A
"anna."
Vieras
Onko kellään ollut tälläistä? Minä en enää oikein ymmärrä, että mitä tekisin. Meidän poika on siis reilu 2v ja hällä on nyt kova uhmaikä päällä. Asioista saa sanoa moneen kertaan ja siltikään piltti ei usko. Usein täytyy vähän korottaa ääntä, ottaa lelu pois tms. kun tavallinen puhe ei riitä. Ja on selitetty miksei saa tehdä jne. mutta kun kokeilee niin kokeilee.
Nyt on tullut kuitenkin uusi ongelma, kun tämä toistuu myös kylässä. Kavereiden lapset käyttäytyvät usein hienosti, mutta meidän lapsi on aina ollut ihanan välitön ja avoin eikä hänellä ole sellaista "vieraskoreus"moodia ollenkaan, joten myös toisten läsnäollessa sattuu ja tapahtuu. Nyt minua on alkanut harmittaa, kun esim. lapseni heittelee tavaroita ja itse kiellän, niin ei vaikutusta. Sitten korotan ääntä/otan lelun pois ja selitän, että ei voi heitellä kun toiseen voi osua, lelu voi mennä rikki tms. niin yhden pojan kaverin äiti sanoi, että heidän poika pelästyy (?!). En siis huuda lapselleni, vaan sanon tiukasti. Sitten tämä toinen äiti selittää omalle lapselleen, että "sinä nyt katsot ihan että mitä täällä tapahtuu, Pekka on ollut tuhma niin Pekan äiti on Pekalle vihainen". Ja sitten sanoo minun lapselleni, että "täällä meillä on kyllä sääntönä, ettei tavaroita saa heitellä" - ihan kuin meillä kotona saisi...
Ja tämä harmittaa minua, koska en tiedä mitä tekisin lapselleni, että saisin hänet uskomaan, mutta en säikyttäisi toisen lasta. Ja sekin harmittaa, että parilla kaverilla on lapset niin kilttejä, että uskovat kun kerran asiasta sanoo (myös nämä 2-vuotiaat), mutta oma lapsi on niin kovapäinen, että kaikki pitää oppia kantapään kautta - se mikä tässä harmittaa on siis se, että muiden lasten äidit uskovat, ettei meillä pidetä omille mukuloille kuria vaan annetaan olla kuin ellunkanat. Vaikka meillä on tiukempi kuri kuin monella muulla. Tai en kyllä ole kuullut kenenkään toisen 2-vuotiaan kiittävän automaattisesti pöydästä noustessa ja vievän omia astioitaan tiskipöydälle. Monissa perheissä 2-vuotias on vielä ihan vauva, eikä vauvoja komenneta.
Nyt on tullut kuitenkin uusi ongelma, kun tämä toistuu myös kylässä. Kavereiden lapset käyttäytyvät usein hienosti, mutta meidän lapsi on aina ollut ihanan välitön ja avoin eikä hänellä ole sellaista "vieraskoreus"moodia ollenkaan, joten myös toisten läsnäollessa sattuu ja tapahtuu. Nyt minua on alkanut harmittaa, kun esim. lapseni heittelee tavaroita ja itse kiellän, niin ei vaikutusta. Sitten korotan ääntä/otan lelun pois ja selitän, että ei voi heitellä kun toiseen voi osua, lelu voi mennä rikki tms. niin yhden pojan kaverin äiti sanoi, että heidän poika pelästyy (?!). En siis huuda lapselleni, vaan sanon tiukasti. Sitten tämä toinen äiti selittää omalle lapselleen, että "sinä nyt katsot ihan että mitä täällä tapahtuu, Pekka on ollut tuhma niin Pekan äiti on Pekalle vihainen". Ja sitten sanoo minun lapselleni, että "täällä meillä on kyllä sääntönä, ettei tavaroita saa heitellä" - ihan kuin meillä kotona saisi...
Ja tämä harmittaa minua, koska en tiedä mitä tekisin lapselleni, että saisin hänet uskomaan, mutta en säikyttäisi toisen lasta. Ja sekin harmittaa, että parilla kaverilla on lapset niin kilttejä, että uskovat kun kerran asiasta sanoo (myös nämä 2-vuotiaat), mutta oma lapsi on niin kovapäinen, että kaikki pitää oppia kantapään kautta - se mikä tässä harmittaa on siis se, että muiden lasten äidit uskovat, ettei meillä pidetä omille mukuloille kuria vaan annetaan olla kuin ellunkanat. Vaikka meillä on tiukempi kuri kuin monella muulla. Tai en kyllä ole kuullut kenenkään toisen 2-vuotiaan kiittävän automaattisesti pöydästä noustessa ja vievän omia astioitaan tiskipöydälle. Monissa perheissä 2-vuotias on vielä ihan vauva, eikä vauvoja komenneta.
Eihän tässä mitään oikotietä onnen ole. Toisinaan ketuttaa, että tuon jästipään kanssa saa aina tahkota, toisaalta onhan se mukavaa, että lapsi on superreipas. Tai siis - tulen tempperamenttisen lapseni kanssa hyvin toimeen, koska itsekin olen tempperamenttinen. Se oli jossain tutkimuksessa selvitetty, että hankalinta on äidin ja lapsen suuret tempperamenttierot.
Meilläkin 2-vuotias puhua pälpättää pitkiä, pitkiä lauseita ja juttuja kertoo.
