Onko meidän lapsessa jotain vikaa, onko muiden lapset tällaisia väsyneinä???

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja väsynyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

väsynyt

Vieras
Eli meidän 4v täyttävä tyttö on aivan mahdoton kun on väsynyt, päästää ihmeellisiä ääniä ja tekee ilmeitä, mölyää kuin pahastikin vammainen, vääntää naamaansa irveeseen ym! Viimeistään iltapäivästä alkaa tehdä tätä ja illalla on ihan hirveää, kun lisäksi on aivan ylivilkas silloin, saattaa vaan juosta ja huutaa ja kiljua ja yrittää villitä pikkuveljen mukaan tähän, ei edes kuuntele komentoja, saati että tottelisi, aina on napattava kiinni ja siinäkin rimpuilee! Tämä on ihan hirveän rasittavaa. MIsään ei voi liikkua tai kyläillä kun tyttö on yhtään väsynyt. Päiväunille hän ei nukahda kuitenkaan, ainoastaan autoon saattaa nukahtaa jos ollaan iltapäivällä tai illalla liikkeellä.
Kehityksessä on ollut ihan normaali ja fiksukin lapsi, myös liikunnallisesti.
Mikään vaan ei tunnu menevän perille, ei hyvällä eikä pahalla. Isovanhempiensa kanssa yksin ollessaan ei tällaista ole, ainakaan tällaisessa mittakaavassa kuin kotona. Mitä ihmettä voimme tehdä??
 
Meillä nyt ekaluokkalainen on tuollanen, ollut vauvasta asti, että kun väsyy niin alkaa päätön riehuminen. Laitetaan se sitten illalla seiskalta nukkumaan ja toivotaan että seuraava päivä menee paremmin. Koulussa riehuu myös jos on väsynyt. Tykkää leikkiä yksin ulkona, joten monesti laitan sen sinne iltapäivällä, kun on siellä rauhallisempi kuin sisällä, ja sitten maistuu ruokakin paremmin.
 
Kuulostaa siltä että tarvitsisi vielä ne päiväunet. Ei tee hyvää kehittyville aivoille jos ei saa levätä tarpeeksi usein :(
Sinnikkyyttä :)
Aikuisen on pistettävä lapsi tottelemaan ei riitä että sanoo vaan EI. On pidettävä huoli siitä että minkä kieltää niin sitä ei TODELLAKAAN tehdä. Lapsella ei selvästi ole selkeitä rajoja
 
Päiväunia meillä ei nukuta. Lapset herää joskus 9.00 aikaan ja illalla mennään nukkumaan 20.00 paikkeilla. Ja jos tuossa välissä sattuu nukahtamaan esim. autoon niin sitte kukutaankin puoleen yöhön mikä ei ole mukavaa aamulla aikaisin heräävälle isällä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tara80:
Päiväunia meillä ei nukuta. Lapset herää joskus 9.00 aikaan ja illalla mennään nukkumaan 20.00 paikkeilla. Ja jos tuossa välissä sattuu nukahtamaan esim. autoon niin sitte kukutaankin puoleen yöhön mikä ei ole mukavaa aamulla aikaisin heräävälle isällä.

Meillä lapset nukkuivat ennen 21-09, mutta nyt on jo jonkun aikaa menty vain 22-08 unilla, aiemmin ei niitä saa nukkumaan (tai jos koittaa niin pomppivat kuitenkin ylös sängystä siihen asti) ja aamulla sitten ei unta riitä 8 pidempään :/ Ja ei tunnu riittävän tuo unimäärä tytölle, mutta päiväunille ei vaan nukahda. Pikkuveli 2v sentään nukkuu vielä parin tunnin päikkärit.
 

Yhteistyössä