Onko kuutamon kuvaaminen lopetettava jos naapuri sattuu kuvaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hoonolainen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hoonolainen

Vieras
Ihmettelen kyllä.

"Syyttäjä vaati rangaistusta vuonna 1946 syntyneelle naiselle salakatselusta, joka oli tapahtunut kuvaamalla naapuritontilla asuvaa vuotta nuorempaa miestä tämän pihalla. Kuvaukset olivat tapahtuneet viime huhtikuun ja heinäkuun välisenä aikana.

Syytetty nainen kiisti kameran käyttämisen salakatseluun. Hänen selityksensä oli, että kuvauskohteena olivat luonnonilmiöt kuten kuutamo ja myrskyt. Samassa paritalokiinteistössä asunut toinen mies todisti havainneensa kolme kuvaustilannetta.

Kameran kanssa touhunnut nainen tuomittiin salakatselusta 15 päiväsakkoon, joka tekee 390 euroa. Nainen määrättiin korvaamaan miehelle kärsimyksestä 500 euroa. Päijät-Hämeen käräjäoikeus katsoi, että nainen oli valokuvannut naapuritontilla asuvaa miestä kotirauhan suojaamassa paikassa kotipihallaan.

Kiistan kohteen oli myös naapurien välinen raja-aita, mutta oikeus hylkäsi tämän vahingoittamisesta nostetun syytteen."


Nainen salakuvasi naapurin miestä – puolustuksena väitti kuvanneensa kuutamoa | Yle Uutiset | yle.fi
 

Yhteistyössä