V
Vierailevatähti
Vieras
On luonnotonta, että toinen vanhempi on aina kotona lapsen kanssa - Jani Kaaron kolumnit - Tiede - Helsingin Sanomat
Kun nainen tai mies huomaa haluavansa lapsen, se on täysin luonnollista. Mutta kun lapsi syntyy ja toinen vanhempi viettää kaiket päivät yksin lapsen kanssa, se on täysin luonnotonta.
Siinä on monen kotiäidin tai -isän ongelma: luonnollinen halu, joka toteutuu luonnottomassa ympäristössä.
Jos sinä äiti tai isä olet yksi heistä, joka tuntee itsensä fyysisesti väsyneeksi, henkisesti uupuneeksi ja usein yksinäiseksi, lähde kanssani pienelle retkelle Kongoon Efe-pygmien pariin.
Tiedämme heidän kulttuuristaan melko paljon, kiitos Bostonin yliopiston pitkäaikaisen projektin, joka on vienyt monia tutkijoita efejen kyliin kuukausiksi kerrallaan. Siellä he ovat laskeneet sekuntikello kädessä, kuinka kauan pienet lapset viettävät aikaa äidin, isän tai muiden aikuisten kanssa.
Ennen kuin menen tutkimuksen tuloksiin, on paikallaan muistuttaa efejen sanonnasta: "Onnellinen on se, jolla on joku, joka kakkaa hänen päälleen."
Se kertoo mielestäni kaiken kertomisen arvoisen siitä, miten suuressa arvossa he pitävät lapsia.
Efe-lapsen sosiaalistuminen alkaa siitä päivästä, kun hän päästää ensiparkaisunsa.
Heti synnyttyään hän kiertää sylistä syliin lähipiirissä, joka on äidin seurassa lapsen syntyessä. Tämän jälkeen ovat vuorossa kyläläiset, jotka ovat kokoontuneet majan ulkopuolelle odottamaan.
Lapsi kiertää jälleen sylistä syliin, naisilta miehille, lapsilta aikuisille, ja hänet toivotetaan tervetulleeksi. Äiti on viimeinen, joka saa lapsen syliinsä.
Seuraavaksi tulee imettäminen. Lapsen imettäminen ei nimittäin ole äidin etuoikeus. Kuka tahansa kylän naisista, jolla on imeväisiä lapsia, voi imettää kenen tahansa muun lasta.
Efelapselta ei myöskään koskaan puutu seuraa. Kullakin kahden tunnin seurantajaksolla 46 kuukauden ikäinen vauva seurusteli keskimäärin yhdeksän henkilön kanssa: ja kullakin kahden tunnin jaksolla 1921 kuukauden ikäiset lapset seurustelivat keskimäärin neljäntoista henkilön kanssa.
Kaikkiaan lapset viettävät 40 prosenttia ajastaan äidin kanssa, lopun ajan muiden aikuisten huolenpidossa. Lapset kutsuvat kaikkia kylän naisia äidiksi.
Kun lapset kasvavat, he alkavat liikkua itsenäisesti ympäri kylää. He lähestyvät ihmisiä pelottomasti, ovat aloitekykyisiä ja nirsoilemattomia.
Tutkijoiden sekuntikellon mukaan lapset ovat hyvällä tuulella noin 90 prosenttia valveillaoloajastaan.
Efelapset eivät näytä tuntevan yhtä paljon sisarkateutta kuin länsimaiset lapset mahdollisesti siksi, että tärkeitä aikuisia on muitakin kuin omat vanhemmat.
Efet eivät suinkaan ole ainoa kansa, jonka kylissä kaikki osallistuvat lasten kasvattamiseen.
Afrikassa Kalaharin Kungien parissa asuneet antropologit kertovat, että ulkopuolisen on mahdotonta tietää, kuka kylässä on kenenkin lapsi lapset istuvat siekailematta kaikkien vanhempien naisten ja miesten polvelle.
Oma lukunsa ovat tietysti monet Amazonin alueen heimot, jossa nainen voi luvallisesti harrastaa seksiä monien miesten kanssa. Näin ollen kukaan miehistä ei varmuudella voi tietää, kuka heistä on lasten isä. Normaalisti naisen ensisijainen aviomies kantaa enimmän vastuun lapsista, ja loput isät alenevassa järjestyksessä sen mukaan, kuinka aktiivisesti he ovat olleet naisen kanssa.
Katsotaanpa ensin tämän järjestelmän ilmeisimpiä etuja. Jos äiti tai isä kuolee, sairastuu tai joutuu olemaan poissa, lapsella on koko kylä täynnä aikuisia, joiden puoleen kääntyä.
Äidillä on aina apua, kun hän sitä tarvitsee. Lasten kaltoin kohtelu on lähes mahdotonta, sillä jos äidillä tai isällä katkeaa pinna, paikalla on aina joku, joka voi tulla väliin.
Mutta hyödyt eivät rajoitu siihen. Ensinnäkin, lapsi oppii pienestä pitäen, että on olemassa muunkinlaisia ihmisiä kuin isä tai äiti.
Koska kaikilla ihmisillä on oma tyylinsä olla lapsen kanssa, lapset joutuvat sopeutumaan useisiin eri vuorovaikutuksen tapoihin. Se tekee heidän sosiaalisesta ymmärryksestään elävää ja joustavaa.
Bostonin yliopiston psykologin Edward Tronickin mielestä efejen syvä luottamus toisiinsa on heijastuma tästä sosiaalisesta ymmärryksestä he oppivat, että kaikki ihmiset ovat erilaisia eikä se, että joku on erilainen, tarkoita, että hän olisi paha, vaarallinen tai poikkeava.
Seurustelusta monien eri aikuisten kanssa on apua myös silloin, kun lapsi alkaa hahmottaa olevansa äidistä erillinen ihminen.
Jos lapsi on vain äidin kanssa, silloin äiti on ainoa peili, jota vasten hän voi tutkia omaa erillisyyttään. Jos ihmisellä on paljon erilaisia peilejä, ja ne tarjoavat hänelle erilaisia kokemusmaailmoja, lapsen erillisyyden hahmotus kypsyy nopeammin ja on paljon monipuolisempaa.
Tärkein asia on kuitenkin se, että kun lapsi on aina yksin saman aikuisen kanssa, lapsesta tulee maailman napa.
Kaikki toiminta neljän seinän sisällä kohdistuu lapseen.
Vanhemman ja lapsen suhteesta tulee äärimmäisen tiivis. Suuren osan päivästä he voivat purkaa odotuksiaan ja tunteitaan vain toisiinsa. Jännitettä ei saa vielä purettua, jos kaksikko viettää pari tuntia seurakunnan kerhossa, ystävän kanssa lattella tai leikkipuistossa.
Efe-kansalla ei ole tällaisia ongelmia. Efe-isän tai -äidin ei tarvitse sulkeutua savimajaan ja omistautua sataprosenttisesti lapsen tarpeille. Efeille lapsen saaminen avaa ovet entistä rikkaampaan sosiaaliseen elämään. Heillä elämä ei pyöri lasten ympärillä, vaan lapset pyörivät elämän ympärillä.
Lapsista kuulee usein sanottavan, että he ovat itsekkäitä.
Jotkut pitävät sitä osoituksena siitä, että ihmisluonto on pohjimmiltaan itsekäs, ja meidän pitää erikseen pinnistellä kasvattaaksemme lapsemme epäitsekkäiksi.
Kannattaa kuitenkin uhrata ajatus tai kaksi tälle häiriintyneelle tavalle jättää vanhempi ja lapsi selviämään toisistaan kahdestaan. Sen täytyy olla ihmiskunnan historiassa hyvin poikkeuksellista.
Mitä jos lapset eivät olekaan lähtökohtaisesti itsekkäitä?
Ehkä lasten itsekkyydellä on vähemmän tekemistä sen kanssa, että vanhemmat hemmottelevat heitä, ja enemmän tekemistä sen kanssa, millaisen roolin me heille jätämme.
Ei kukaan meistä tietoisesti halua, että lapsi kokee olevansa maailman napa. Se tulee sivuseurauksena siitä, miten me olemme yhteiskuntamme järjestäneet
Kun nainen tai mies huomaa haluavansa lapsen, se on täysin luonnollista. Mutta kun lapsi syntyy ja toinen vanhempi viettää kaiket päivät yksin lapsen kanssa, se on täysin luonnotonta.
Siinä on monen kotiäidin tai -isän ongelma: luonnollinen halu, joka toteutuu luonnottomassa ympäristössä.
Jos sinä äiti tai isä olet yksi heistä, joka tuntee itsensä fyysisesti väsyneeksi, henkisesti uupuneeksi ja usein yksinäiseksi, lähde kanssani pienelle retkelle Kongoon Efe-pygmien pariin.
Tiedämme heidän kulttuuristaan melko paljon, kiitos Bostonin yliopiston pitkäaikaisen projektin, joka on vienyt monia tutkijoita efejen kyliin kuukausiksi kerrallaan. Siellä he ovat laskeneet sekuntikello kädessä, kuinka kauan pienet lapset viettävät aikaa äidin, isän tai muiden aikuisten kanssa.
Ennen kuin menen tutkimuksen tuloksiin, on paikallaan muistuttaa efejen sanonnasta: "Onnellinen on se, jolla on joku, joka kakkaa hänen päälleen."
Se kertoo mielestäni kaiken kertomisen arvoisen siitä, miten suuressa arvossa he pitävät lapsia.
Efe-lapsen sosiaalistuminen alkaa siitä päivästä, kun hän päästää ensiparkaisunsa.
Heti synnyttyään hän kiertää sylistä syliin lähipiirissä, joka on äidin seurassa lapsen syntyessä. Tämän jälkeen ovat vuorossa kyläläiset, jotka ovat kokoontuneet majan ulkopuolelle odottamaan.
Lapsi kiertää jälleen sylistä syliin, naisilta miehille, lapsilta aikuisille, ja hänet toivotetaan tervetulleeksi. Äiti on viimeinen, joka saa lapsen syliinsä.
Seuraavaksi tulee imettäminen. Lapsen imettäminen ei nimittäin ole äidin etuoikeus. Kuka tahansa kylän naisista, jolla on imeväisiä lapsia, voi imettää kenen tahansa muun lasta.
Efelapselta ei myöskään koskaan puutu seuraa. Kullakin kahden tunnin seurantajaksolla 46 kuukauden ikäinen vauva seurusteli keskimäärin yhdeksän henkilön kanssa: ja kullakin kahden tunnin jaksolla 1921 kuukauden ikäiset lapset seurustelivat keskimäärin neljäntoista henkilön kanssa.
Kaikkiaan lapset viettävät 40 prosenttia ajastaan äidin kanssa, lopun ajan muiden aikuisten huolenpidossa. Lapset kutsuvat kaikkia kylän naisia äidiksi.
Kun lapset kasvavat, he alkavat liikkua itsenäisesti ympäri kylää. He lähestyvät ihmisiä pelottomasti, ovat aloitekykyisiä ja nirsoilemattomia.
Tutkijoiden sekuntikellon mukaan lapset ovat hyvällä tuulella noin 90 prosenttia valveillaoloajastaan.
Efelapset eivät näytä tuntevan yhtä paljon sisarkateutta kuin länsimaiset lapset mahdollisesti siksi, että tärkeitä aikuisia on muitakin kuin omat vanhemmat.
Efet eivät suinkaan ole ainoa kansa, jonka kylissä kaikki osallistuvat lasten kasvattamiseen.
Afrikassa Kalaharin Kungien parissa asuneet antropologit kertovat, että ulkopuolisen on mahdotonta tietää, kuka kylässä on kenenkin lapsi lapset istuvat siekailematta kaikkien vanhempien naisten ja miesten polvelle.
Oma lukunsa ovat tietysti monet Amazonin alueen heimot, jossa nainen voi luvallisesti harrastaa seksiä monien miesten kanssa. Näin ollen kukaan miehistä ei varmuudella voi tietää, kuka heistä on lasten isä. Normaalisti naisen ensisijainen aviomies kantaa enimmän vastuun lapsista, ja loput isät alenevassa järjestyksessä sen mukaan, kuinka aktiivisesti he ovat olleet naisen kanssa.
Katsotaanpa ensin tämän järjestelmän ilmeisimpiä etuja. Jos äiti tai isä kuolee, sairastuu tai joutuu olemaan poissa, lapsella on koko kylä täynnä aikuisia, joiden puoleen kääntyä.
Äidillä on aina apua, kun hän sitä tarvitsee. Lasten kaltoin kohtelu on lähes mahdotonta, sillä jos äidillä tai isällä katkeaa pinna, paikalla on aina joku, joka voi tulla väliin.
Mutta hyödyt eivät rajoitu siihen. Ensinnäkin, lapsi oppii pienestä pitäen, että on olemassa muunkinlaisia ihmisiä kuin isä tai äiti.
Koska kaikilla ihmisillä on oma tyylinsä olla lapsen kanssa, lapset joutuvat sopeutumaan useisiin eri vuorovaikutuksen tapoihin. Se tekee heidän sosiaalisesta ymmärryksestään elävää ja joustavaa.
Bostonin yliopiston psykologin Edward Tronickin mielestä efejen syvä luottamus toisiinsa on heijastuma tästä sosiaalisesta ymmärryksestä he oppivat, että kaikki ihmiset ovat erilaisia eikä se, että joku on erilainen, tarkoita, että hän olisi paha, vaarallinen tai poikkeava.
Seurustelusta monien eri aikuisten kanssa on apua myös silloin, kun lapsi alkaa hahmottaa olevansa äidistä erillinen ihminen.
Jos lapsi on vain äidin kanssa, silloin äiti on ainoa peili, jota vasten hän voi tutkia omaa erillisyyttään. Jos ihmisellä on paljon erilaisia peilejä, ja ne tarjoavat hänelle erilaisia kokemusmaailmoja, lapsen erillisyyden hahmotus kypsyy nopeammin ja on paljon monipuolisempaa.
Tärkein asia on kuitenkin se, että kun lapsi on aina yksin saman aikuisen kanssa, lapsesta tulee maailman napa.
Kaikki toiminta neljän seinän sisällä kohdistuu lapseen.
Vanhemman ja lapsen suhteesta tulee äärimmäisen tiivis. Suuren osan päivästä he voivat purkaa odotuksiaan ja tunteitaan vain toisiinsa. Jännitettä ei saa vielä purettua, jos kaksikko viettää pari tuntia seurakunnan kerhossa, ystävän kanssa lattella tai leikkipuistossa.
Efe-kansalla ei ole tällaisia ongelmia. Efe-isän tai -äidin ei tarvitse sulkeutua savimajaan ja omistautua sataprosenttisesti lapsen tarpeille. Efeille lapsen saaminen avaa ovet entistä rikkaampaan sosiaaliseen elämään. Heillä elämä ei pyöri lasten ympärillä, vaan lapset pyörivät elämän ympärillä.
Lapsista kuulee usein sanottavan, että he ovat itsekkäitä.
Jotkut pitävät sitä osoituksena siitä, että ihmisluonto on pohjimmiltaan itsekäs, ja meidän pitää erikseen pinnistellä kasvattaaksemme lapsemme epäitsekkäiksi.
Kannattaa kuitenkin uhrata ajatus tai kaksi tälle häiriintyneelle tavalle jättää vanhempi ja lapsi selviämään toisistaan kahdestaan. Sen täytyy olla ihmiskunnan historiassa hyvin poikkeuksellista.
Mitä jos lapset eivät olekaan lähtökohtaisesti itsekkäitä?
Ehkä lasten itsekkyydellä on vähemmän tekemistä sen kanssa, että vanhemmat hemmottelevat heitä, ja enemmän tekemistä sen kanssa, millaisen roolin me heille jätämme.
Ei kukaan meistä tietoisesti halua, että lapsi kokee olevansa maailman napa. Se tulee sivuseurauksena siitä, miten me olemme yhteiskuntamme järjestäneet
