Onko kenellekään käynyt niin, että ystävä on "hylännyt" äitiyslomalta töihin palattuaan.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Olemme tunteneet tämän ystäväni kanssa jo useampia vuosia. Kun olimme samaan aikaan äitiyslomalla, näimme pari kertaa viikossa ja ainakin minusta tuntui, että lähennyimme entisestään.

Mutta nyt, kun tämä ystävä on palannut töihin, ei hän enää ehdikään nähdä. Totta kai on ymmärrettävää, ettei ehdi nähdä samaan tahtiin, kuin tuolloin kun olimme molemmat kotona. Mutta luulisi, että edes kerran kuussa tai kahdessa. Asumme ihan lähekkäinkin.

Jotenkin pettynyt ja hyväksikäytetty olo. "Kelpasin" silloin, kun hän tarvitsi kipeästi seuraa, mutta enpä kelpaa enää, kun on muuta tekemistä. Vähän niinkuin paremman puutteessa.
 
Kiire on ystävälläsi. Kuinka kauan hän on ollut töissä? Itse en ainakaan ehdi viikolla tavata ketään, ja viikonloppunakin on kamalasti tekemistä. Ei siinä ketään ole hylätty.
 
On ollut jo yli puoli vuotta töissä, että eiköhän siinä olisi ehtinyt näkemään jos tosissaan olisi halunnut. Ja olenhan minä itsekin jo työelämässä ja ehtisin kyllä varsin hyvin silti tapaamaan.

ap
 
[QUOTE="vieras";25879751]On ollut jo yli puoli vuotta töissä, että eiköhän siinä olisi ehtinyt näkemään jos tosissaan olisi halunnut. Ja olenhan minä itsekin jo työelämässä ja ehtisin kyllä varsin hyvin silti tapaamaan.

ap[/QUOTE]

Oletko ehdottanut tapaamista?
 
Arki turruttaa tasaisuudellaan, varsinkin kun se on täynnä velvollisuuksia, kuten työssä käyntiä. Päivät, viikot, kuukaudet kuluvat nopeasti. Jos haluat tavata ystävääsi, ehdota tapaamista. Hän on varmasti iloinen itsekin kun joku "katkaisee" arjen.
 
No minä voin ihan rehellisesti sanoa, että nyt hoitovapaalla hengaan sellaisten ihmisten kanssa, joihin tuskin pidän yhteyttä enää työhön palattuani.

Ai miksikö olen heidän kanssaan? Virkistää mieltä, ja kiva että lapsella on ikäistään seuraa. Mutta eipä taida olla mitään muuta yhteistä kuin elämäntilanne.
 
En hylkäämisestä tiedä mutta se on tuttua että töihin palattua ei jää samalla lailla aikaa kavereille. Voi olla ihan arjen käynnistymisvaikeuksia, lapsi ei ehkä viihdy hoidossa tai muuten reagoi uuteen tilanteeseen olemalla illat kiinni äidissä, voi olla miehen kanssa hankalaa tehdä kotitöissä uusjakoa, vaikea saada hoidettua iltaisin kaikkea kotiin ja lapseen liittyvää sekä mahdollisia harrastuksia ja kontakteja lähisukulaisiin ja parhaisiin ystäviin. Aika kulkee alkuun siivillä.
 
Niin no, niin taisit sinäkin silloin tarvita seuraa ja teistä oli toisillenne seuraa. Elämäntilanteet muuttuu ja siinä samalla ihmiset vaihtuu.
Mitä jos tutustuisit muihin mammakavereihin ja tekisit heidän kanssa jotain kivaa.

Kun ihmisillä muuttuu elämäntilanne, voi ympyrätkin muuttua. Hänen todellisuus työssäkäyvänä ihmisenä on erilainen kun sinulla nyt.

Mun esimerkki on hieman eri, mutta esim opiskellessa kun osa porukasta siirtyy työelämään, niin sitten vähemmän näkee kyllä. Monesti niin että ihan satunnaisesti enää. Vaikka kuin olis nähny melkeen päivittäin.
Jos kaveris ihan suoraan sanottuna vaikuttaa siltä et ei haluu sua nähdä, niin suosittelisin et annat sen hetken olla rauhassa, totuttautua työrutiineihin jne.
Esim jos puolen vuoden-8kk päästä tms ehdotat uudestaan että jos vaikka tulee teil käymään tai mitä sitten teettekin. Millaisena näkisit teidän tulevan kaveruuden että se olis kiinnostavaa kummallekin teistä. En tiedä mistä tykkäät puhua mut monella menee kakkavaippajutut täysin yli hilseen sitten kun ne ei ole enää itselle ajankohtaisia.
Ootko itse suunnitellut töihin palaamista jossain vaiheessa?
Milloin hän palasi töihin? Voit varmaan kuvitella että siinäkin on yhtä jos toista opiskeltavaa. Hänellä on ensisijaisesti vastuu omasta ja lapsensa hyvinvoinnista eikä siitä onko sulla tarpeeks kavereita.


Mitä sit tapahtuukin niin varmasti et yksin jää, on niitä ihmisiä tässä maailmassa muitakin.

Tsemppii ja hyvää kevättä! : )
 

Yhteistyössä