On niin voimaton olo, kun pitäisi odottaa vielä muutama vuosi ennen kuin voi alkaa yrittää lasta.

[Tunteenpurkaus]

Mä haluaisin lapsen vaikka heti. Niin myös mies.
Mutta järki sanoo jyrkästi ei, sillä minulla on opiskelut vasta alussa ja vaikka en jaksa enää riekkua baareissa tms., niin silti olen vielä sen verran itsekäs, etten uskalla jättää e-pillereitä pois.

Pari vuotta eteenpäin, ja tiedän tilanteen olevan toinen: opintoni ovat edenneet rutkasti eteenpäin ja olen saanut nauttia vielä tästä ihanasta "vastuuttomuudesta".

Mutta sepä se, kun en osaa nauttia tästä. Ajattelen asiaa, perheenlisäystä siis, ihan liikaa ja kaipaan koko ajan sitä pientä nyyttiä. Olen vasta 20-vuotias, joten pari vuotta ei tee hallaa, vaan päinvastoin, mutta silti tällainen "pakko-odottaminen" on raastavaa. :|

 

[vieras]

mäkin haluun vauvan,oon jo 29 eikä yhtään lasta vielä.Nyt ei uskalla raskautua tän possuhysterian takia.eli vauvan saamis yritys siirty.Vaik muuten sais tulla.
Jos oot valmis ni anna mennä ettei käy nii ku mulle et 30kybäsenä huomaat ettei oo sitä ensimmäistäkää.

 

[tytsyjen äiti]

Mulla on kokemuksia tuosta odottamisesta ja vauvahaaveista, mutta niin päin että yritettiiin esikoista 3 vuotta ennen kuin onnistui lapsettomuushoidolla.. Olet tosiaan vielä nuori, ja ehkä tekee hyvää kasvaa, opiskella, viettää vielä huolettomampaa elämää, tutustua puolisoosi paremmin yms. Tiedän että se kuulostaa tylsältä ja ikävältä jos on vauvakuumeen kourissa, mutta usko vanhempaa tätiä, se kannattaa. Nyt kun itse olen kahden lapsen äiti, mietin lämmöllä myös niitä nuoruusvuosia kun oli huolehdittava vain itsestään, sai reissata, hankkia työkokemusta ja opiskella, olla miehen kanssa kahdestaan.. En vaihtaisi nykyistä elämää mihinkään kun on mies, lapset ja omakotitalo, mutta ei kannata kiirehtiä. Nauti tulevista vuosista ja nuoruudestasi, hoida vaikka tuttujen/sukulaisten lapsia, ja harjoittele tulevaa varten. toivottasti olet äiti joku päivä. Kaikkea hyvää sulle.

 

[d]

Noin minäkin tunsin pitkään, kunnes yhtenä iltana tuli ihan itku. Sanoin, että olen niin onneton. Mies sanoi, että jos se merkitsee minulle niin paljon, yritetään. Siinä meni hetki sulatellessa asiaa, mutta sitten ne kaikenmaailman IDIOOTIT järkipuheet saivat vaan jäädä. Kahden kuukauden yrittämisen jälkeen tulin raskaaksi. Raskaus meni hyvin ja meillä on nyt kohta 1v tyttö. Onnellisempia emme voisi olla, vaikka tosi rankkaa on ollutkin. Tiesin ennen, että vastuuta ja jaksamista vauvan hoidossa tarvitaan, mutten ikinä osannut arvata miten paljon ja miltä se henkisesti tuntuu, kun on ihan puhki... Silti en vaihtaisi ikinä tyttöä pois ja sanon, että tehtiin juuri oikea ratkaisu. Mä en olisi enää psyykkisesti järjissäni, jos ei oltais alettu yrittää. Oikeesti. Ja mitään ei hävitty!
Mulla opiskelut kesken, yli puolet vielä koulua jäljellä. Mitä sitten. Ei mitään. Jatkan, kun olen lomani pitänyt, ja sitten valmistun.
Kuuntele sydäntäsi. Ei perheen perustamista TARVITSE lykätä. Ei ole syitä. Sydämessäsi olet jo äiti (kun niin lasta toivot).
Kaikkea hyvää.