Onko kukaan ollut 7vuotta kotiäitinä ja palannut työelämään onnistuneesti...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja home
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

home

Vieras
Mulla on vakipaikka ja olen ollut kotona yli 4v. Olen opiskellut kyllä ohessa (täydennyskoulutusta, jotta pysyn ammattitaitoisena) ja pieniä keikkatöitä olen tehnyt ja tekemässä edelleen. Nyt sit raskaana :) ja varmaan vielä kolmisen vuotta kotona, teen kyllä sitten jatkossakin keikkaa. Onko muilla näin pitkiä aikoja kotiäitinä ja sitten paluu työelämään sujunut kuitenkin ihan ok? Ei ole tarkoitus "syrjäytyä" työelämästä (siksi keikat ja opiskelukin) mutta toisaalta olemme halunneet lapset "putkeen" ilman hoitorumbaa, kotihoidon suosijoita ollaan.
 
Työkaveri palasi 10 vuoden paussin jälkeen työhön. Hän parissa viikossa kiri kiinni muut. Hyvin meni! Voi se toki olla persoonastakin kiinni. Työkaveri oli työhön tarttuva ja teki enempikin kuin olisi ollut "pakko".
 
Ammattini on vaativa, mutta kuitenkin sellainen, että en mikään esim. lääkäri ole, siitä ammatista ei kauhean pitkään uskaltaisi olla poissa ilman että ammattitaito ruostuu. Kai jollain tasolla kuitenkin pelkään "tippuvani" kelkasta? Vaikka järki sanoo, että niin ei käykään. 7 vuotta kotona kuulostaa vaan niin pitkälle ajalle omiinkin korviin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vaikuttaako ala? :
Työkaveri palasi 10 vuoden paussin jälkeen työhön. Hän parissa viikossa kiri kiinni muut. Hyvin meni! Voi se toki olla persoonastakin kiinni. Työkaveri oli työhön tarttuva ja teki enempikin kuin olisi ollut "pakko".

Itse olen kanssa aktiivinen, "töihin tarttuva" joten eiköhän se sitten suju ihan hyvin :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Pärjäät sie! =) ja muuten tuo työkaveri on sairaanhoitaja, hänkin hyvin kelkkaan hypähti. Oletko sinäkin jotain sinnepäin, koska niin luontevasti lääkäristä puhuit?
 
...olin 15-vuotta kotona ilman täydennyskoulutusta ja samantien kun päätin hakeutua työmarkkinoille takaisin(eri alalle missä olin aikaisemmin ollut) ,pääsin heti opiskelemaan ja nyt töitä olisi niin paljon kuin jaksaisi tehdä.Töitä ehtii tehdä lopun ikäänsä...:)
 
Ei mitään ongelmaa töihin palaamisessa ollut.

Mulla ei ollut vakipaikkaa, joten uutta hommaa piti hakea. Enemmänkin oli kynnys alkaa hakea sitä uutta paikkaa.
Mutta "sattumalta" kävin työkkärin atk-kurssin...Tiedoiltaan ihan turha mulle, osasin jo, mutta henkisesti tosi terveellinen kurssi. Sain itsevarmuutta ja kynnys töiden hakemiseen madaltu huomattavasti.
 
Yhteistyössä