Oma äiti ahdistaa/vituttaa

[apee]

Olen jo reilusti yli kolmekymppinen ja itsenäinen nainen. Tunnen kuitenkin jatkuvasti ahdistusta omaa äitäni kohtaan ja osoitan sen olemalla tyly ja inhottava. Kun äiti soittaa, alkaan minua samantien vituttamaan enkä oikein tiedä miksi.

Lapsena äiti oli vähän etäinen ja lähennyimme vasta, kun muutin pois kotoa ja useamman vuoden kaikki oli ihan hyvin, nyt useampi vuosi on jo ollut tällaista. Kun näemme (noin kaksi kertaa kuussa), kaikki on ihan hyvin ja minusta on mukavaa tavata äitiä, mutta puheluissa ja jotenkin ennakkoon alan ahdistua. En myöskään osaa kertoa äidille mitään tärkeitä asioita elämästäni.

Äiti on mielestäni aina ollut jollain tapaa itsekäs, mutta toisaalta taas lämmin ja mukava ihminen. Äiti ei ole minulle koskaan tehnyt mitään pahaa eikä ole ilkeä yms. Minua vaan ärsyttää suunnattomasti hänen puuttumisensa, pienikin, omaan elämääni. Ärsyttää puhua ylipänsä yhtään mitään... huoh. Äiti on mielestäni vähän marttyyri, mutta haluan korostaa ettei kyse ole mistään narsistista, kun sitä usein näissä jutuissa tuputetaan.

Inhottaa tämä oma olotilani. Tuntuu, että puran jotain omaa pahaa oloani äitiini. Lapsuudessa on varmasti asioita, joita en ole käsitellyt tarpeeksi hyvin, mutta jotenkin haluaisin, että oisin olla äidille aikuinen, hyvä ystävä, läheinen ja ennen kaikkea haluan olla hänelle hyvä ja kiltti, nyt olen hankala ja inhottava ja inhoan sitä!

Onko muilla tällaisia tunteita tai kokemuksia? Osaatteko auttaa miten lähtisin purkamaan tätä tilannetta, miten pääsisin tästä katkeruudesta/ahdistuksesta eroon?

 

[ohi mennyttä]

Minulla oli aika samanlainen tilanne, kun olin itse samassa iässä kuin sinä nyt, äitini on minua 25 vuotta vanhempi. Aloin ärsyyntyä äidistä, enemmän kyllä tavattaessa, ärsyynnyin kun äiti tassuttelee kävellessään niin, että jalkapohjat suhisevat lattiaa pitkin ja siitä, kuinka äiti pistää kielenpäätä ulos suusta syödessään jogurttia. Kummassakaan tavassa ei ole mitään erityistä vastenmielistä tai pahaa, mutta minua ärsytti, en muista, että teininä olisin huomannut moista tai ainakaan ärsyyntynyt. Sitten kun meni taas aikaa ja alan itse olla viisissäkymmenissä on tullut armollisuus äitiä kohtaan, enkä ärsyynny äidin tavoista. Ehkä siksi, että sen oman vajavaisuutensakin jo ymmärtää ja varmasti minussakin on ärsyttävyyksiä.

Sinä vaikutat kyllä järkevältä ihmiseltä, uskon että tuo vaihe menee kyllä ohi, jossa äitisi ahdistaa sinua.

 

[apee]

Minulla oli aika samanlainen tilanne, kun olin itse samassa iässä kuin sinä nytsnyt, äitini on äidin 25 vuotta vanhempi. Aloin ärsyyntyä äidistä, enemmän kyllä tavattaessa, ärsyynnyin kun äiti tassuttelee kävellessään niin, että jalkapohjat suhisevat lattiaa pitkin ja siitä, kuinka äiti pistää kielenpäätä ulos suusta syödessään jogurttia. Kummassakaan tavassa ei ole mitään erityistä vastenmielistä tai pahaa, mutta minua ärsytti, en muista, että teininä olisin huomannut moista tai ainakaan ärsyyntynyt. Sitten kun meni taas aikaa ja alan itse olla viisissäkymmenissä on tullut armollisuus äitiä kohtaan, enkä ärsyynny äidin tavoista. Ehkä siksi, että sen oman vajavaisuutensakin jo ymmärtää ja varmasti minussakin on ärsyttävyyksiä.

Sinä vaikutat kyllä järkevältä ihmiseltä, uskon että tuo vaihe menee kyllä ohi, jossa äitisi ahdistaa sinua.

Voi Kiitos kovasti viestistäsi. Tuttua on kyllä minullakin nuo ärsyyntymiset pienistä jutuista.. Viimeksi otti päähän oikein kunnolla äidin syvät huokailut. Huoh tosiaan. Juuri tuota armollisuutta haluaisin oppia ja ymmärtää. Haluaisin hyväksyä äidin sellaisena kuin hän on.

 

["zxc"]

mua kans ärsyttää äiti aika usein..tosin ollaan 45v ja 62v. Varmaan se on just sitä että oottekin nyt molemmat aikuisia ja alkaa huomaamaan noita asioita toisessa..törkeetä sanoa mutta ärsyttää kun tajuaa etä toinen ei kuule enää kunnolla tai tajua asiota yhtä nopeasti..toki itselläkin alkaa tulla lisää ikää

 

[Sisters]

Se äidin murha pitää tapahtua joka äidin ja tyttären välillä????

 

["tuulikki"]

ymmärrän niin hyvin mistä puhut... oon päälle 30 ja koin tuota samaa useamman vuoden ajan. pikkuasiat ärsytti enkä osannut olla yhtään rento. mun kohdalla oli varmaan kyse lapsuudesta ja ajankohtaisesta tilanteesta. kun olin lapsi, äiti oli aika etäinen ja ehkä masentunutkin, ja suhtautui jotenkin tukahtuneen vihamielisesti muhun, eikä osannut luontevasti ottaa vastaan mun kiukkuja ja läheisyyden tarvetta. lisäksi ajankohtaisesti perheessä oli vaikea tilanne, mikä toi mulle syyllisyyttä ja velvollisuuden tunnetta olla äidin kanssa, mikä hermostutti entisestään. näitä asioita perkailin sitten joitakin vuosia, ja onneksi tilanne on helpottanut. nyt voin olla kohtuu normaali äidin seurassa, ja äitikin tuntuu suhtautuvan muhun rennommin kuin ennen. tärkeintä mulle oli päästä rauhassa purkamaan ja ymmärtämään vihantunteita, mitä äitiä kohtaan oli. äidistä irtautuminen ainakin tunnetasolla voi olla vaikeaa jos kaikki ei ole mennyt ihan optimaalisesti.

 

[Joopa joo]

Asukaapa samassa huoneistossa äidin kanssa, joka vuosikymmeniä sitten sattui olemaan kotikiusaaja. Onhan näitä kiusaajia niin koulussa kuin työpaikalla niin miksi ei sitten kotonakin. Mikään ei koskaan kelvannut enkä koskaan ollut sellainen "kuin olisi pitänyt", mutta tuossahan tuo vanhus on, kuolemaansa saakka. Hoidan kaikki hänen asiansa ja olen nyt "äitinä äidilleni". Näinkin voi elämässä käydä.

 

[vierailija]

Huomaan myös, että vaikka välit äitiin hyvät ja voidaan olla kuten aikuiset ihmiset niin mua vituttaa äidin syöminen, mässytys ja se että ylipainoa on tullut ja se vaan tuijottaa telkkaria ja mässyttää suklaata, Joulu pyhät meni ok, mutta aina kun tuli painostava ilmapiiri jouduin lähtemään eri huoneeseen kuuntelemaan musiikkia ja halusin vaan lähteä takaisin omaan kotiini tai nähdä jonkun kaverin.. Toivoisin äidiltä lenkkeilyä jne. aktiivisuutta, vaikka hän tuotakin tekee. Äitini on arka ja hänellä on aina ollut huono itsetunto, pienestä saakka. Ja tämä teki minustakin aran alkuun aikuisiässä.

 

[Lispetti]

Koittakaa saada asiat järjestymään äitienne kanssa.
Olisin iloinen jos minullakin olisi mahdollisuus viettää aikaa isäni ja äitini kanssa.
Molemmat vanhempani kuolivat kun olin nuori.
Täytyy myöntää, että joskus on ollut vähän yksinäistä kun ei ole vanhempia eikä oikein läheisiä sukulaisiakaan. Onneksi mulla on lapset. Toivon että lasten ja minun välillä suhde pysyisi hyvänä aina.

Äitien ja tyttärien välillä lienee nuo aikaisempien viestien tuntemukset ovat melko normaaleja (asiasta löytyy myös kirjallisuutta melkoisesti).

Tässä muutama linkki mitä asiasta löysin:

Äiti-tytär-suhde - Naistenkartano

Äiti-tytär-suhde on naisen elämään vaikuttava tärkeä suhde, jolla on vaikutusta myös naisen omaan kasvuun sekä läheisiin ihmissuhteisiin. Äidin ja tyttären välisessä suhteessa näkyy kulloisenakin aikana...

www.naistenkartano.com

Suomalaiset naiset avoimena vaikeasta äiti-tytärsuhteestaan – lue koskettavat tositarinat

Vaikea äiti-tytärsuhde jättää usein ihmiseen henkisen haavan. Lue tästä Annan lukijoiden koskettavat tositarinat tulehtuneista äiti-tytärsuhteista!

anna.fi

Liian kiinteä äitisuhde aiheuttaa psyykkisiä ongelmia ja rajoittaa hyviä ihmissuhteita

Tytär, muista, että tämä on sinun elämäsi. Psykoterapeutti Marica Brandt-Pihlströmin mukaan sekä äidille että tyttärelle sopii sama neuvo: hanki oma elämä.

anna.fi

Paras lahja, jonka äiti voi lapselleen antaa on päästää irti – eli auttaa lasta kasvamaan omaksi itsekseen

Olen kiitollinen äidilleni, joka on uskaltanut päästää minusta irti, ja joka on ilmentänyt esimerkkiä naisesta, joka toteuttaa itseään ja kulkee omia polkujaan.

hidastaelamaa.fi