Omantunnon kysymys naisille..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jorma 5
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Miksi se on vain naisille omantunnon kysymys??

Olen kerran, 19-vuotiaana panin viikon sisällä kolmen eri miehen kanssa. He eivät omasta aloitteestaan käyttäneet kumia enkä humalatilaltani osannut sitä vaatia. Tuloksena oli klamydia. Onneksi havaitsin heti että jokin on vialla, menin lääkäriin ja hoidin taudin pois.

Miehille vaan oli mahdoton ilmoittaa, kun en tiennyt kun etunimet.

Se oli hyvä opetus, ja sen jälkeen EI IKINÄ ilman sadetakkia.
 
Vain yhdelle miehelle olen antanut luvan panna heti ekalla kerralla paljaalla. Hän oli niin rehellisen ja luotettavan tuntuinen, että uskoin häntä, kun hän sanoi, ettei hänellä ole tautia. No, sittemmin siitä kehittyi seurustelua, mutta se onkin toinen juttu.

Kaksi kertaa yhden yön juttujen kanssa on käynyt niin, että mies on yrittänyt tuikkasta paljaalla. Eräskin mies jaksoi vongata ainakin viisi minuuttia sitä, että miten HÄNELLÄ ei ole tautia. Koko ajan kielsin. Sitten hän hieroi jalkojeni välissä klittaani ja minä tietysti nautiskelin tunteesta silmät kiinni. Kohta tunsinkin ihanan ison kullin jalkojeni välissä ja tajusin yhtäkkiä, että hän ei ole voinut laittaa yhdellä kädellä kortsua päälleen. Sain raivarit hänelle ja sanoin, että olen ollut sängyssä yli sadan miehen kanssa, joten MINÄ en voi olla satavarma siitä, etteikö minulla ole tautia!!! Arvatenkin siis häivyin paikalta eikä sen jälkeen ole tavattu. Onneksi ei tullut siitä tautia!

Toisen kerran kävi niin, että olin pienikaluisen miehen kanssa seksin jälkeen suihkussa ja miehellä alkoi jöpöttämään, kun hän pesi selkääni. Kalu luiskahti lähes itsestään peppuuni, kun kiehnäsin ja hieroin peppuani hänen kovaa kaluaan vasten. Muutaman työnnön jälkeen vedin kyllä itseni irti siitä. Siitäkään ei onneksi tullut mitään.

Kun vakiinnuin, kävin kyllä kaikissa testeissä katsomassa, ettei vaan ole mitään tauteja tullut. Näköjään on kannattanut suuseksissäkin käyttää kortsua!
 
Alkuperäinen kirjoittaja jopex:
Alkuperäinen kirjoittaja Kyllä - valitettavasti:

hyi vittu mikä huora!! sadan miehen patjana ollu!? yök. vittu on varmaan autotallin kokoinenkin
Älä nyt Jopex kiihdy. Tuo nainenhan vaikuttaa tosi ihanalta. Olisi kiva tutustua häneen.

Niinpä niin...LADY ei koskaan kerro kuinka monen miehen kanssa on ollut, koska siitä tulee aina joku kamala ogelma. Naiselle sama määrä kumppaneita kuin miehelle on kauhistus. Miksi ihmeessä?

Mies, jolla on ollut 100-200 naista, on kova sonni ja asiallinen panomies. Nainen, jolla on ollut yli 7 miestä, on loppuunnussittu hutsu ja horaatio. Eikö niin?

ps. Mistäs ne kaikki miehen 100 kumppania on? neitsyitä vai?
 
En koskaan ilman kondomia yhden illan jutun kanssa. Vakikumppanien kanssa kyllä, sukupuolitestien jälkeen. Seurustelu/asuinkumppaneita on ollut 4, kaikkien kanssa yli 3 vuotta asuttu yhdessä.

Yhdenillan juttujen määrää en kerro kenellekään.

Monilla tutuilla on kyllä paljon enemmänkin yhden yön hommia ollut. Yhdellä kaverimiehellä (tai käytiinhän me kerran punkassakin :)) on ollut lähemmäs 500 naista. Se on jo aika paljon!? Mutta mikäs siinä, komea sinkkumies ja hyvä sängyssä.
 
kolmannella kerralla tulin raskaaksi ja seurasi abortti
kiima voitti. ja tyhmyys

mutta tuo komas kerta...
ei ihmisen hengellä voi leikkiä.

todellakin oppinut asiasta!
 
Vastaanpa tässä, kun joku niin kovasti kiihtyi. En ole huora, vaikka joku ehkä määrästä päätellen niin luulisi. Käytännössä kuitenkin meikätytöllä seksielämää on ollut jo yli 20 vuotta (nuorena aloitettu), että jos vaikka on mukana muutamassa kimppaseksisessiossa, niin määrä nousee äkkiä isoksi.

Eipä tässä tarvitse selitellä, mutta olen kyllä ollut pitkään parisuhteessakin ja täysin uskollisena. Kun ero valitettavasti tuli, niin eipä tällaisilla seksihaluilla kovin pitkään viitsi pelkkää masturbointiakaan harrastaa, sillä eihän dildo suutele, koskettele, anna suuseksiä ja halaile. Valitettavasti huonoja panoja on monia ja sen vuoksi en ole oikein huolinut ketään vakipanoksi. Ne harvat hyvät on sitten kaatuneet pitkiin välimatkoihin jne.

Täällä netissä voi kertoa ihan hyvin anonyymisti todellisen seksikumppanimäärän, mutta en kai nyt niin tyhmä olisi, että sitä kertoisin varsinkaan kenellekään poikaystäväehdokkaalle!?! Ei se tavara siitä panemisesta kulu. Päinvastoin luulen, että aktiivinen seksielämä auttaa siihen, että pimpsa tosiaankin on tiukassa kunnossa panemisen ja jumpan ansiosta.

Ette tekään, hyvät miehet, voi tietää vaimonne todellisten seksikumppanien määrää...
 
Seksikumppaneita on kertynyt minulle hurjat 2 (ikää 21v.)... Ekan kanssa käytin tunteiden turvamiestä, ku ei ollut pillereitä vielä neljätoistakesäsenä... Nykyisen mieheni kanssa ei tullut mieleen, vaikka mieheni pannut jos jonkinlaista värkkiä... Eipä ole mitään tullut...
 
"hyi vittu mikä huora!! sadan miehen patjana ollu!? yök. vittu on varmaan autotallin kokoinenkin"

Mistä ihmeestä tämä käsitys tulee, että jos on ollut paljon seksikumppaneita niin on löysempi? Sitäpaitsi paljon seksikumppaneita sinkulla ei välttämättä tarkoita enemmän seksiä kuin vakisuhteessa elävälle. Jos sinkulla on kymmenen yhdenillanjuttua vuodessa niin se tarkoittaa noin kymmentä yhdyntää vuodessa. Useimmat pariskunnat harrastavat seksiä paljon enemmän. Enpä ole koskaan kuullut kommentteja tyyliin "Kymmenen vuotta naimisissa! Sulla on varmaan tosi löysät paikat!"
 
Hetken himosta voi olla seurauksena koko elämän kestävä katumus.

Käyttäkää oikeesti ihmiset sitä kumia!!!!!!!!!!!!!!!! Tauteja ei näe päällepäin ja niitä on myös kauniilla, komeilla, rikkailla ja rohkeilla!

Similar threads

K
Viestiä
0
Luettu
351
Seksi
kaitsu
K
N
Viestiä
3
Luettu
391
J
I
Viestiä
2
Luettu
401
Seksi
policeman
P
A
Viestiä
1
Luettu
6K
Seksi
Tampere
T
J
Viestiä
40
Luettu
65K
Seksi
Naapurin poika
N

Yhteistyössä