Onko meillä tulevaisuutta? Kokeneemmat kertokaa

[taustalla]

Olemme kihloissa ja meillä on poika 1,5v. yhdessä ollaan oltu 2v2kk. Eli ihan suhteen alussa raskaus sai alkunsa. Koko raskaus aika oli yhtä h.e.l.v.e.t.t.i.ä johtuen minun masennuksesta joka johtui rajusta vaikean atopian puhkeamisesta. Oikeastaan nyt vasta vajaa puolivuotta on arki rullannut ihan mukavasti ei oikeastaan riidellä mutta ei myöskään ole sitä arjen hellyyttä. Jonkin aikaa minä yritin halailla ja osoittaa rakkautta päivittäin mutta sekin loppui kun tuntui ettei mies ole tilanteessa mukana.Hän ei ole romantttinen eikä halaile ihan muuten vaan. Saattaa mennä useita viikkoja ettei kosketa toisiamme kunnolla iltaisin nukkumaan mennessä hän tahtoo pitää kädestääää kunnes nukahtaa ja ennen töihin lähtöä käy antamassa suukon siinä kaikki mitä saan. Niin ja tietysti seksiä kaksi kertaa kuussa n3min ajan kerrallaan eikä senkään jälkeen halailua eikä lähekkäin oloa, suoraan vaan nukkumaan. Nyt olen alkanut miettiä tulevaisuutta ja sitä mitä siltä haluan, tuntuu ahdistavalta ajatus siitä että minun pitäisi tukahduttaa tunteeni ja hellyyden kaipuuni koska mies ei ole samalainen. Monesti olen asiata yrittänyt puhua muttei tuloksia oikein synny... Vieläkö tästä voi elämä korjaantua vai pitäisikö luovuttaa?

Kiitos jos jaksoit lukea , tuli varmaan sekava sepustus mutta niin on olokin sekava :'(

 

[Pöllönen]

Tiedän aivan tasan tarkkaan mitä tarkoitat...itse olin/olen samanlaisessa tilanteessa eli kaipasin hellyyttä,huomiota,seuraa ja suukkoa ilman että pyytää.. mutta...minä sainkin sitten hellyyttä/huomiota (ei seksiä!) eräältä "väärältä henkilöltä" josta johtuen meille on tulossa ero.
Ahdistaa ja vi**ttaa mutta kantapään kautta kai sitä on jotain opittava.
Toisaalta elän toivossa,että se oikea mies joka myös antaa huomiota ym. odottaa vielä minua tuolla jossain.
Ei suhde tule toimimaan kauan mikäli molemmat ei saa irti suhteesta sitä mitä tahoisi. Tämä olikin vain onneksi minun mielipiteeni.
Tsemppiä sinulle ja toivottavasti löydät vielä sen/sitä mitä sydämmessäsi haluat! :hug:

 

[NiiN]

aina on toivoa,ei kannata heittää liian hepposin pois sellaista minkä voi korjata.Kerro miehellesi tuntemuksistasi,älä ole tuomitseva vaan ainoastaan kerrot mitä itse tunnet ja toivot teidän yhteiselämältä.Sitten kun olet kertonut,voinet kysäistä miten hän näkee teidän tilanteen.Jaksamisia ja onnistunutta keskustelua :hug:

 

[Rintzi]

Tiedän tuon tunteen, sitä alkaa kaivata niin paljon että tekee virheen jota saa katua. Itse hakeuduin toisen miehen kainaloon koska en jaksanut jatkuvaa juomista ja valehtelua. Ja olisiina 3 vuoden väkivallatkin taustalla. Olin ollut täysin rehellinen siihen päivään asti enkä olisi voinut kuvitellakkaan pettäväni miestä jota rakastan. Jäin kiinni kuukausien päästä siitä kun pelini oli jo loppu ja oltiin eroamassa juomisen takia. oltiin n. puolivuotta erillään ja sitten palattiin takaisin yhteen. Ei se elämä ollutkaan ruusuista ilman sitä toista.

Sinun kannattaa puhua asiasta miehesi kanssa, puhuminen tuntuu olevan ainoa asia jota EI voi joutua katumaan jälkeenpäin.siinä et varmasti häviä mitään jos miehesi vaan osaa keskustella.
Toivotan onnea ja menestystä parannusyritykselle :hug:

 

[äippä]

Tosiaan, kannattaa yrittää keskustella asiasta. Ei miehesi vaikuta ihan toivottomalta, antaahan hän suukon töihin lähtiessään ja haluaa pitää kädestäsi kiinni nukahtaessaan. Mielestäni nuo seikat osoittavat jo sentään välittämistä ja hellyyttä.

 

[Katjuska71]

Teillä on sit melkeinpä samaa tahtia edetty, kuin meillä

Meillä on ollut myös vaikeutemme, käymme tällä hetkellä parisuhdeterapeutilla ja suosittelen. Meillä on tullut parannusta, joskaan muutos ei hetkessä tapahdu. Mutta terapeutti on antanut positiivista palautetta, että koska etenimme niin nopeasti, jäi tutustumisvaihe väliin, käymme sitä vaihetta läpi, samalla oman yhteisen arkemme hakemista ja sitten vielä uusperhe ja pieni lapsi. Siinä riittää haastetta.

Kunpa saisit miehesi kunnolla keskustelemaan, painaako häntä joku, kun ei lähesty. Itselläni ollut tuota vikaa, kun olen väsynyt, uupunut, välillä masentunut ja kiukkuinen, ei huvita päästää ketään lähelle, silti rakkautta piisaa.

Voimia sinulle ja toivottavasti saatte asiat selvitettyä! :hug:

 

[alkuperäinen]

\

Teillä on sit melkeinpä samaa tahtia edetty, kuin meillä

Meillä on ollut myös vaikeutemme, käymme tällä hetkellä parisuhdeterapeutilla ja suosittelen. Meillä on tullut parannusta, joskaan muutos ei hetkessä tapahdu. Mutta terapeutti on antanut positiivista palautetta, että koska etenimme niin nopeasti, jäi tutustumisvaihe väliin, käymme sitä vaihetta läpi, samalla oman yhteisen arkemme hakemista ja sitten vielä uusperhe ja pieni lapsi. Siinä riittää haastetta.

Kunpa saisit miehesi kunnolla keskustelemaan, painaako häntä joku, kun ei lähesty. Itselläni ollut tuota vikaa, kun olen väsynyt, uupunut, välillä masentunut ja kiukkuinen, ei huvita päästää ketään lähelle, silti rakkautta piisaa.

Voimia sinulle ja toivottavasti saatte asiat selvitettyä! :hug:

Mekin kävimme parisuhdeterapiassa viime tammikuussa. Alkuun tuntui että auttoi mutta kävimme vain kahdesti ja sen jälkeen oli tarkoitus jatkaa ominpäin. Miehestä ei ole keskustelemaan tunteistaan´, monet monituiset kerrat ollaan juteltu,itketty ja päätetty että yritetään mutta arki jatkuu suhtkoht samana ja silloinkin kun ollaan juteltu niiin tuntuu ettei mies kunnolla avaudu.Yrittää vaan estää eron. Välillä tuntuu ettei tahdo eroa koska rakastaa poikaa ihan mielettömasti eikä kestäisi ajatusta että muuttasin pojan kanssa kotikaupunkiini 150km päähän hänestä koska täällä missä asutaan niin ole saanut vielä ystäviä vaikka pari vuotta asuttu.Pojan kanssa olen ollut kotona koko ajan. Kyllähän minä uhkailen usein erolla ja se voi latistaa miestä mutta kun en jaksa tätä kun KAIPAAN AIKUISEN IHMISEN LÄHEISYYTTÄ. Viiko sitten yritin jutella asioista mutta tietenkin valitsin väärän hetken kun mies oli väsynyt ( ennen nukkumaan menoa ja ed.iltana oli ollu miés baarissa). Riitelyksi ja syyttelyksihän se meni ja minä painelin pojan viereen nukkumaan ja aamulla taas niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.Välillä tuntuu että se jokin vaan puuttuu tästä suhteesta ettei mies ole sielunkumppani ( ei edes tiedä mitä se on) Ehkä en minäkään ole hänelle se oikea koska ei sellaista tunnetta ole, ehkä hän ei ole sitä vielä koskaan kokenut ja nyt se jää häneltä kokematta jos tähän jumitutaan.Niin ja miehen sanoi että olisi hyvä jos löytäin töitä niin saisin muutakin ajateltavaa. Sanoin siihen että työkö hellyyden korvaa ja elä ihmettele jos joku päivä haen hellyyden jostain muualta...

 

[nainen]

Voi voi. Meillä on takana 17 vuoden suhde, ja "aluksi" riitti hellyyttäkin varmaan 10 vuotta, mutta kyllä se nyt on myös loppu. Ei pussailla, ei halailla ei kosketa mitenkään. Seksiä kerran kuussa se 3 minuuttia... Että kyllä kuulostaa pahalta toi ap. tilanne, kun on niinkin nuori suhde vielä kyseessä. Sitä tässä kanssa pähkäilen, että tällästäkö tää loppuelämä nyt sitten on. En tiedä eikö mies enää rakasta minua vai mikä on. Itse en enää taida kauaa jaksaa rakastaa...

 

[Katjuska71]

Kyllähän minä uhkailen usein erolla ja se voi latistaa miestä mutta kun en jaksa tätä kun KAIPAAN AIKUISEN IHMISEN LÄHEISYYTTÄ. Viiko sitten yritin jutella asioista mutta tietenkin valitsin väärän hetken kun mies oli väsynyt ( ennen nukkumaan menoa ja ed.iltana oli ollu miés baarissa). Riitelyksi ja syyttelyksihän se meni ja minä painelin pojan viereen nukkumaan ja aamulla taas niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.Välillä tuntuu että se jokin vaan puuttuu tästä suhteesta ettei mies ole sielunkumppani ( ei edes tiedä mitä se on) Ehkä en minäkään ole hänelle se oikea koska ei sellaista tunnetta ole, ehkä hän ei ole sitä vielä koskaan kokenut ja nyt se jää häneltä kokematta jos tähän jumitutaan.Niin ja miehen sanoi että olisi hyvä jos löytäin töitä niin saisin muutakin ajateltavaa. Sanoin siihen että työkö hellyyden korvaa ja elä ihmettele jos joku päivä haen hellyyden jostain muualta...
[/quote]


Mä syyllistyin kanssa tuohon erolla uhkailuun, se vie kyllä valitettavasti vaan tilannetta huonommaksi. Mutta mun edellinen miesystäväni ei kyllä ollut yhtään läheisyyttä kaipaava, ei kosketellut ja kun mä koskin, pelästyi suorastaan. Eli siis kaikki miehet ei vaan halua liian lähelle toista, ei varmaan ole aina sitä, etteikö välittäisi. Mutta mulle se ei ainakaan sopinut, kyllä siinä itsetunto alkaa kärsiä ennenpitkää ja muutenkin alkaa olla se läheisyyden puute kovaa, huonostihan siinä käy ennenpitkää. :\|

Kannattaisi kyllä tehdä selväksi, että jos siihen tilanteeseen ei tule muutosta, et voi jäädä tuollaiseen suhteeseen, jos kärsit, että mies varmasti ymmärtää, missä mennään. Jos on alussa ollut lähentyvä, epäilen kyllä, että voiko luonteessa silloin olla syy tähän?

Ja voi hyvänen aika, ei työ todellakaan korvaa läheisyyden kaipuuta! Parastahan silloin on juuri toisen kainaloon pääseminen, kun pitkän työpäivän jälkeen menet kotiin lepäämään

 

[tsemppiä]

Ei kannata antaa liian helposti periksi, kokeilkaa eri terapeuttia
kokemuksesta tiedän, joku tekee sitä vain työkseen toinen voi todella haluta auttaa.
Vaikea antaa neuvoja, itse erosin ko.tilanteesta vasta kun lapset oli suht isoja. Sitä eli enimmäkseen arkea ja sai voimaa lapsista ja ystävistä.
Aina on toivoa. :hug:

 

[mami35]

Heissan!

Itse olen suhteessa mieheen joka on nuorimman tytön isä, emme asu yhdessä mutta silti vietämme kaikki mahdolliset ajat yhdessä. Ei hänkään halua halata kuin tosi harvoin kun siihen on aihetta, meillä ei edes seksi toimi enää mutta silti rakastamme toisiamme siitä huolimatta. Hän saattaa yllättää minut ja tytön ihan tosta vaan ilman mitään taka-ajatuksia, ostelee välillä synttärilahjoja yms. Meidän elämä toimii näin, on meilläkin ollut ongelmia suhteessa mutta niistä on onneksi päästy ohi ja jatkettu elämää yhdessä, haluamme yrittää tytön takia eikä edes nykyisin riidellä enää, sitäkin oli aikaisemmin vähän turhan usein. Puhu miehesi kanssa, kyllä ne asiat siitä lutviintuu ajan kans, ei kannata heittää hukkaan kaikkea sitä mitä on saanut vuosien aikana kerättyä kokoon, en tarkoita tavaraa vaan sitä yhdessä olemista. Kyllä se aurinko paistaa sullekin vielä risukasaan. T. mami :hug:

 

[Alkuperäinen]

Kyllä tässä alkaa väkisinkin tuntua että tulikohan tehtyä väärä ratkaisu silloin raskauden alussa. En siis kadu raskautta, poika on maailman ihanin ja rakasta koko sydämmestäni.Hänen takiaan tässä onkin jatkettu tänne asti. Ei olisi pitänyt alussa muuttaa niin nopeasti yhteen eikä mennä kihloihin. Mies oli alussa halaileva ja saattoi tulla viereen sohvalle pötköttelemään minä taas masennuksessani työnsin häntä kauemmas enkä tahtonut läheisyyttä. Tuntuu vaan että ollaan NIIN ERILAISIA. Ensinnäkin jo se että mies opiskelee amk:ssa ja on jotenkin aina pitänyt aliarvossa ammattikoululaisa ja minä kun olen sieltä valmistunut. Omat amk opiakellut jouduin hylkäämään juuri yhteen muuton ja yhteisen elämän vuoksi. Minun koulupaikkani oli kaukana miehestä ja enkä saanut opiskelupaikkaa samaan kaupunkiin koska arvosanani eivät olleet niin kehuttavat.Osa syy myös että mies saa keskittyä omiin opintoihin joska minä hoidan pojan. On vaan koko ajan niin paljon aliarvoisempi olo ja kotona olo on tyhmistänyt suuresti. Mies on niin kunnianhimoinen että tuntuu kuin hän polkisi minua maan rakoon ettei arvosta yhtään minun uhrauksia ja valintaa hoitaa poikaa kotona. Tulipas taas purnattua, mutta tuntuu että tämä on taas niin klassinen tapaus että ei uskalla erota kun on materiaalisesti hyvä olla siis kaunis yhteinen koti, kiltti,kaunis,terve ja niin ihana lapsi jonka vuoksi tekisinmme mitä vaan mutta pari suhdetta ei vaan saada toimimaan.