Onko joku tosiaan sitä mieltä, että pitäisi jatkaa parisuhdetta vaikka ei enää rakasta toista?

[Sinkkuäiti]

Mä luulen, että joka on tuota mieltä ei ole itse kokenut minkälaista on elää ihmisen kanssa jota ei rakasta.

Mulla loppui rakkaus miestä kohtaan eikä se palannut eikä ole palannut lähes 10 vuotta sitten tapahtuneen eron jälkeenkään. Mua ahdisti elää miehen kanssa jota en rakasta, hänen kosketuksensa tuntui vastenmieliseltä, halusin pakoon koko parisuhdetta. Ei ollut mun mielestä mitään järkeä jatkaa suhdetta koska ahdistuin vain koko ajan lisää.

Mä en halunnut tuhlata ainoaan elämääni suhteessa jossa en toista rakasta. Ei miehessä puolisona ja isänä mitään vikaa, mutta rakkaus vain oli kuollut. Helpotus tuli kun suhde loppui ja tuntui, että pystyn taas hengittämään ja olemaan ahdistumatta.

 

["vieras"]

Mä en usko, että olet koskaan rakastanutkaan häntä.

Jos sitoutuu sellaisen ihmisen kanssa, jota rakastaa, niin ei se rakkaus noin vaan lopu ja muutu inhoksi.

 

[Vaimo-Rakas]

Ei, jos joku päivä toteaisin etten rakasta miestäni, en jatkaisi liittoa. Jos mieheni olisi kanssani ihan vain käytännön syistä ja siksi että vain välittää, en jatkaisi liittoa. Onnellinen avioliitto perustuu rakkaudelle. Ilman sitä ei ole mitään mitä minä haluan.
Todennäköistä on että rakastamme myötä- ja vastamäessä niinkuin tähänkin saakka, toivottavasti hautaan asti.

 

[Vaimo-Rakas]

[QUOTE="vieras";27399639]Mä en usko, että olet koskaan rakastanutkaan häntä.

Jos sitoutuu sellaisen ihmisen kanssa, jota rakastaa, niin ei se rakkaus noin vaan lopu ja muutu inhoksi.[/QUOTE]


Tässä vinha perä kyllä! Monet sotkee alkuhuuman ja vahvan ihastumisen rakkauteen. Rakkautta se on vasta sitten kun vuosien päästä vieläkin rakastaa ja hyväksyy toisen vikoineen päivineen, ei yritä muuttaa toista ja perhoset ovat edelleen vatsassa. Haluaa että toinen on onnellinen. Se on rakkautta.
Tuo alkuihastuminen ei liene aitoa ja kouriintuntuvaa, syvää rakkautta koska silloin toisesta on olemassa oletus, haavekuva, tuntuma. Kun ei vielä tunne kunnolla. Kun toteat vielä 5 tai 10 tai 20 vuoden kuluttua että on tuo vaan niin mun mies vaikka tiedät ja tunnet kuin omat taskusi, se on rakkautta.

 

[astrolabe]

Mielipiteeni on hiljattain tästä aiheesta muuttunut, jostain kumman syystä. En aiemmin nähnyt mitään pointtia tunteelle perustuvissa liitoissa alkujaankaan, saati sitten perusteena liiton jatkolle. Jos mieheni rakkaus loppuisi, toivoisin hänen jättävän minut ja etsivänsä onnea toisaalta.

 

["..."]

Hienoa, että lähdit rakkaudettomasta liitosta. Itse olen ollut mieheni kanssa 20 vuotta, 15-vuotiaasta. Meillä on liuta lapsia, koiria ja paljon velkaa talosta. Vuosien saatossa rakkaus vain on kuihtunut. Viimeiset 5 vuotta olen yrittänyt löytää rakkauden uudestaan, mutta se ei vaan onnistu. Minä en vaan rakasta miestä enää. Tunteita tietenkin on ja välitän hänestä. Kaikki hänen tapansa ärsyttävät ja kosketus inhottaa. Emme puhu enää kuin lasten asioista ja joka pienestä tulee iso riita ja puhumattomuus. Ei täs oo mitää järkee... Mä yritän kerätä voimia ja lähtee.

 

[ihme mies]

Sosiaalisten normien mukaan toi touhu kai kannattaa, sen verran moni sitä tuntuu harrastavan. Hauskinta mun mielestä eron jälkeen oli se kuinka muutama kaveri heti uskoutui ja kertoi kuinka turhassa parisuhteessa itse elävät. Ja nää ei olleet mitään sympatia- tai känniuskoutumisia.

Itse en kyllä enää pitkään suhteeseen ilman rakkautta lähtis. Oikeastaan ainoa vaatimus naista kohtaan mulla on se että siihen pitää voida rakastua.

 

["a p"]

[QUOTE="vieras";27399639]Mä en usko, että olet koskaan rakastanutkaan häntä.

Jos sitoutuu sellaisen ihmisen kanssa, jota rakastaa, niin ei se rakkaus noin vaan lopu ja muutu inhoksi.[/QUOTE]

Millä oikeudella sä väität tuollaista? Sä et voi tietää mitä mä tunnen tai olen tuntenut

Kyllä rakastin miestä ja turha väittää mitään muuta. En väittänyt, että rakkaus yhtäkkiä vain loppui vaan se vain hiipui. Kun ei toista rakasta enää niin ei sitä halua enää mitään muutakaan mitä suhteessa normaalisti on.

Juuri tuota mä tarkoitan, että väitetään ihan mitä sattuu kun itsellä ei ole asiasta kokemusta.

 

[Vaimo-Rakas]

Mielipiteeni on hiljattain tästä aiheesta muuttunut, jostain kumman syystä. En aiemmin nähnyt mitään pointtia tunteelle perustuvissa liitoissa alkujaankaan, saati sitten perusteena liiton jatkolle. Jos mieheni rakkaus loppuisi, toivoisin hänen jättävän minut ja etsivänsä onnea toisaalta.

Mitkä ovat sitten olleet niin painavat syyt että olet halunnut avioliitot solmia aiemmin?

 

["höh"]

Rakastuminen ja rakastaminen on hieman eri asioita. Ei se kovin alkuhehku kestä kellään koko elämää.

 

["vieras"]

Niinhän siinä monesti käy, kun sitoudutaan toiseen ihmiseen ennen kuin kasvetaan aikuiseksi ja opitaan tuntemaan edes itseään kunnolla.

 

["a p"]

[QUOTE="höh";27399752]Rakastuminen ja rakastaminen on hieman eri asioita. Ei se kovin alkuhehku kestä kellään koko elämää.[/QUOTE]

Kyllä mä tuon tiedän. Mä en kirjoittanut rakastumisesta ja alkuhuumasta.

 

["a p"]

[QUOTE="vieras";27399758]Niinhän siinä monesti käy, kun sitoudutaan toiseen ihmiseen ennen kuin kasvetaan aikuiseksi ja opitaan tuntemaan edes itseään kunnolla.[/QUOTE]

Älä säkään tee mitään oletuksia.

 

["vieras"]

Rakkaus ja avioseksi ovat ylimääräistä luksusta.

Lapsia ei kiinnosta miten usein vanhemmat nussii vai nussivatko lainkaan. Lapsille on tärkeintä että ovat itse rakastettuja ja että heillä on molemmat vanhemmat läsnä arjessa.

 

[astrolabe]

Mitkä ovat sitten olleet niin painavat syyt että olet halunnut avioliitot solmia aiemmin?

Oi, ne syyt eivät ole olleet hyviä, eivät järkeviä, eivätkä terveellisiä.

 

[jhkgghkjö.k]

[QUOTE="vieras";27399639]Mä en usko, että olet koskaan rakastanutkaan häntä.

Jos sitoutuu sellaisen ihmisen kanssa, jota rakastaa, niin ei se rakkaus noin vaan lopu ja muutu inhoksi.[/QUOTE]

Uskon myös että tässä on jotain perää, ja sitten toisessa kommentissa aikuiseksi kasvamisesta ja itsetuntemuksesta!
Erosin itse juuri 10vuoden suhteesta koska rakkautta ei vaan enää ollut - ei vaikka kuinka yritti. Tuntui juurikin, että en ollut enää sama ihminen kun silloin joskus.

 

["a p"]

[QUOTE="vieras";27399787]Rakkaus ja avioseksi ovat ylimääräistä luksusta.

Lapsia ei kiinnosta miten usein vanhemmat nussii vai nussivatko lainkaan. Lapsille on tärkeintä että ovat itse rakastettuja ja että heillä on molemmat vanhemmat läsnä arjessa.[/QUOTE]

Lasten etu on myös henkisesti hyvinvoivat vanhemmat.

Erosta huolimatta lapsemme on rakastettuja ja molemmat vanhemmat ovat arjessa mukana. Ei meillä lapset tapaa isää vain jokatoinen viikonloppu vaan paljon useammin.

Puolisosta erotaan, ei lapsista.

 

["vieras"]

[QUOTE="...";27399708]Hienoa, että lähdit rakkaudettomasta liitosta. Itse olen ollut mieheni kanssa 20 vuotta, 15-vuotiaasta. Meillä on liuta lapsia, koiria ja paljon velkaa talosta. Vuosien saatossa rakkaus vain on kuihtunut. Viimeiset 5 vuotta olen yrittänyt löytää rakkauden uudestaan, mutta se ei vaan onnistu. Minä en vaan rakasta miestä enää. Tunteita tietenkin on ja välitän hänestä. Kaikki hänen tapansa ärsyttävät ja kosketus inhottaa. Emme puhu enää kuin lasten asioista ja joka pienestä tulee iso riita ja puhumattomuus. Ei täs oo mitää järkee... Mä yritän kerätä voimia ja lähtee.[/QUOTE]

Oho. Kuin mun elämästä. Joo, en rakasta miestäni, en ole pitkään aikaan rakastanut. Meilläkin monta lasta ja velkaa vähän. Nyt ollaan muuttamassa nykyisestä asunnosta mutta haluaisisn omaan muuttaa, mies ei anna, roikkuu kuin takiainen perässä, uhkailee jne.. muuten huvä isä ja siivilee, kokkailee joskus ym.. mä en vaan jaksa tätä. Seksiäkin kun on n. 4 krt/kk niin en halua suudella, hyi, kun yököttää..

 

[Morrigan]

[QUOTE="vieras";27399639]Mä en usko, että olet koskaan rakastanutkaan häntä.

Jos sitoutuu sellaisen ihmisen kanssa, jota rakastaa, niin ei se rakkaus noin vaan lopu ja muutu inhoksi.[/QUOTE]

Mutta voi se kulua loppuun... Tai jokin voi muuttaa jompaa kumpaa ihmista niin, etta rakkauskin hiipuu.

 

[miee]

Parisuhteessa tulee väkisin vaiheita jolloin tuntuu ettei rakasta tai suorastaan inhoa. Parisuhde aaltoilee, välillä ollaan pohjalla, välillä pinnalla. Kun jaksaa odottaa niin suhde taas kohenee (toki täytyy yrittääkin). Usein erotaan liian nopeasti, ei jakseta odottaa parempia aikoja.

T: 9 vuotta aaltoilua

 

[dfghfghjhfgjhgjf]

Parisuhteessa tulee väkisin vaiheita jolloin tuntuu ettei rakasta tai suorastaan inhoa. Parisuhde aaltoilee, välillä ollaan pohjalla, välillä pinnalla. Kun jaksaa odottaa niin suhde taas kohenee (toki täytyy yrittääkin). Usein erotaan liian nopeasti, ei jakseta odottaa parempia aikoja.

T: 9 vuotta aaltoilua

Mitäs jos tuosta yhdeksästä vuodesta viimeiset 6 vuotta olisi ollut sitä että et tunne mitään, toisen kosketus ei tunnu kivalta, kotona ahdistaa ja katselet muita ihmisiä "sillä silmällä" ? Vieläkö jatkaisit "yrittämistä"

 

[kohtalotar]

"Mä en halunnut tuhlata ainoaan elämääni suhteessa jossa en toista rakasta. Ei miehessä puolisona ja isänä mitään vikaa, mutta rakkaus vain oli kuollut. Helpotus tuli kun suhde loppui ja tuntui, että pystyn taas hengittämään ja olemaan ahdistumatta."

-Tuota odotan itsekin, ero tulossa ja tiedän niin tuon ahdistuksen.. Lisänä kyllä vielä se ettei mies ole ainakaan puolisona ollut ihan sitä minä itse koen arvostavan ja tasavertaisen puolison olevan, isyydestä voidaan olla montaa mieltä.. Ihanaa että olet ollut onnellinen tuon päätöksesi jälkeen, itse täällä juuri ahdistuksen keskellä ei oikein sitä valoa osaa vielä nähdä ja käytännönasiat puristavat päälle..

Se olenko koskaan rakastanutkaan miestä on monitahoinen asia, jota olen paljon työstänyt ja ehkäpä on niin etten koskaan ole. Ja olen muuttunut suhteen aikana paljon. Suhdetta aloittaessa en ollut vahvimmillani ja taaksepäin katsoessa olisi pitänyt toimia toisin, itseäni syytän, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi ja virheistään voi oppia, toivottavasti. Lapset kärsivät tavallaan varmasti, mutta kärsisivät myös jos onnettomaan suhteeseen jäisin. Aistivat kyllä jos vanhemmat eivät ole onnellisia.

 

[Meteli Seis]

Itse olen kärvistellyt myös suhteessa missä en miestä rakastanut,mutta ei mieskään rakastanut minua. Naimisiin kyllä menin nuoruuden tyhmyyttäni ja mies piti vain kulissia yllä.
Väitän,että pelkkä rakkaus ei riitä pitämään suhdetta tasapainossa vaan se vaatii myös aika ajoin rakastumisen.

 

["..."]

[QUOTE="vieras";27399836]Oho. Kuin mun elämästä. Joo, en rakasta miestäni, en ole pitkään aikaan rakastanut. Meilläkin monta lasta ja velkaa vähän. Nyt ollaan muuttamassa nykyisestä asunnosta mutta haluaisisn omaan muuttaa, mies ei anna, roikkuu kuin takiainen perässä, uhkailee jne.. muuten huvä isä ja siivilee, kokkailee joskus ym.. mä en vaan jaksa tätä. Seksiäkin kun on n. 4 krt/kk niin en halua suudella, hyi, kun yököttää..[/QUOTE]

Meillä mies on kans kiinni mussa kuin takiainen... Sanoo, että oon sen koko elämä ja se ahdistaa mua entisestään. Antaa ymmärtää, että tekee itselleen jotain, jos lähden lasten kanssa. Ei munkaan miehessä sen kummempaa vikaa ole ja hyvä isä sekin on, mutta mä vaan en rakasta sitä enää oikeella tavalla. Tilanne kotona on aika ahdistava varmaan kaikille, kyllä lapsetkin sen vaistoaa. Tunnen olevani kotona kuin vankilassa. Nyt ilmoitin pari päivää sitten, että olen harkinnut eroa ja mies on sitä mieltä, että olen sitä kusettanut. Silti se ei puhu asiasta ja mä en jaksa enää kysyä. Taas ollaan vaan hiljaa ja se kuvittelee, että ongelma lähtee aikanaan ja kaikki on taas normaalisti; ollaan kuin kämppiksiä.

 

[hjkghjkjhkkjh]

Mitäs jos tuosta yhdeksästä vuodesta viimeiset 6 vuotta olisi ollut sitä että et tunne mitään, toisen kosketus ei tunnu kivalta, kotona ahdistaa ja katselet muita ihmisiä "sillä silmällä" ? Vieläkö jatkaisit "yrittämistä"

Ja vielä lisäyksenä, v*tuttaa kun ihmiset sanovat, että kyllä se siitä, kun tarpeeksi yrittää..kannaattaako nyt erota!!

Mitenköhän ne tunteet taikoo takaisin, odottelee toiset 5 vuotta vai.