. Lapsi on vielä suurimman osan ajasta ollut iltavirkku ja mennyt samoihin aikoihin nukkumaan kuin itse, n. puolilta öin. Meillä minä teen aika lailla kaikki kotityöt ja sehän välillä rasittaa kovasti.

Parisuhteen hoitaminen kans on aika haasteellista, kun tuntuu ettei aina jaksaisi tehdä niitä rakkautta synnyttäviä rakkauden tekoja Puolisolle. Kai sitä jo "ammentaa ittensä tyhjiin" lapsen seurassa kun hänelle jakaa hellyyttä...

Hieman on välillä ankea mieli kaikesta tästä elämänmuutoksesta, vaikka ihana elämänmuutos lapsen saaminen kaiken kaikkiaan on ollut. On vain niin välillä, että kaipaa sitä omaa aikaa...

 

[kodinhoitaja?]

Meillä mennään näin:
Miehen oma-aika: käy päivittäin töiden lisäksi (tekee usein töitä myös vkl:na) myös salilla, uimassa tai lenkillä. Lisäksi usein iltaisin pelaa jolloin tarvii aamusin lisää nukkumisaikaa.
Mun oma-aika: Pojan nukkuessa päikkyjä jos ei ole tiskattavaa, siivottavaa tai väsytä niin, että käyn nukkumaan myös. Myös illalla mulla on omaa aikaa jos jaksan valvoa pojan mentyä nukkumaan klo 21-22 jälkeen ottaen huomioon, että täytyy jaksaa herätä klo 6-7. Mies siis antaa mun nukkua pidempään joka toinen hänen vapaa päivä ja niitä ei kauheesti ole. Olen ollut ulkona ilman poikaa 1v4kk aikana varmaan 5krt (käynyt leffassa ja siskoni kanssa kahvilla).
Kotityöt jaetaan näin: Mies sanoo että huomenna siivotaan ja seuraavana päivänä minä sitten yksin siivoon. Eli joka pv imuroin, tiskaan 1-2krt/pv, teen yleiset siivoustyöt... Mies havahtuu siivoomaan "oma-aloitteisesti" ehkä kerran kuussa kunnon painostuksen jälkeen.

 

[näin meillä]

meillä kolme lasta 4v, 2v ja 4kk. mies käy päivät töissä joten luonnollisesti mä olen kotona lasten kanssa.mieheni tekee aikaista vuoroa ja pääsee joka päivä töistä klo.14.00. työpäivän jälkeen käy 2 krt/vk salilla.

itse käyn kerran viikossa jumpalla ja kerran viikossa kaupassa ilman lapsia jolloin saan myös omaa aikaa! päivät olemme muuten yhdessä koko perhe. asumme vanhassa omakotitalossa joten remonttia mieheni tekee välillä iltaisin!
yhdessä käymme kerran viikossa pelaamassa sulkkista kun mummut vahtii vuoroin lapsia. viihteellä(elokuvissa,syömässä yms) käymme aina yhdessä kun lapset menevät mummuille yökylään. (tosin nyt ei ole tullut käytyä kun vauva on niin pieni ja imetän) sitten jos esim.miehelläni on saunailta niin toki hän sinne menee ilman minua! tai joskus saatan itse käydä ystäväni kanssa esim.keilaamassa.

meillä homma toimii todella hyvin ja aika raskaalta kuulostaa tuo että sinä teet kaiken! eikö auta jos yrität puhua miehellesi siitä suoraan?

meillä minä siivoilen päivisin koska kotona oon mutta iltaisin kun mieheni on kotona niin hän tekee puolet kotitöistä pyytämättä! itse toki teen aina "kunnon siivon",siis lattian pesun,vessan pesun,imuroinnin itse) en edes jaksais jos mieheni ei olisi apuna niin paljon,sen verran raskasta on kolmen kanssa olla! mieheni siis tasapuolisesti tyhjentää ja täyttää astianpesu konetta,siivoaa lasten leluja,pesee pyykkiä yms kanssani. tai sitten hän on ulkona lasten kanssa että saan rauhassa siivota.

mutta kovasti jaksamisia sinulle ja vaadi enemmän omaa aikaa jos olet sen tarpeessa!!

ps.meillä lapset on opetettu illalla nukkuun omaan sänkyyn klo.20.00 joten ilta on molempien omaa aikaa sekä meidän yhteistä aikaa. meidänkin nuorin oli kova valvomaan mutta kuukausi sitten ruvettiin opettamaan hänelle rytmiä että klo.20 mennään omaan sänkyyn ja nyt hän on siihen sopeutunut. suosittelen että opettaisitte lapselle rytmin että illalla ajoissa nukkuun niin saisit illat aikaa itsellesi! =)

 

[4n mama]

Meillä 4 lasta 11v, 9v, 1v2kk ja alle 2kk.

Omaa aikaa on viikottain.Tapaan ystäviä, käyn syömässä tai kahvilassa, taidenäyttelyssä tms.Mieheni myös pääsee vastavuoroisesti suunnilleen yhtä paljon.

Siivoamme huushollia tasapuolisesti. Lauantaisin on suursiivous, johon osallistuu kaikki paitsi vauvat. Itseasiassa saatan usein mennä vauvojen kanssa kävelylle siivouksen ajaksi ettemme ole jaloissa=) Ei ole kotityötä jota mieheni ei tekisi.Isossa asunnossa, jossa paljon lapsia siivottavaa piisaakin. Ruuan laitan minä, koska tykkään siitä.Useinmiten pesen myös pyykit.Päivällä ollessani kotona kyllä siivoilen jos kerkiän, mutta yleensä ei ole vapaa-ajan ongelmaa, siitä pitää nuo vauvat huolen=)

Myös meillä on lapset nukkumassa 21.30 mennessä, joten sen jälkeen voimme saunoa, katsoa tvtä tms. Miehelläni on kylläkin uein iltaisin töitä koneella, jolloin luen itsekseni lehtiä, katson mielisarjojani nauhalta tai saunon.

Naisellisuuden ja romanttisen parisuhteen aika on hieman myöhemmin, olen hyväksynyt sen täysin. Lapset ovat vain hetken pieniä.

 

[Rohkeasti harrastamaan]

Tuttuja tuntemuksia. Minä aloitin toista lasta odottaessani opiskelun avoimessa yliopistossa, saadakseni omaa aikaa ja kokemuksia kodin ulkopuoleltakin sekä identiteetin muunakin kuin "kotiäitinä". Opiskelu on ollut omatahtista ja todella antoisaa, vaikka toisin voisi luulla kun on pienet lapset. Sujuu pääosin tenttien ja kirjallisina töinä, lukemiseen nipistyy aikaa illasta kun lapset nukkuvat. Oma aika tasapainoittaa kotielämää, vaikka sekin on vaativaa, siitä saa ihan ylimääräistä tsemppiä. Kannattaa harrastaa, se antaa enemmän kuin ottaa.

Kotityöt meillä hoidetaan niin, että minä teen ruuat ja astiat korjataan yhdessä, yleisjärjestys pidetään yhdessä yllä ja minä teen isommat siivoukset sekä hoidan pyykit. Ihan sopivassa määrin mielestäni menee, mies kuitenkin tekee pitkää päivää kodin ulkopuolella. Ajattelen myös niin, että jos kotona tulee hirveästi siivoamista, on se tavallaan oma "vikani" kun en pitänyt yleissiivoa yllä. Lapset kun oppivat levittelemään tavaroitaan jos sen sallii ja oppivat myös keräämään omat rojunsa kun siihen jaksaa kannustaa.

Tarkoitus oli siis sanoa, että kodin ulkopuoliset harrasteet eivät ole perheeltä pois vaan tuovat lisää potkua kotielämään ja parisuhteeseenkin. Ei kukaan halua olla pelkkä kodinhoitaja eikä kenenkään pitäisi joutuakaan olemaan sellainen. Äkkiä siinä masentuu jos itsensä määrittelee vain sellaisena. Itsensä kehittäminen jollakin tavalla (liikunta, tanssi, taide, opiskelu) palkitsee hyvällä ololla paitsi itseä niin koko perhettä.

 

[samoin kuin sinulla]

Meillä vauva 11kk ja imetän edelleen myös öisin. Olen hoitovapaalla. Käyn kerran viikossa omassa harrastuksessa, mies harrastaa 2-4 kertaa viikossa töiden jälkeen. Menen nukkumaan samaan aikaan vauvan kanssa, mies tulee myöhemmin, tekee illalla töitä tai katselee televisiota/lukee lehtiä. Teen jonkin verran kotitöitä, mieheni tekee niitä myös hiukan, mutta aika laiskasti siis siivotaan, mieheni ei sano mitään, mutta hänen mielestään minun pitäisi varmaan päiväsaikaan saada talossa jotain aikaiseksikin... Haluaisin että olisi siistimpää, mutta en vauvan vahtimiselta ehdi ja olen aika väsynyt, vaikka nukun joskus vauvan kanssa päiväunet yhdessä. Muutoin omaa aikaa on vähän iltaisin kun mies leikittää vauvaa. Saisin omaa aikaa antamalla lapsen isovanhemmille hoitoon, mutta asia on hankala - haluan olla lapsen kanssa koko ajan ja sitten kärsin kun ei ole omaa aikaa...

Itselläni siis hyvin samanlainen tilanne kuin alkuperäisellä. Olen erittäin onnellinen vauvasta, mutta joskus koko elämänmuutos rassaa... Jääkö lapsiluku siis yhteen, vaikka joskus halusin paljon enemmän??

 

[aikaa on]

Meillä ajatus on sellainen että kumpikin tekee oman 'työpäivänsä', mies työpaikassaan ja minä kotona. Kummankaan työ ei ole erityisen rankka (=lapsi on helppo tapaus). Mies harrastaa kaksi kertaa viikossa kodin ulkopuolella pari tuntia kerrallaan. Muina iltoina hän on päävastuussa lapsenhoidosta. Näinä iltoina käyn yleensä kaupassa, yksin kävelyllä tai teen kotitöitä. Ollaan myös paljon yhdessä koko perheen voimin. Meillä siivotaan kunnolla vain n. kerran kahdessa viikossa. Päivisin lapsen nukkuessa yleensä lueskelen tai olen netissä. Omaa aikaa on paljon ja olen tosi tyytyväinen tähän järjestelyyn.

 

[hyvin tuttua]

Alkuperäisen kirjoitus tuntuu tutulta. Meillä lapsi 2.v ja toinen syntyy ihan kohta. Olen ollut kotona hoitovapaalla. Mies tekee pitkää työpäivää 12-14 h, monesti 6 päivää viikossa. Vapaapäiviä tai niitä lyhyempiä päiviä on harvoin. On tietysti töistä tullessaan väsynyt ja haluaa usein nukkua hetkisen. On työssään sellaisessa asemassa, että puhelin soi kotonakin jatkuvasti, eikä siis työt lopu siihen kun tulee kotiin. Ymmärrän, että hänen on pakko tehdä paljon töitä, jotta pystyn olemaan kotona ja jonkinlainen elintaso on taattu.

Kotityöt on jaettu niin, että mies tekee viikonloppuna useimmiten ruokaa ja iltaisin täyttää tiskikoneen ja laittaa sen päälle, vie roskat ja kantaa puut sisään. Minä hoidan lapsen 24h ja muut kotityöt.

Omaa aikaa mulla on silloin kun lapsi on päiväunilla (1h) ja illalla kun nukahtaa (klo 21-21.30) on miehen kanssa hetki yhteistä aikaa. Mies on todella harvoin kaksin lapsen kanssa, yleensä joudun sitten anopin kanssa sopimaan lapsen hoidosta, jos minun pitää jonnekin päästä. Kohta mulla on 2 lasta hoidettavana ja pelottaa, että oma aika loppuu kokonaan.

Miehellä ei ole harrastuksia, joten kotona ollessa ollaan koko perhe yhdessä (silloinkin yleensä minä touhuan lapsen kanssa ja mies surffaa tai nukkuu tai on puhelimessa). Minä olen luopunut vähistäkin harrastuksistani, koska lapsenhoitoa on aina niin vaikea järjestää, kun mies ei ehdi/(eikä uskalla) olla lapsen kanssa. Välillä olo tuntuu kotiorjalta, vaikka tuntuu, ettei mulla ole oikeutta valittaa, koska kotona ollessani mulle kuuluu lapsenhoito ja kotityöt ja mies tuo työllään leivän pöytään.

Kaipaan niin suunnattomasti sitä, että voisi joskus tehdä sitä mitä huvittaa, mennä ex tempore jonnekin ym. En kai vieläkään ole sopeutunut tähän elämänvaiheeseen, vaikka lapsi oli kovin toivottu ja haluttu. Toisina hetkinä nautin kovasti kotiäitiydestä ja lapsen/kodin hoidosta ja toisina hetkinä taas haluaisin olla jossain muualla.

Parisuhde kaipaisi huomattavasti enemmän, pitää vain toivoa, että se kestää, ehkä sillekin vielä aika tulee.

Kirjoitukseni oli varmasti aika epäselvä, mutta sainpa purettua näitä tuntoja.

 

[Liila]

Muistakaa, että vauva- ja taaperoaika menee nopeasti ohi. Jos ukko ei tajua sitä, niin omapahan on mokansa. Kouluiässä lapsilla on omat kaverit ja omat menot, ja silloin äidillä on yllin kyllin omaa aikaa. Vaikka nyt välillä väsyttääkin ja miehen omat menot ärsyttävät, niin yritän pitää mielessä, että kohta tämä on ohi. Pian lapseni eivät enää tarvitse minua yhtä paljon ja silloin varmasti muistelen haikeana tätä elämänvaihetta.

Minulla on 2,5 v ja kohta 6 kk ikäiset lapset. Vuoteen en käynyt missään, mutta nyt tämän vuoden alussa aloitin tanssiryhmässä käymisen kerran viikossa. Satunnaisesti alan myös käydä ulkona ystävieni kanssa. Olen onnellinen näistäkin pienistä vapauden hetkistä. Harrastukseni ja omat menoni saan tulevaisuudessa vielä takaisin, mutta lasteni vauva-aikaa en enää saa.

 

[lkjkjlkj]

Jonkun ruotsalaistutkimuksen mukaan se, että mies on mukana yhtälailla kotihommissa kuin nainen, vähensi avioeroriskiä huomattavasti. Allekirjoitan täysin. Koska normaalisti (äitiyslomia lukuunottamatta) molemmat käymme töissä, on mielestäni normaalia, että molemmat tekevät myös kotona jotain. Mieheni lähinnä vastaa kaupassakäynnistä ja ruuasta, minä siivoamisesta ja pyykeistä.

Meillä on jaettu vanhemmuus, molemmat ovat lasten kanssa ja molemmat vanhemmat ovat yhtä tärkeitä lapsille. Isä ei ole koskaan halunnutkaan "kakkosvanhemman" roolia, vaan on alusta alkaen ollut opettelemassa vauvanhoitoa siinä missä minäkin. Molemmille tämä oli uusi juttu, enkä usko mihinkään äidinvaisto-tyyppiseen juttuun, että mies ei ilman sitä osaisi hoitaa lapsia. Kaiken oppii jos haluaa.

Niin, siitä omasta ajasta. Noin kerran viikossa käyn esim uimassa ja mieheni käy parina iltana viikossa kanssa urheilemassa. Sitten välillä käyn esim kaupungilla pyörimässä, kaupoissa ja kavereita moikkaamassa.

Sunnuntaisin lapset viedään mummilaan muutamaksi tunniksi ja tehdään mitä lystää. Käydään taidenäytteilyissä, pubissa pelaamassa lautapeliä (juopottelematta), nähdään kavereita yksin tai yhdessä, käydään tahoillamme harrastamassa liikuntaa..

Lapset menevät nukkumaan viimeistään klo 21, joten sen jälkeen on kanssa omaa aikaa tai aikaa miehen kanssa pari tuntia ihan hyvin tai viikonloppuisin pidempäänkin. Viikonloppuaamuisin noustaan ylös vuoroaamuina lasten kanssa, mikä on muuten tosi tärkeä juttu mulle. Pakko saada yhtenä aamuna viikosta nukuttua univelkoja pois, joita vauva vielä vähän teettää..

Parisuhteen hoidosta on turha ottaa stressiä silloin kun vauva on pieni. Kyllä se tilanne siitä normalisoituu kun lapsi on vuoden, pari. Jos yrittää "joka kenttää" hoitaa täydellisesti ei varmasti hoida mitään kunnolla ja saa itsensä vain väsyneeksi. Kunhan ei ihan kamalaksi pirttihirmuksi heittäydy ettei mies jaksa, mutta siihen auttaakin se, että itelläkin on välillä jotain muutakin elämää kuin ne kotiympyrät.

 

[omaa aikaa (ap)]

Niin, kyllähän tämä on aivan ainutlaatuista ja ihanaa aikaa, tuntuu vain ettei välillä vuorokaudessa aika riitä kaikkeen tekemiseen ym ja turhaa tulee stressattua siitä, ettei koti ole aina siisti, itse ole huoliteltu ulkonäöltä ja positiivinen mieleltään, ei aina jaksaisi leikkiä ja touhuta lapsen kanssa (aamusta iltaan)jne.

Kyllä olen huomannut, että tuo yksi harrastusilta itselle on tosi tärkeä, myös vauvapiirissä ja muskarissa käynti, ja muiden kotiäitien ja lasten tapaaminen ovat tärkeitä. Ylipäänsä se, että lähes joka päivälle on jokin kiva juttu auttaa jaksamaan kotona. Ja kiva, että täällä pystyy purkaa tuntojaan, jos välillä ahdistaa. Tämä viikko sattui olemaan hankala miehen tehdessä iltaisinkin töitä kotona ja kun itse hoidin sairasta lasta kotona koko viikon, niin eihän sitä muuta tarvi kun alkaa tympimään.

Kyllä minäkin suurimmaksi osaksi nautin elämästä ja lapsen hoitamisesta enkä tunne halua palata työelämään, koska en halua olla vauvasta erossa. Samasta syystä en myöskään ole vielä hankkinut enempää harrastuksia, ehtiihän sitä myöhemmin.

Toivon tietenkin, että miehen työt helpottuvat ennen kuin meille tulee toinen vauva ( sitten joskus), koska muuten aikaa tulee olemaan vielä paljon vähemmän.

 

[isälle rohkeutta]

Jos isä ei ole alusta asti ollut täysipainoisesti mukana lapsen kuvioissa, voi olla vaikea aloittaa, vaikka haluaisikin. Itse esim. haluaisin pitää enemmän yhteyttä veljeeni, mutta kun olemme jo vähän vieraantuneet, yhteyden ottaminen tuntuu vaikealta. Saman tyyppinen tunne voi olla isällä lapsen suhteen. Kun ei oikein luota omaan osaamiseensa, on helpompi keskittyä johonkin sellaiseen jonka varmasti osaa eli tekee esim. töitä kotonakin, vaikka ei olisi ihan pakko.

Kyllähän se vähän paapomiselta tuntuu, mutta jos jotenkin koittaisi pikkuhiljaa vahvistaa miehen itsetuntoa isänä. Esim. kehumalla ja korostamalla sitä kuinka hyvä olo siitä tulee, kun ymmärtää omaa lastaan ja on varma olo omasta vanhemmuudestaan. Aikuisen miehen tietty olettaisi tajuavan nämä jutut itsekin, mutta tosi monella se ei vaan jostain syystä mene niin. Isän läsnäolo on kuitenkin lapselle niin tärkeää, että ehkä sen vuoksi voisi vähän tinkiä tasa-arvosta niinä ekoina vuosina.

 

[Ehkä näin?]

Dilemma:

Äiti ajattelee: isä pääsee päiväksi töihin ja sillä on siellä aina kivaa
Isä ajattelee: äiti saa olla päivät kotona ja sillä on siellä aina kivaa

Isän pitää ottaa osaa kodin pyörittämiseen ja äitien pitää uskaltaa jättää lapset isälle hoitoon! Tämä lisää parisuhteeseen ymmärrystä ja toisen kunnioittamista.

Miten se sitten onnistuu???

Puhukaa suoraan asioista kiihkoilematta ja syyttelemättä. Ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä asioita. Ei kannata kuvitella mitä toisen päässä liikkuu, koska se veikkaus menee yleensä metsään. "Minusta tuntuu pahalta, kun.." on hyvä lauseen aloitus. Jos ihminen rakastaa sinua, niin hän ei halua että sinuun sattuu.

Jos mies on epävarma, niin kannustakaa. Moitteet ei johda mihinkään. Mies ei ole välttämättä koskaan hoitanut lasta tai tehnyt ruokaa. Luottakaa miehen arviointikykyyn. Hän saattaa tehdä asiat toisin ja mielestäsi väärinkin, mutta virheitä sattuu ja niistä oppii.

 

[hanne]

Meidän perheessä on yksi lapsi 10 v ja koira. Mies on yrittäjä. Olen tullut siihen tulokseen, että yrittäjyys on jokin oma rotunsa ja siinä erikoisessa asemassa, ettei muusta tarvitse välittää. Perhe ja siisti koti on toki hyvä olla, vaimo edustustilaisuuksiin ja lapsia, kunhan vain eivät häiritse. Käyn normaali päivätöissä, menee alle 9 tuntia matkoineen päivässä ja huolehdin lähestulkoon kaikesta kotona, kaupassakäynnit, siivoukset, pyykit, lumenluonnit,,..ja hoidan tietty lapseni. Olen vähän masentunut tästä kaikestä, mutta iloni on lapseni ja se, että en ole riippuvainen rahallisesti miehestäni. Voimme lapsen kanssa halutessamme tehdä mitä me haluamme. Mutta eipä ole juuri parisuhteessa hurraamista,...
Huolehdin itsestäni, ulkoilen paljon yksikseni tai lapsen kanssa, jotenkin sitä vain mennään eteenpäin, kuin mummo lumessa!