onko kovinkin yleistä, että koulun aloittavat ovat päivähoidossa nyt elokuussa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja onko yleistä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

onko yleistä

Vieras
Meidän lapsi menee kouluun vuoden päästä ja olen jo nyt miettinyt, että miten lomat saa ajoitettua niin, ettei tarvii viedä lasta varahoitoon heinäkuussa ja toisaalta olisi kotona ainakin ekat kaksi viikkoa, kun koulu alkaa. Nyt kun päiväkoti tällä viikolla taas avasi ovensa, niin yllätyin miten paljon siellä on kohta koulun aloittavia ekaluokkalaisia hoidossa. En ole tiennyt, että näinkin voi tehdä. Onko siis kovinkin yleistä, että lapset menee ennen koulun alkua vielä hoitoon pariksi viikoksi elokuun alussa, jos ovat olleet lomalla normaalisti heinäkuussa?
 
Riippuu kaupungista, esim. meillä oikeus päivähoitoon päättyy sen HEINÄKUUN loppuun, jolloin lapsi menee kouluun. Elokuun alussa alkaa ns. uusi kausi, ja olisi aika vaikeaa toteuttaa kaikkien hoito, jos paikalla olisi esim. kaikki ryhmän 15 uutta eskaria ja vaikka 7 "vanhaa" kouluun lähtevää.
 
Itse opiskelin silloin kun esikko aloitti koulun. Mulla alkoi koulu edellisellä viikolla, joten esikko oli 3 päivää pikkuveljen ryhmiksessä, koska en halunnut jättää yksin kotiin. Samoin oli syyslukukauden alussa (kunnes sain lukujärjestystäni muutettua) perjantaisin tunnin ryhmiksessä kun kotoa yksin kouluun lähteminen ei onnistunut.
 
Ei meillä päiväkodissa ole hoidossa kuin muutamia eskarin parin viikon päästä aloittavia, mutta kesäkuussa siellä oli kyllä eskarin päättäneitä pari ennen kuin päiväkoti meni kiinni kesäksi. Meillä siis koulun eskari, ei päiväkodin.
 
Riippuu kaupungista, esim. meillä oikeus päivähoitoon päättyy sen HEINÄKUUN loppuun, jolloin lapsi menee kouluun. Elokuun alussa alkaa ns. uusi kausi, ja olisi aika vaikeaa toteuttaa kaikkien hoito, jos paikalla olisi esim. kaikki ryhmän 15 uutta eskaria ja vaikka 7 "vanhaa" kouluun lähtevää.

Ei missään kaupungissa lopu iokeus päivähoitoon näin. PAikka on ehkä myönnetty vaan siihen heinäkuun loppuun, mutta sitä pitää hakea uudestaan siihen koulun alkuun asti. Kyllä ihan ph-lain mukaan lapsella on oikeus ph-paikkaan koulun alkamiseen asti. Monet ph-lapsista on lomalla vielä elokuussa, aina on tilaa ollu niille jotka joutuu vielä tulemaan ennen koulun alkua. Lapselle se ei tietty oo kivaa, ja just siks monet yrittää järjestää lomansa ettei tarttis.
 
Täällä ainakin suurin osa vanhemmista on yrittänyt järkätä niin, ettei elokuussa tarvi mennä enää päiväkotiin.
Kyllä ajatus tuntuu hiukan kurjalta, että suoraan päiväkodista siirtyy koululaiseksi.
 
Ei missään kaupungissa lopu iokeus päivähoitoon näin. PAikka on ehkä myönnetty vaan siihen heinäkuun loppuun, mutta sitä pitää hakea uudestaan siihen koulun alkuun asti. Kyllä ihan ph-lain mukaan lapsella on oikeus ph-paikkaan koulun alkamiseen asti. Monet ph-lapsista on lomalla vielä elokuussa, aina on tilaa ollu niille jotka joutuu vielä tulemaan ennen koulun alkua. Lapselle se ei tietty oo kivaa, ja just siks monet yrittää järjestää lomansa ettei tarttis.

Meillä kyllä loppui, ei auttanut uudelleen haut vaan sanottiin että päivähoito-oikeus loppuu heinäkuun viimeiseen päivään ja piste
 
Meillä loppuu koulun aloittavien päivähoito-oikeus heinäkuun loppuun ja vanhemmat saavat itse järjestää hoidon elokuun kahdelle ensimmäiselle viikolle ennen kuin koulu alkaa.
 
Ei missään kaupungissa lopu iokeus päivähoitoon näin. PAikka on ehkä myönnetty vaan siihen heinäkuun loppuun, mutta sitä pitää hakea uudestaan siihen koulun alkuun asti. Kyllä ihan ph-lain mukaan lapsella on oikeus ph-paikkaan koulun alkamiseen asti. Monet ph-lapsista on lomalla vielä elokuussa, aina on tilaa ollu niille jotka joutuu vielä tulemaan ennen koulun alkua. Lapselle se ei tietty oo kivaa, ja just siks monet yrittää järjestää lomansa ettei tarttis.

Eipä pidä paikkaansa väitteesi. Espoossa on vuosia ollut niin, että päivähoito-oikeus todellakin päättyy sen heinäkuun loppuun, kun lapsi aloittaa koulun. Päivähoitopaikan voi saada elokuussa, mikäli päiväkodeissa on tilaa, mikään itsestään selvä asia tämä ei ole.

Mun esikoinen on nyt 14 v, ja jo siis 7 vuotta sitten oli näin, ihan samoin on nyt koulunsa aloittavan kohdalla ollut ja kolmannelle luokalle menevän kohdalla ollut.
 
Minun lapseni oli viime vuonna hoidossa koulun alkuun asti, ja nyt siellä näkyy taas olevan tulevia ekaluokkalaisia. Täällä on tosin hoito järjestetty niin, että se on eskarin yhteydessä. Ja eskarit taas ovat kouluilla, eli eivät täytä päiväkoteja.
 

Yhteistyössä