Onko kellekään käynyt niin että 1. imetys epäonnistuu kun maitoa ei tule tarpeeksi, ja 2. lapsen imetys onnistuu ok?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja werba
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
W

werba

Vieras
Meillä oli esikoinen niin suuriruokainen, maito ei riittänyt ja olen aina ollut tosi pienirintainenkin. Odottelen tässä toista lasta, rv11 ja tuntuu että tissit kasvaa koko ajan, ovat pinkeät, isot ja kipeät.. Juuri ajattelin, että täytyy lähteä ostamaan joululahjaksi vielä uudet rintsikat :D .

Oliskohan mitään mahiksia, että mun rinnat jotenkin "kypsyis" paremmin ja imetyskin voisi onnistua tällä kertaa :)?
 
Ite sain muutaman tipan esikoiselle synnytyksen jälkeen, siihen loppu.
Tokasta maitoa oli niin paljon, että kävin luovuttamassakin.
Kolmannesta sen verran mitä lapsi tarvitsi
Neljännestä sain maitoa 2kk.

Että heitellyt on paljon ton maidon kanssa, ja omat tissit on olleet VALTAVAT
 
Esikoisen kohdalla imetys ei onnistunut, mutta kakkosta täysimetin 3kk, kaikenkaikkiaan 4kk. Ehkä joskus jos saamme kolmannen niin imetän vielä pidempään. Tavoitteena oli kuopusta imettää vuoden ikään asti, mutta parempi tuo 4kk oli kuin ei mitään.
 
Mulla onnistu vasta kolmannella kerralla kunnolla :-D Ekan synnytys ei mennyt ihan putkeen ja imetyskään ei sitten oikein onnistunut. En imettänyt juuri ollenkaan. Toista imetin 4kk, sitten loppu maito ja kolmatta imetin muistaakseni n.10kk.
 
Rintojen koollahan ei (valitettavasti ) ole merkitystä.

Itselläni meni niin päin et esikoisen kohdalla imetys onnistui,ja maitoa ois tullu naapurinki lapsille.
Seuraavan kohdalla imetyspä ei sitten onnistunutkaan niin helposti ,maito ei tuntunut nousevan/riittävän.Ja muutenkin se oli sellasta räpeltämistä.

Olin jotenkin kuvitellut et ku se onnistu ekalla kertaa niin onnistuu toisellakin yhtä helposti.Vaati helkkaristi yrittämistä et sain sen lopulta onnistumaan ja pidettyä vauvan maidoissa.
 
Ensimmäisen kohdalla imetys olisi voinut hyvinkin epäonnistua, jos en olisi tehnyt kauheasti töitä sen eteen. Imetin erittäin lapsentahtisesti (1,5-2h välein ympäri vuorokauden lähes vuoden ajan =D), yöimetykset olivat erityisesti tärkeitä. Lisäksi pumppasin alussa paljon, että maidontuotanto vielä lisääntyisi. Imetys sattui pari ensimmäistä kuukautta mutta sitkeästi vaan imetin ja imetin. En opettanut vauvaa myöskään tutille, jotta ei häiritsisi imetystä jne. Alkuvaikeuksien jälkeen sainkin imetyksen toimimaan hyvin ja täysimetystä oli 5kk sekä osittaista imetystä siihen saakka, että lapsi oli lähes 2v. Maitoa ei mielestäni missään vaiheessa kuitenkaan tullut mitään valtavia määriä mutta ilmeisesti kuitenkin lapsen tarpeisiin.

Toisen lapsen imetys olikin sitten ekaan verrattuna "kuin pala kakkua", ei alkuvaikeuksia vaan heti lähti hyvin liikkeelle. Maitoa tuli runsaammin ja suihkusi usein niin, että vauva hermostui ja kärsimmekin jonkin kuukauden ajan "tissiraivareista". Tälle vauvalle tissittely oli kuitenkin "vain välttämätön pakko" ja hän itse lopetti imemisen n. vuoden ikäisenä (ekalle vauvalle tissi oli muutenkin tosi tärkeä, turvaa, lohtua, läheisyyttä... ero oli tässäkin huomattava).

Eli imetyskokemukset näiden kahden kohdalla ovat olleet melko erilaiset, vaikka loppujen lopuksi pitkään kumpaakin imetin.

Niin ja olen pienirintainen. =)
 
Hei, lohduttavaa kuulla :). Ei ekan kohdalla jäänyt kyllä yrityksen puutteesta kiinni se imetys, mutta eipä siitä sen enempää. Ja tuota niin, ehkä kirjoitin vähän huonosti alotusviestiin, että rinnat on ISOT ja kipeät.. Ei ne nimittäin isot ole nytkään :D mutta kuitenkin isommat kuin lähtötilanteessa. Lisää kokemuksia, olisi mahtavaa kun voisi imettää pidempään kuin sen 0,5kk täysin ja 2kk osittain.
 
Imetin vuoden pienillä tisseillä, puolivuotta siis täysimetin. Maitoa tuli vasta neljäntenä päivänä synnytyksestä, mutta lisämaitoa ei tarvittu. Kirkas esimaito ihan tipottain riittää ensimmäisten päivien aikana vauvalle. Ehkä sinua neuvottiin antamaan lisämaitoa heti välittömästi, eikä 1. lapsella ollut enää tarvetta "pesiä" rinnoilla. Vauvan paino putoaa normaalisti jopa 10 prosenttia kolmen ensimmäisen päivän aikana, ennen kuin maidontuotanto pääsee kunnolla alkamaan, sitä ei kannata pelästyä. Mitä olen kuullut, Suomessa annetaan hyvinkin helposti lisämaitoa, vaikka tarvetta ei välttämättä olisikaan.
 
meillä esikoinen ihastui sairaalassa ollessa synnytyksen jälkeen sen muutaman päivän aikana tuttipulloon niin paljon ettei koskaan suostunut kunnolla tissille. imetinkin osittain jonkin 3-4kk kunnes vauva päätti itse, että nyt riittää tätä laatua. kuopusta sitten imetinkin kauan. kuopus oli sairaalassa hetken osastolla sokerien tipahtamisen takia ja sai siellä kerran pullosta maitoa. koko ajan söi tissistä isompia annoksia kuin oli määrätty koko. kuopus rakastui tissiin ja vihasi pulloa yli kaiken. vasta yli 2v oli ekat kerrat kun joi pullosta kun alkoi sillä itse leikkimään. aiemmin kuopus kyllä saattoi jotain juoda pullosta mutta oksensi kaiken pihalle ja söi sen jälkeen itsensä onnesta tuhisten ähkyyn tissistä.
 
Meillä oli esikoinen niin suuriruokainen, maito ei riittänyt ja olen aina ollut tosi pienirintainenkin. Odottelen tässä toista lasta, rv11 ja tuntuu että tissit kasvaa koko ajan, ovat pinkeät, isot ja kipeät.. Juuri ajattelin, että täytyy lähteä ostamaan joululahjaksi vielä uudet rintsikat :D .

Oliskohan mitään mahiksia, että mun rinnat jotenkin "kypsyis" paremmin ja imetyskin voisi onnistua tällä kertaa :)?

voin kertoa,että esikoisella imetys ei kestänyt kuin 3,5kk..olin tosi pettynyt.Neuvolasta neuvottiin aloittaan pulloruokinta..joo,eipä mennyt montaa pvää,kun tissi ei enää kelvannut.

kakkosen kanssa en kuunnellut neuvolan tätejä,soitin imetystuki ryhmään,kun imetys ei sujunut alussa..otteessa oli ongelmia..avun sain ja kappas,imetin 10kk ;)
Neuvolassa ne vain suosittelivat aloittamaan pulloruokinnan..hah,sanon minä!
 
Kyllä vaan! Ekan kanssa osittaisimetysksellä päästiin vajaa kaksi kuukautta kuin taas tämän kuopuksen kanssa imetys jatkuu edelleen osittain ja ikää on yli 1½v. :)
 
Mulla eka imetys sujui huonosti johtuen tiedon puutteesta ja ammattitaidottomasta neuvolahenkilökunnasta. Ei minulla eikä terveydenhoitajalla ollut tietoa tiheänimunkausista eikä siitä miten maito todella saadaan riittämään.

Toisen lapsen odotusaikana hankin tietoa todella paljon, ja sairaalassa osasinkin sitten olla ottamatta lisämaitoa ja tuttia lapselleni. Tiedän paljon imetyksen eri vaiheista, mikä helpotti imetyksen onnistumista. Imetinkin sitten toista vajaat 2 vuotta. Täysimetysta tuli puoli vuotta, kuten suositus on.

Ap, neuvon sua ottamaan asioista selvää ja hankkimaan tietoa jo odotusaikana. Imetystukiryhmä on todella suositeltava tietolähde! Vaikka päättäisitkin kieltäytyä lisämaidosta, niin valmistaudu henkisesti kuitenkin myös siihen, että lapsi voi tarvita lääketietellistä lisämaitoa eikä siitä parane kieltäytyä. monia mutkia voi tulla matkaan, mutta kovalla työllä ja paneutumisella niistä on mahdollista selvitä!
 
Juu mä olin silloin ekan kohdalla jo perehtynyt imetysjuttuihin, kysyin apuja niin neuvolasta kuin imetystietokannoistakin ja täältä palstalta, ja niiltä imetysneuvojiltakin sähköpostilla, join imetysteetä, ja yritin jopa juoda kotikaljaa kun se kuulemma nostattaa maitoa, vaikka se on mielestäni oksettavan pahaa.. Kaikki otteet ym. tarkistettiin neuvolassa jossa oli ihan pätevää henkilökuntaa.. Ja tosiaan me oltiin lapsen kanssa todellakin "pesimässä", kävin suunnilleen vain vessassa, syömässä ja juomassa plus pienet yhteiset vaunulenkit hyvällä säällä, muuten oltiin koko ajan tissittelemässä. Oon aiemminkin kirjoittanut asiasta tänne niin en nyt jaksa kirjoittaa kovin pitkään asiasta :).. Muksu saikin lisämaitoa, erityisesti kesähelteillä.

Mulle imetys ei ole niin tärkeä, että mitenkään haluaisin vaarantaa lapsen hyvinvointia tai kasvua, tottakai lisä- tai erikoismaitoja tarpeen mukaan. Olishan se kiva onnistua tällä kertaa imetyksessä, mutta ihan hyviä lapsia sitä korvikkeellakin kasvaa! ja kivaa kuulla että muilla on onnistunut paremmin toisilla kerroilla, ehkä mullakin on toivoa :).
 
1. lapsi, täysimetin 3kk ja sitten mukaan korvikkeet koska oma maito ei riittänyt. Lopetin imetyksen 6kk.
2. lapsi, imetys ei onnistunut lainkaan koska lapsi oli alkuun sairaalassa eikä kotiuduttuaan suostunut kuin pullolle.
3. lapsi, imetin ja korviketta sekaisin ekat 3 kk, sitten oma maito loppui.
4. lapsi, imetin 8kk, ei korvikkeita.

Joten paljon vaihtelee.
 

Similar threads

Yhteistyössä